dildob.jpg

Helsingin Kallion kirjastossa ei maanantaina julkistettu uutta menestyskirjaa, vaan avattiin julkisten palveluiden piirissä aivan uusi kulttuurisarka – DILDOBINGO!

Sadat kaupunkilaiset jonottivat pääsyä uuden ja uljaan kulttuurin vaikutuspiiriin, mutta ainoastaan 82 onnekasta mahtui mukaan. Erikoiskirjastovirkailijan mukaan ulkopuolelle jääneet antoivat tapahtumalle runsaat aplodit.

Tilaisuuden suosio saattaa pian synnyttää läheisessä Paavalin seurakunnassa ajatuksen järjestää vastaavia tilaisuuksia myös kirkkoon – onhan sinne tuotu jo jääkiekkoa ja saarnan jälkeistä kaljoittelua. Messut voidaan siirtää houkuttelevimpien tilaisuuksien tieltä puistoon (kuten on jo tehty), jossa laulu raikuu uuden kulttuurin mukaisesti stadin slangilla.

Kirkon kannalta katsoen dildobingoilu voisi olla perusteltua, mikäli se olennaisesti lisäisi kastetilaisuuksien määrää – joka tosin on epätodennäköistä.

Seksuaalisuus on toki kuulunut ihmisyyteen aina siitä saakka, kun ihmispopulaatio on jakautunut kahteen sukupuoleen ja partenogeneesi (neitseestä sikiäminen) tullut mahdottomaksi.

Sukupuolien välisen luonnollisen vetovoiman tarkoituksena lienee ihmisyyden tajunnallisen kehityksen edistäminen tuottamalla sen käyttöön uusia ja mahdollisesti jopa parempia fyysisiä välineitä.

Milloinkaan ennen ei Suomen historiassa ole pelkkä uusien sukupolvien tekotapa kohonnut niin suureen arvoon kuin muutaman viime vuosikymmenen aikana. Arvonnousua voitaisiin selittää ikäluokkien pienentymisen ja väestön vanhenemisen tuottamilla ongelmilla. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan syy löytyy elintason nousun mahdollistaman, nautintohakuisen elämäntavan muodostumisesta.

Kirkkokaan ei enää pahemmin jarruttele seurakuntalaistensa innostusta aistillisen elämän suhteen, vaan tulkitsee sellaiset ”ylhäältä saavutetuiksi eduiksi”, joita voi vapaasti hyödyntää sulostuttaakseen usein niin harmaata ja turhauttavaa ihmiseloa.

Muutamassa vuosikymmenessä on syntynyt erillisen seksuaalielämän käsite, johon on ympätty mm. seksuaalivalistus, -kasvatus, -terapia, -psykologia ja -pedagogia.

Onko tämä sitten lisännyt ihmisten onnellisuutta tai korjannut väestön ikärakennetta?

Dildobingojonoista päätellen julkinen neuvonta on kyllä lisännyt kiinnostusta fyysisen kehon alapään toimintoja kohtaan, mutta ei ole lisännyt syntyvyyttä.

Uudet sukupolvet saatetaan kokea elämänlaatua heikentävinä asioina, vaikka yhteiskunta on monin tavoin pyrkinyt helpottamaan lapsiperheiden elämää. Sodanjälkeisten suurten ikäluokkien aikana säädettiin lapsilisästä, jota (7200 mk = n. 314 € vuodessa) maksettiin v. 1948 yli miljoonasta lapsesta.

Suomalaiset näyttävät oman kansansa osalla jättävän väestönkasvun joidenkin erityisryhmien varaan, jotka eivät uskonnollisista syistä hyväksy niin sanottua ehkäisyä. Monet vieraiden kulttuurien edustajat arvostavat hekin perinteisesti seuraavan polven runsaslukuisuutta.

Tämän päivän kulttuuri näyttää muutenkin keskittyvän selkeästi fyysisen kehon toimintoihin. Uutisista lähes puolet koskee urheilua tai jotakin muuta keholliseen olemukseen liittyvää toimintoa – kuten ruuanlaittoa.

Televisio-ohjelmat tuotetaan ”alimman yhteisen nimittäjän” mukaan ja kohdistetaan yhä nuorempiin ikäluokkiin aina siinä määrin, että monet suurten ikäluokkien edustajista haluaisivat jo luovuttaa televisionsa kiertoon. Eduskunta on kuitenkin ennakoinut tämänkin asian säätämällä lain, jonka mukaan kaikki joutuvat maksamaan katselumahdollisuudesta, vaikka luopuisivat todistetusti laitteistaan.

Tästä kansallisen yhtenäisyyden suuresta vuodesta näyttää muodostuvan kansallisen erillistymisen kausi, jossa pienetkin poikkeamat näkemyksissä kärjistetään äärimmilleen. Media on usein katsonut tämän toiminnan päätehtäväkseen.

Terve kansallinen ajattelu on aikoinaan johtanut siihen, että Suomi on yksi maailman vakaimmista maista (maa ei ainakaan järise). Suuri joukko lahjakkaita yksilöitä loi kulttuurisen perustan kansalliselle heräämiselle, jolle konkreettiset mahdollisuudet ovat muodostuneet vasta suurten uhrausten kautta.

Tänään puhutaan yhteisestä arvopohjasta, jolle jotakin kestävää voitaisiin rakentaa. Tämä on ollut selviö jo Platonin aikaan – hän kun esitti, ettei hedelmällistä vuorovaikutusta voida rakentaa erilaisten väestöryhmien kesken muuta kuin yhteisten perusarvojen varaan.

Lienee selvää, ettei perusarvoja kannata etsiä dildobingoista, kaljakellunnoista tai jääkiekkokirkoista, vaan paljon syvemmistä näkemyksistä ihmisenä olemisen ja kasvamisen tarkoituksista.

Pehmentyneet kasvatusihanteet ja -käytäntö ovat saattaneet osaltaan aiheuttaa sen, että nuoret ovat alkaneet ulkoistaa koko aikuistumisen, koska se vakavasti häiritsee heidän vapauttaan pitää hauskaa.

Filosofeista suosituin olisi nykyisin ehdottomasti Epikuros. Materialistina hän istuu hyvin tämän päivän hengettömyyteen – tosin hänen kannattamansa ”maltilliset nautinnot” eivät saisi dildobingoilijoiden ja kaljakelluttajien keskuudessa kovin paljon puoltoääniä.