Bielefeld.jpg

Bielefeldin Nikolai-kirkon torni

Saksan Westfalenissa sijaitsevan Bielefeldin Nikolain kirkon tornista kuuluu toukokuun 7. päivään saakka kellonsoiton sijasta voimakasta, iloista naurua. Kirkon pastorin mukaan tarkoitus on tuoda enemmän iloa elämään sillä kielellä, jota ymmärretään hyvin koko maailmassa. Papin mukaan nauru on tärkeä viestinnän väline, eikä naurava ihminen voi olla aggressiivinen. Kyseisessä kirkossa on edellisenä vuonna kokeiltu myös naurujoogaa.

 

http://www.katholisch.de/aktuelles/aktuelle-artikel/uber-bielefeld-lacht-sogar-der-kirchturm

 

Evankeliumeita on yleisesti markkinoitu ilosanomina, mutta naurua ei niissä mainita kertaakaan. Naurusta puhutaan kyllä Vanhassa Testamentissa 26 kertaa – eniten Jobin kirjassa (Mooseksen kirjassa naureskelee ainoastaan Saara – hyvästä syystä).

Ilo sinänsä mainitaan Uuden Testamentinkin puolella 60 kertaan. Eniten ilo-sanaa löytyy Paavalin kirjeistä (26 kertaa), toiseksi eniten Luukkaan evankeliumista (11 kertaa).

Pääkaupunkiseudun kirkontorneista saatetaan piankin kuulla naurua tai iloista nuorten musiikkia (musaa), sillä keventämisestä ja leppoistamisesta on tullut muoti-ilmiö (sisäänheittotuote). Kirkontornin tekniikka lienee syytä varmentaa siten, ettei kuolinkellojen sijasta vahingossa kajauteta ilmoille ratkiriemukasta naurua.

Kristinuskossa ihmisten taakan selkein periaatteellinen keventäminen on tapahtunut jo ensimmäisinä vuosisatoina, kun Jeesus Kristus asetettiin (häneltä lupaa kysymättä) menneiden, olevien ja tulevien syntien kantajaksi.

Evankeliumit todistavat hänen itsensä edellyttäneen sitä, että kukin kohdallaan unohtaa itsensä ja kantaa narisematta omat vaikeutensa.

Jaakob, ”Herran veli”, neuvoo pitämään koetuksia pelkkänä ilona, jotka voivat kasvattaa ihmisessä kärsivällisyyttä jopa siihen asteeseen saakka, että hän voi sisäisesti eheytyä täydellisesti (yhdistyä täydellisyyteen).

Jaakob tosin mainitsee myös sen, että sisäisen rauhan ja tasapainon saavuttaminen tapahtuu pääsääntöisesti vasta karvaiden pettymysten, murheiden ja surujen jälkeen, jotka ovat saattaneet mielen ”nöyryyden tilaan” – irrottaneet sen riittävästi kaikesta katoavasta. Vasta sen jälkeen ihminen on tullut ”sisäisesti niin kevyeksi”, että hänet voidaan korottaa.