abit1967b.jpg

Abiturientteja vuodelta 1967

Sana abiturientti tulee latinan verbistä abire, joka tarkoittaa pois lähtemistä. Suomessa sana liitetään lukion viimeiseen vaiheeseen, jossa yo-kokelaat saavat yhden päivän ajaksi luvan poiketa hieman tavanomaisista käytöskuvioista. Miespuolista abia voitaisiin latinaksi kutsua abiturukseksi, naispuolista abituraksi, mutta suomessa on jo kauan sitten ennakoitu tämän päivän kuuma trendi ja tyydytty sukupuolineutraaliin ilmaukseen.

***

Kovin suuria muutoksia ei kyseisen päivän viettotavoissa ole tapahtunut, jos verrataan omaan aikaani 50 vuotta sitten (kuvassa). Risteilyistä ei silloin tosin edes haaveiltu.

***

Omista asioista kirjoittaminen on aina tuntunut hyvin vastenmieliseltä asialta – eikä tuntemus ole puolessa vuosisadassa kadonnut minnekään. Edesmennyt äidinkielen opettajani kirjoitteli silloin tällöin aineitteni perään: ”Mihin jäi minä?” Ajattelin itsekseni, että minä jäi juuri sinne, mihin pitikin – tärkeämpien asioiden taakse.

Tämä ajatus on toki joissakin elämän vaiheissa saattanut hämärtyä, mutta vuosien ja kokemusten karttuessa se näyttäisi (ainakin teoriassa) nousevan taas arvoonsa. Minällä on tietenkin oma tärkeä roolinsa elämän hahmottamisessa, mutta sen ei tarvitse olla maahan valettu liekapaalu, johon ihminen kytkee itsensä kettingillä.

***

Abina oma roolihahmoni oli pappi. Ajatus hahmon toteuttamisesta elävässä elämässä kariutui kuitenkin heti alkuunsa ammatinvalinnan ohjaajan, Saara Leiviskän (Armi Ratian sisaren) päätelmään: vaikka uskonnolliset arvosi ovatkin varsin korkealla, niin yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana (papin tointa ajatellen) kaikki – auktoriteettien kunnioitus.

Tuo puute ei ole luisunut sentään anarkismiin saakka, vaan ilmenee lähinnä siinä, ettei voi pureksimatta omaksua mitään ajatusta ennen kuin on sitä riittävästi keitellyt omassa kattilassa. Eiväthän ne oman kattilan keitoksetkaan mitään totuuksia ole. Ne ovat kuitenkin omia suhteellisia totuuksia, hypoteeseja, joiden kanssa pystyy elämään – kunnes törmää tai kompastuu parempiin.

Kaiken suhteellisen ja ehdollisen takana täytyy olla jotakin absoluuttista ja ehdotonta, mutta sellaista voitaneen vain kokea, vaan ei milloinkaan ilmaista rajallisten käsitteiden muodossa, koska kaikki käsitteet ovat ajan ja tilan ehdollistamia.

***

Salatut asiat näyttävät jonkinlaisen ”sisäisen lain nojalla” nousevan esiin, vaikka aktiivinen elämä suuntautuisi muihin asioihin. Kiinnostus teologisiin pohdintoihin ei ole kadonnut, vaan noussut myöhempinä vuosikymmeninä yhä tärkeämmäksi asiaksi ja ”tullut lihaksi” täälläkin (lukijoiden iloksi tai kiusaksi) useina satoina blogiteksteinä.

***

Työelämä on takana, ja edessä on ennemmin tai myöhemmin odotettavissa koko elämää koskevat penkinpainajaiset, joihin ei enää kannata kehitellä uutta roolihahmoa.

Jokainen meistä tulee (halusi tai ei) abiturientiksi (pois lähtijäksi) elämän koulusta. Se ei merkitse konkreettista poistumista elämästä, ainoastaan asteittaista irtautumista sen pinnallisimmista virtauksista – ja mahdollisesti sen havainnoimista, mitä elämä on itse kunkin sisikunnassa saanut aikaan (ulkoiset aikaan saannokset näkyvät mm. peiliin katsomalla).

***

Sanotaan, että oppiminen on joskus vaikeata ja että nykyisin pitäisi koko ikänsä oppia jotakin uutta. Toisaalta saattaa olla niin, että pois oppiminen kaikista virheellisistä ajatuksista ja asennoitumisista on huomattavasti vaikeampaa.

Elämässä tarvittaneen kuitenkin kumpaakin oppimisen lajia, jotta sen tuottamat sisäiset siemenet voisivat kypsyä ja tulla sidotuiksi yksilön sisäiseksi lyhteeksi.