Risti on periaatteessa yksinkertainen, kahdesta toisensa leikkaavasta viivasta muodostuva kuvio. Sitä on kuitenkin käytetty hyvin kauan symbolina sekä maallisiin että uskonnollisiin tarkoituksiin. Nykyisin se tunnetaan erityisesti kristinuskon tunnuksena, johon on usein lisätty ihmisen keho muistuttamaan Jeesuksen kärsimyksistä ja niihin liitetyistä pelastuksellisista näkemyksistä. Tyhjä risti toimii kristinuskon yleisenä symbolina sekä merkkinä toivosta ja ylösnousemuksesta. Kristillisissä Pohjoismaissa ristiä on käytetty myös maiden lippujen kuvioinnissa. Lisäksi risti (X) toimii roomalaisen luvun 10 symbolina, luvun kiinalainen merkki on myös risti.

Luku kymmenen liitetään symbolisesti kaikkeen valmiiseen, täysimittaiseen ja yhtenäiseen. Raamatussa kyseinen luku mainitaan yli 200 kertaan.

***

Egyptiläisten risti, crux ansata, on kuolemattomuuden symboli, pelkällä T-ristillä on sitä vastoin sukupuolinen merkitys. Ristin pystyakselin yläpuolinen silmukka kuvaa Isiksen ominaisuutta, maailmankehää ja kuolemattomuutta, joka laskeutuu ja kasvaa aineellisen ja naisellisen vaakalinjan yläpuolelle. Ankh-kuviota sanotaan myös auringon jumalan symboliksi.

Lisäksi on esitetty, että egyptiläinen silmukkaristi kuvaa joko seisovaa ihmistä tai pelkästään ihmisen kasvoja, mutta näille selityksille ei löydy kestävää perustaa. Hautakuvissa Anubis ojentaa silmukkaristin vainajalle tuonpuoleisen elämän avaimeksi. Tässä näyttäisi piilevän ainakin jonkinasteinen liittymäkohta kristilliseen käsitykseen ylösnousemuksesta ristinkuoleman kautta.

Raamattu kirjoittaa rististä kolmeen kertaan Vanhan Testamentin puolella (tosin vain käsien ristimisestä). Uusi Testamentti puhuu siitä 28 kohdassa, joista viidessä sen symbolisessa merkityksessä, lopuissa konkreettiseen teloitustapaan liittyen.

***

Mystikko Jakob Böhme laati ”filosofisen pallon”, jonka avulla hän pyrki kuvaamaan kaikkeuden alkuperää, ilmennyksen dynamiikkaa, sekä sitä, mihin kaiken oli tarkoitus ihmisen osalla päätyä.

Pallon keskiössä on risti, jonka pystysuora viiva erottaa toisistaan kaksi eri prinsiippiä. Kehitys kulkee vasemman puolen ”tulen piiristä” oikean puolen ”valon piiriin”. Kriittisintä siirtymävaihetta kuvataan asettumiseksi tai laskeutumiseksi ristille, jossa periaatteellisen tietoisuuden muutoksen tulee tapahtua.

Kabbalistien elämän puu kymmenine sefiroineen muistuttaa jonkin verran Böhmen kaaviota.

***

Kirkollinen kristillinen perinne on esittänyt ristin lähinnä Jeesus Nasaretilaisen kärsimysten pelastusopillisen tulkinnan valossa. Niin sanotun marttyyrikirkon johtajat tulkitsivat Kristuksen seuraamisen tarkoittavat itse kunkin konkreettista seuraamista fyysiseen kuolemaan, mikä vasta toisi oikeutuksen iankaikkiseen autuuteen.

Jeesuksen kärsimyksiin samastumista käytettiin myöhemmin mystikoiden ja luostarilaitoksen piireissä yhtenä keinona itsensä unohtamisessa, tai liiallisen elämänhalun kadottamisessa. Menetelmään liittyi usein myös fyysisen kehon kiduttamista ruoskimisineen ja hiuspaitoineen.

Fyysisen kivun tuottaminen itselle on sikäli erikoista, että hengellisten menetelmien todellisena tavoitteena tulisi ilmeisesti olla huomion kääntäminen pois sekä kehosta että mielestä, jotta tajunta voisi vapaasti kohota totunnaisten kehiensä yläpuolelle.

***

Ristiinnaulitseminen on ollut ”varsin yleisessä käytössä” julmana ja hitaana kuolemantuomion toimeenpanotapana noin 800 vuoden ajan alkaen 500-luvulta eaa. Alun perin se lienee peräisin Persiasta, josta tapa kulkeutui Aleksanteri Suuren mukana Eurooppaan. Roomalaiset kopioivat sen karthagolaisilta ja käyttivät menetelmää lähinnä rangaistessaan kapinallisia.

Se, että kaikkein julmimpia rangaistuksia on käytetty niitä kohtaan, joiden on katsottu olevan vaaraksi valtaa pitäville, todistaa lähinnä siitä, että ihmisillä on hyvin voimakas taipumus hakea ja ylläpitää valtaa toistensa yli. Pyrkimys kunniaan, saati kunniallisuuteen, on huomattavasti harvinaisempaa – totuudellisuudesta puhumattakaan.

Konstantinus Suuri kielsi ristiinnaulitsemisen 330-luvulla jKr. Se ei kuitenkaan merkinnyt julmuuksien loppua, sillä ruoskimiset, silpomiset, polttamiset – vieläpä keittämisetkin – jatkuivat aina 1800-luvulle saakka.

Japanilaiset ottivat ristiinnaulitsemisen käyttöön 1600-luvulla ja kielsivät sen vasta 1860-luvulla. Koraani suosittaa tätä rangaistustapaa niille, jotka sotivat Jumalaa ja hänen lähettiläitään vastaan. Vielä 2010-luvulla ristiinnaulitseminen esiintyi Saudi-Arabian, Sudanin ja Iranin laeissa. Palestiinalaisten Hamas-järjestö on v. 2009 ottanut käyttöön tämän saria-lakiin liittyvän teloitustavan. Ääri-islamilainen Isis-järjestö on myös harrastanut ristiinnaulitsemista valtaamillaan alueilla Irakissa ja Syyriassa.

Ihmisten julmuutta kutsutaan usein epäinhimillisyydeksi – ikään kuin se kumpuaisi ihmisyyden ulkopuolisesta lähteestä. Brutaalius lienee kuitenkin lähinnä ihmisten voimakkaiden negatiivisten tunteiden (omien tai lietsottujen) ja kehittymättömän älyn yhteistoiminnan tulosta. Julmuus palvelee ”viisastumisen pitkällä tiellä” vielä huonommin kuin liian pumpulimaiseksi muuttunut kulttuuri.