5616.jpg

Psalmi 126:5-6 kirjoittaa vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. 6.He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.”

Uusin raamattuversio ”maallistaa” kuudennen jakeen muotoon: ”Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.”

Lienee selvää, ettei tässä ole kyseessä mikään tavanomainen viljelytoiminta, vaan psalmi kuvaa ihmisyyttä kylvöalustana, johon on sisäisesti istutettu ”jalo siemen” (kuten englantilainen ja Lutherin raamattu kääntävät).

Tämä siemen kuvaa todennäköisesti ihmisen jumalallista alkuperää, jota mm. Mestari Eckhart nimitti kipinäksi sielun korkeimmassa olemuspuolessa. Siemenen sijasta voitaisiin varmaan puhua leivisköistä, joita myös tulee elämässä vaalia, että ne tuottaisivat satoa. Ihmisen sisäisyyksissä kasvavaa satoa (tietoisuutta) joutuu usein kastelemaan myös kyynelin. Kärsimykset pitävät huolen siitä, ettei ihmismieli pääse takertumaan ulkoisen elämän nautintoihin niin lujasti, ettei se milloinkaan tahtoisi mitään toisenlaatuista.

Jos ajatellaan elämä vain muutaman vuosikymmenen pyrähdyksenä, ei tämän psalmin teemoilla kannata vaivata ajatuksiaan, koska ne edellyttävät sitä, että elämä jatkuu ja kantaa seurauksia myös fyysisen kuoleman jälkeen.

Psalmi ei anna kuitenkaan sellaista kuvaa, että näköpiirissä olisi ”satokauden lopussa” joko ikuinen tuska tai autuus, vaan että usein raskaan maallisen elämän jälkeen on odotettavissa ilo ja helpotus kunkin yksilön tuodessa fyysisen kuolemansa jälkeen psyykkisessä olemuksessaan maallisissa kokemuksissa kypsyneen sisäisen satonsa. Psalmi ei ota kantaa ”lyhteen suuruuteen” eikä siihen, onko sato lopullinen, vai tarvitaanko siihen vielä jossakin vaiheessa lisäystä.

Markuksen evankeliumin 4:26–29 kirjoittaa: "Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä."

Vertaus tarkastelee ihmistä hänen henkisen olemuksen näkökannalta ”maana ja kylvönä”. Todellinen henkinen puoli ei ole tietoinen siitä (sielu tosin saattaa olla), mitä ihmisen persoonallisessa (maa) olemuksessa tapahtuu. Mutta kun persoonallinen olemus alkaa päästä maallisten ehdollistumiensa yläpuolelle, henkinen tulee siitä tietoiseksi ja irrottaa sen sisäisesti (ylhäältä syntymisessä) kaikesta katoavuudesta.

Psalmi toteaa lähinnä sen, että ainakin yksi satokausi on onnellisesti lopussa, ja sen tuottamat siemenet talletettu ”sielun ravinnoksi ja mahdolliseksi uudeksi kylvösiemeneksi”.

Parhaassa tapauksessa tilanne saattaisi kulminoitua sellaiseksi, että yksilö on kerännyt sisäisyyksiinsä kaiken sen, mitä elämä aineen maailmassa voi tuottaa. Hänellä voisi olla oikeus todeta: ”Consummatum est”, se on täytetty, Ihmisen Poika on valmis ylennettäväksi - leikkuumies on tervetullut!

Sellaista yksilöä kuvannevat vertauksissaan Matteuksen 4:19 ja Markuksen 1:17 luvatessaan, että opetuslapsista tehtäisiin ”ihmisten kalastajia”, mikäli nämä vain todella seuraisivat opettajaansa. Pelkkä perässä kulkeminen tai muodollinen palvonta eivät tietenkään ole kelvollista seuraamista.