maaseutu.jpg

Jan Vapaavuori totesi ajavansa vain ja ainoastaan Helsingin rattailla, koska hänet on valittu kyseisen kaupungin pormestariksi. Hän ei tietenkään (ja valitettavasti) ole ainoa Helsingissä syntynyt ja kasvanut, joka ajattelee koko Suomen kehityksen rakentuneen ja rakentuvan nimenomaan tämän kaupungin olemassaolon varaan.

Viime vuosisadan puolivälissä kirjailija ja päätoimittaja Ilmari Turja tympääntyi helsinkiläisten omanapaiseen asenteeseen ja totesi, että silloin, kun hänen synnyin paikkakunnalleen (Isoonkyröön) oli jo rakennettu kivikirkko (perimätiedon mukaan v. 1304), niin pääkaupunkiseutu oli vielä susien pesimäpaikkaa.

***

On ymmärrettävää, että jotkin toiminnot ovat erityisesti aikaisemmin (kun yhteydenpito oli nykyistä vaikeampaa) jouduttu keskittämään kaupunkeihin, mikä ei kuitenkaan ole taloudellisesti osoittautunut niin edulliseksi kuin voitaisiin olettaa.

Taajan asutuksen tulisi periaatteessa alentaa asumiskustannuksia, mutta käytännössä se on nostanut niitä haja-asutukseen nähden moninkertaisiksi (joka on lisäksi heijastunut yleisenä rakennuskustannusten nousuna koko maahan).

***

Lyhyiden etäisyyksien ja runsaan julkisen liikenteen pitäisi lyhentää ja helpottaa työssäkäyntiä, mutta hävyttömän kalliista investoinneista huolimatta liikkumiseen tuhrautuu yhä aikaa enemmän kuin maaseudulla.

***

Keskitetyn lämmöntuotannon ajattelisi ilmenevän puhtaampana ilmana. Helsingistä suurimman kasvualustansa saava Vihreä-puolue patistaa koko maata vähentämään fossiilisten polttoaineiden kulutusta (puusaunakin lienee vakava ympäristörikos), vaikka heidän kotipesänsä lämpenee yhä ulkomaisella hiilellä.

Aalto-yliopiston väitöstutkimuksen (Jukka Heinonen) mukaan pääkaupunkiseudun asukkaan ”päästöt” ovat huomattavasti suuremmat kuin haja-asutusalueella asuvan, joten asutuksen keskittymisellä ei ratkaista edes ilmasto-ongelmia.

***

Vapaavuoren ohella jotkut helsinkiläiset ovat julkisuudessa väittäneet, että koko muu maa elää suurelta osin Helsingin tuotosten varassa. Pääkaupunkiin on kuitenkin keskitetty erittäin paljon toimintoja, joiden tuotos syntyy valtakunnassa aivan muualla tai jotka rahoitetaan koko kansalta kerättävillä veroilla.

Helsinkiläiset eivät kaupunkina kustanna valtionhallinnon virkamiesten palkkoja ja toimitiloja. Helsinkiläiset saavat kuitenkin etua näiden maksamien kunnallisverojen ja ostovoiman kautta.

***

Pääkaupunki ei liioin itsessään pidä yllä teollisuuden ja kaupan keskusliikkeitä, vaan niiden tuotokset syntyvät koko valtakunnan alueella.

***

Kelan entinen johtaja, Liisa Hyssälä (syntynyt Iissä) kiinnitti huomiota asumistukien lähes 20 % vuosittaiseen kasvuvauhtiin, joka johtuu erityisesti pääkaupunkiseudun korkeista kustannuksista ja siitä, ettei tuettaville vuokrille ole määrätty kattoa. Hyssälä esitti tästä syystä kunnille velvoitetta maksaa puolet asumistuesta. Silloin kasvua voitaisiin jarruttaa esim. lisäämällä ja nopeuttamalla kaavoitusta (joka ei tuo pikaista – jos mitään – ratkaisua).

Helsingissä on n. 24 000 asumistukea nauttivaa, joista puolet asuu täysin Kelan, eli koko valtakunnan kustannuksella. Yhden helsinkiläisen yksiön vuokramenoilla voitaisiin maaseudulla kustantaa monen talouden asuminen.

***

Jan Vapaavuori totesi haastattelussa, että Helsinki on ”luovuuden kehto”.

Tällaista lausuntoa voitaisiin pitää jopa koko muuta kansanosaa halventavana (lisäksi myös perusteettomana) lonkalta heittona (turhana provokaationa).

Ihmisten ahtautuminen pienelle alueelle ei automaattisesti synnytä luovuutta – muuta kuin ehkä ”kaljakelluntaa” vastaavia kulttuurin kukintoja (sitä kuuluisaa tyhmyyden tiivistymää).

***

Sekä kulttuurin että talouselämän historiaa tarkastellen voidaan yleistäen todeta, että ainoastaan kovin harvat merkittävät (nykyisetkään) persoonat ovat alun perin lähtöisin pääkaupunkiseudulta. Valtaosa heistä on ammentanut luovuutensa ja pätevyytensä aivan muunlaisesta ympäristöstä.

Kirjailijoiden piiristä voidaan poimia ”periferiasta nousseita”, kuten Runeberg (Pietarsaaresta), Topelius (Uudestakaarlepyystä), Kivi (Nurmijärveltä), Aho (Lapinlahdelta) ja Leino (Paltamosta).

Kuvataiteilijoista mm. Akseli Gallen-Kallela (Porista), Eero Järnefelt (Viipurista), Alvar Aalto (arkkitehti Kuortaneelta), Pekka Halonen (Lapinlahti), Juho Rissanen (kuopio) ja Hugo Simberg (Hamina).

Musiikin piiristä Pohjolan musiikkiperhe (Ylistarosta), Leevi Madetoja (Oulusta), Toivo Kuula (Töysästä), Jean Sibelius (Hämeenlinnasta), Erkki Melartin (Käkisalmelta) Heikki Klemetti (Kuortaneelta) ja Aulis Sallinen (Salmilta).

Talouselämän vaikuttajista muualta kuin Helsingistä ovat syntyisin mm. Marimekon perustaja Armi Ratia (Pälkjärvi), Nokian entinen johtaja Jorma Ollila (Seinäjoki), Koneen entinen johtaja Matti Ala-Huhta (Alahärmä), Nesteen johtaja Matti Helander (Kuopio), Keskon johtaja Matti Lievonen (Raahe) ja Rovion johtaja Kati Levoranta (Vammala).

***

Helsinkiin sijoitetuista kulttuurilaitoksista useiden merkittävien etuliitteenä on kansallis-, joka merkitsee samalla sitä, että myös taloudellinen puoli nojaa koko kansan varoihin. Sijainnin takia helsinkiläisille on muuta kansaa helpompaa käyttää laitosten (kuten kansallisoopperan ja -teatterin) palveluita, joita ei yleensä tuoteta talkoovoimin, vaan palkatun henkilökunnan avulla.

Keskellä etelä-pohjalaista maaseutua Ilmajoen musiikkijuhlat on järjestänyt ammattilaisesti tuotettuja, mittavia oopperatapahtumia jo 40 vuoden ajan – suurelta osin talkoovoimin. Ensi kesän liput Mannerheim-oopperaan alkavat olla jo lopussa. Helsingin suuntaan täytyy kumartaa siinä, että puolet Ilmajoella esitettyjen oopperoiden säveltäjistä ovat syntyisin Helsingistä (Almila, Kuusisto, Kostiainen, Kantelinen).

***

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden huipentuman lähestyessä olisi varmaan toivottavaa, ettei luonnollinen – pelkästään asuin tapaa koskeva – jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin alkaisi syvetä ja jyrketä asenteelliseksi vastakkain asetteluksi.

Tähän suuntaan vihjaten Luukas 11:17 kirjoittaa: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle.”

***

Suomessa pitäisi jo olla aivan riittävästi kokemusta siitä, mitä jyrkät, omista etunäkökohdista tiivistetyt erilaiset ajatusmuodot ja niiden puolesta kiivailu tuovat tullessaan.

Näinä aikoina aivan liian jyrkkiä ristiriitoja on lisäksi syntynyt ulkoa tulleista asioista, kuten maahanmuutosta. Ihmiset ovat nopeasti asemoituneet joko kriittisiin tai liberaaleihin ja alkaneet sitten demonisoida vastapuolen näkemyksiä – ja aggressiot ovat nousseet pintaan.

***

Kirkon piirissä kiistellään epätyypillisten parisuhteiden vihkimisestä (kun kiistat naispappeudesta ovat jo laantumassa).

Maallisella sektorilla ollaan aloittelemassa sukupuolten eriarvoisuuden poistamisen ”hienosäätöä”, joka todennäköisesti synnyttää turhautumista ja ärtymistä, kun kansa ei pysy mukana siinä, miten asioita tulisi oikeaoppisesti nimittää.

***

Periaatteessa lienee kuitenkin niin, että ristiriitojen tehtävänä on pitää huolta kehityksen (ainakin muutosten) jatkumisesta. Liian stabiilit olosuhteet ja haasteiden puute kun johtavat helposti veltostumiseen tai ainakin lapsellistumiseen (jälkimmäistä on jo selvästi havaittavissa ainakin TV-ohjelmistoissa).

Uusi testamentti ei varmaan ilman luonnollisia perusteita totea (Matt. 10:34):

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle (muuta kuin ehkä niille, jotka siihen sisäisesti kykenevät) – en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan.”

***

Näistä pienistä reunahuomioista huolimatta meidän on hyvä muistaa, että me suomalaiset olemme perustoiltamme varsin yhtäläinen kansakunta. Meillä on ainakin muodolliset edellytykset säilyttää riittävän yhtäläiset näkemykset elämän taloudellisista ja kulttuurillisista suuntauksista.

Pohjoisesta sijainnistamme huolimatta luontokaan ei enää näytä aiheuttavan muiden maiden kokemien kaltaisia ikäviä yllätyksiä, joten epämiellyttävien ilmiöiden nousu riippuu nyt pääosin meistä itsestämme.

***

Parin kuukauden päästä juhlitaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotista taivalta.

Voimme toki muistella myös taipaleen synkkiä vaiheita, kunhan muistelun tavoitteena ei ole vanhojen kiistojen uudelleen elvyttäminen, vaan niistä oppiminen – tai pikemminkin kiistoista pois-oppiminen.

Usein julistetaan, että Suomi on hieno maa – olkaamme siis kansanakin kasvualustamme arvoisia (sekä maalla että kaupungeissa)!