Uskonnot ja filosofiat ja poliittiset ideologiat eroavat toisistaan pääosin siinä, miten kukin niistä nimittää uskomustensa kohteita, miten vahvasti näihin nimityksiin sitoutetaan, ja miten sitoutumista ilmennetään ulkonaisessa ja sisäisessä elämässä.

Uskonnollisia perusajatuksia markkinoidaan varsin yleisesti ja yksiselitteisesti pääsylippuina ehdollisen ja tilapäisen olemisen tilasta ehdottomaan ja ikuiseen. Sellainen tapa heijastaa kuitenkin enemmän joukkoliikkeiksi järjestäytyneiden uskontojen halua hallita pelon keinoin ihmisten mieliä kuin todellista pyrkimystä ylentää seuraajiensa sydämiä Jumalan puoleen.

Uskonnollinen mieli on sellainen, joka etsii kaiken katoavaisen ja kaoottisen takaa jotakin harmonista ja vakaata, jota ei välttämättä edes tarvitse sanoin määritellä. Etsintää voidaan yksilöstä riippuen suorittaa niin älyn, tunteen kuin toiminnankin puitteissa. On rikos ihmisyyttä vastaan – ja tätä rikollisuutta ilmenee paljon - mikäli pyritään rajoittamaan sekä etsintätavat että löytymisen merkistö aivan liian tiukkoihin puitteisiin. Sellainen voi tietenkin lujittaa yhteisön identiteettiä, mutta palvelee vain harvoin yleistä ja kollektiivista elämän ylentämistä.

Oman ajattelun rajoittaminen ja rajojen määrittäminen kiinteiksi ajattelu- ja käyttäytymismuodoiksi on ihmiselle hyvin tyypillistä. Taipumuksen ikävät seuraukset syntyvät siitä, että rajoittuneet ihmiset pyrkivät saamaan rajoilleen myös muiden ihmisten hyväksynnän ja vaativat sitten joukkovoimaan turvaten kaikkia omaksumaan sovitut rajoitteet. Tähän tapaan ovat monet niin pyhistä kuin pahoistakin sodista syntyneet, ja syntyvät yhä.

Jo muinaiset yhteisöt rakensivat asumustensa ympärille aitauksia tai muureja suojaamaan ulkopuolisilta uhkatekijöiltä. Sellainen oli luonnollista ja perusteltua. Mutta ihmiset ovat saattaneet alkaa soveltaa toimivaksi havaitsemaansa muurikulttuuria myös välttääkseen sisäisiä ristiriitoja, mistä sitten monet uskonnolliset ja poliittiset järjestelmät ovat saaneet alkunsa.

Miten voisi toisten ihmisten määrittelemään muottiin pakotettu mieli milloinkaan vapautua? Ihmisen tulisi ensin ainakin sietää itseään, niin ettei hän sisäisesti tai ulkonaisesti lähde itseään ja kohtaamiaan asioita pakoon. Vain sillä tavoin hän voi vähitellen oppia sietämään muitakin.

***

Skeptikot voivat väittää, että näkymättömien totuuksien ja olotilojen etsiskely kertoo lähinnä ihmiselle tyypillisestä halusta paeta epämiellyttäviksi koettuja konkreettisia asioita. Halun kohteita rakennellaan tai siirretään kuvitteelliselle tasolle, elleivät konkreettiset tyydytä tai ole helposti saavutettavissa.

Jokainen ihminen kuitenkin uskoo johonkin tai sitten hän uskottelee olevansa täysin vapaa kaikista uskomuksista, vaikka suurin osa inhimillisen mielen sisällöstä on kaikissa tapauksessa muodostunut elämän aikana omaksutuista suhteellista ehdollistumista.

Mitkään ulkoiset uskonnolliset toiminnot eivät ole itseisarvoja. Niissä ei sellaisenaan ole elämää itsessään. Muotojen ja ideoiden merkitys ilmenee vasta siinä, millaisia piirtoja ne saavat aikaan itse kunkin sisäisyydessä.

Luonnon valinnan pyrkimyksenä on sen piirissä olevien soveltuminen yhä paremmin itselleen ja ympäröivään elämään. Saman tendenssin voisi olettaa pätevän myös sisäisen luonnon, yksilöllisen ja kollektiivisen tietoisuuden puitteissa: parhaiten elämään soveltuvat ominaisuudet osoittautuvat aikaa myöden kestävämmiksi kuin kelvottomat.

Miksi me ylipäänsä murehdimme ja taivutamme itsemme jos jonkinlaisten mielikuvien puitteisiin? Miksi emme vain tee parhaintamme tunnusta totuutta aina silloin kun siihen kompastumme, ainakin siihen saakka, kunnes kompastumme entistä parempaan totuuteen? Voimme tietenkin asettaa tähtäimemme äärettömään, mutta pitää silti päämme sen verran kylmänä, ettemme heti ensi askeleemme jälkeen kuvittele olevamme perillä.

Elämän dynamiikka pitää huolen siitä, että vaikka aaltoliikettä tapahtuu, typeryys kuitenkin hiljalleen väistyy orastavan viisauden tieltä.