149188-004-E9F3D5B9.jpg

Platon

Filosofi Platon esitti yli 2000 vuotta sitten, että hyvän valtionhallinnon perustana tulisi olla riittävän yhtäläinen näkemys elämän perusarvoista eri väestöryhmien – erityisesti eri ikäpolvien kesken. Asioiden hoidossa voitaisiin silloin hyödyntää samanaikaisesti sekä rohkeaa uutta luovuutta että kokemuksen tuomaa tietoa ja varovaisuutta.

Yleisessä mielessä on kyseenalaista luokitella ihmisten asenteita konservatiivisiksi, liberaaleiksi tai edistyksellisiksi, koska nimitykset ovat stereotypioita, jotka synnyttävät ennakkoasenteita ja vaikeuttavat itse asioiden käsittelyä.

Pitkä elämänkokemus saattaa kaavoittaa ihmisten ajattelua, eivätkä vanhat ja varovaiset ratkaisut aina sovellu muuttuneisiin olosuhteisiin. Nuoret saattavat etsiä täysin uusia ja rohkeita ratkaisuja, joiden seurauksista ei ole aikaisempaa näyttöä.

***
Mitä sitten tarkoitetaan yhtäläisellä käsityksellä elämän perusarvoista?

Sitä, että inhimillisen elämän tarkoituksesta, toteuttamisen tavoista ja puitteista vallitsee jonkinasteinen konsensus. Se ei tarkoita täysin samanlaisia ajatuksia kaikissa asioista, vaan riittävää ajatuksellista joustavuutta, josta puuttuu tunteenomainen kiintoajatusten puolustaminen.

Tällainen tila on saavutettavissa ainoastaan asiallisen kasvatuksen ja esikuvien avulla.

Suomessa suuret ikäluokat omaksuivat varsin yhtäläisiä arvoja sota-ajan vanhemmiltaan. Ne saattoivat olla turhan ahtaita, sillä juuri heihin upposi 70-luvun asennemyllerrys, jonka tarkoituksena oli kääntää kaikki vanha ylösalaisin ja rakentaa tilalle joka suhteessa säännelty ”ihanneyhteiskunta” suuren naapurimme mallin mukaan. Aikaisemmat kasvatusmallit leimattiin lähes rikokseksi uutta ihmisyyttä kohtaan. Päädyttiin jopa tilanteeseen, missä lapset alkoivat kasvattaa vanhempiaan.

Arvojen nopean muuttumisen seurana oli hyvin nopea yleinen vaurastuminen, mikä johti siihen, että uudelle sukupolvelle voitiin antaa valmiina lähes kaikki, mitä se osasi pyytää. Nyt ollaan tilanteessa, että monille nuorille kaikki pitää olla ilmaista ja miellyttävää, muussa tapauksessa heillä on oikeus ”hepuliin”.

Vanhemmat ikäluokat tietävät kokemuksesta, että elämä ei aina ole mukavaa, eikä sellaiseksi edes tarkoitettu, koska ihmismieli tarvitsee vaikeitakin kokemuksia kasvaakseen iässä, viisaudessa ja vahvuudessa.

Ulkonaiset olosuhteet voivat muuttua varsin nopeasti huonommiksi, etenkin kun kansamme ikärakenne vinoutuu voimakkaasti, eikä tilannetta kovin kivuttomasti voitane korjata pelkällä työperäisellä – saati hallitsemattomalla – maahanmuutolla.

Saatetaan kuvitella, että saavutetut edut ja tarjotut palvelut säilyvät hamaan ikuisuuteen saakka. Tulisi kuitenkin muistaa, että todellisuus saattaa myös viedä niiltä pohjan – etenkin jos ne lepäävät suurten velkojen varassa.

***

John Meynard Keynes lienee Nobelinsa arvoinen talousmies, mutta hänen näkemyksiään ei ehkä olisi saanut esittää poliitikoille, joille niistä on tullut oiva peruste valtioiden ylenpalttiselle lainanotolle – äänestäjien ostamiselle toisten rahoilla!

***

1800-luvulla vain muutama suurmies kykeni muutamassa vuosikymmenessä rakentamaan suomalaisen arvomaailman perustukset.

Kaikki heidän ajatuksensa eivät tietenkään enää ole sovellettavissa, tai uudelleen lämmitettävissä, eikä nykyinen nuoriso ota enää paljonkaan vastaan ns. auktoriteeteilta, vaikka se kokemattomuuttaan omaksuukin monia hetken muoti-ilmiöitä.

***

Arvoja ei nykyisen virikeympäristön puitteissa voida enää rakentaa ylhäältä käsin samoin kuin Runebergin, Snellmanin, Topeliuksen ja Alkion aikaan.

Viestintävälineistä ei tänä päivänä ole pulaa – ennemminkin runsauden pulaa – niin että lukuisat kanavat tuottavat kevyttä, ”psyykkistä roskaruokaa”, jota ei kelpaa sisäisen olemuksen ravinnoksi. Viihde näyttää usein esipuberteetti-ikäisten luomukselta.

Monet voisivat todeta, että sekin on parempaa kuin muinaiset gladiaattoritaistelut ja ihmisten teurastukset areenoilla kansan huviksi. Kyseiset julmat huvitukset liittyivät usein kulttuurin rappeutumiseen: siihen, että ihmiset kaipasivat yhä voimakkaampia elämyksiä jo turhauttavaksi käyneeseen elämäänsä.

Moraalin ja eettisen ajattelun rapautuminen on usein toiminut alkusoittona korkeiden kulttuurien tuhoutumisessa.

”Mitä on hyve, kyselee viimeinen ihminen silmiään räpytellen”, kirjoitti 1800-luvulla Friedrich Nietzsche viitaten kulttuurin – erityisesti syvien yhteisten elämänarvojen – katoamiseen tai korvautumiseen ”viheliäisellä mukavuudella”.

Nietzsche jatkaa vielä saksalaisen ”jäljittelykulttuurin” arvostelua: ”Te pienenette yhä, te pienet ihmiset. Te murenette omaan mukavuuteenne: moniin pieniin hyveisiin, paljoon tekemättä jättämiseen, paljoon pieneen alistumiseen. Liian suojaava ja pehmeä on teidän mantunne. Suureksi kasvaakseen puu tahtoo kiertää kovat juurensa kovien kallioiden ympärille.”

***
Kun tarkastellaan esim. tämän päivän Iranin, Egyptin, Kreikan tai monien arabimaiden oloja, on vaikeata nähdä, että niissä on joskus vallinnut hyvin hienostunut kulttuuri.

Ristiretkien aikaan Damaskoksen viisaat pohtivat, kuinka paljon energiaa saataisiin atomin särkemisestä. Egyptin sulttaani Saladin antoi kristityille ristiretkeläisille esimerkkiä todellisesta ritarillisuudesta, jonka nämä sitten toivat Eurooppaan. Itämaisessa kulttuurissa oli vielä jäljellä yleviä piirteitä, vaikka sekin oli jo pitkään ollut laskusuunnassa.

***

Länsi-Euroopan kulttuurin nousu oli keskiaikana vasta lähtökuopissa – ja niissä se on vielä monissa tärkeissä suhteissa. Kehitys on täällä tapahtunut voittopuolisesti aineellisissa asioissa, ulkoisen tieteen ja tekniikan piirissä. Arvojen suhteen kulttuuri lepää hellenistisen sivistyksen rippeiden ja kopioinnin varassa, johon kristillinen uskomusjärjestelmä on sekoittanut hieman omaa lisäväriänsä.

***

Monet haikailevat uskontoja arvojen uudelleen rakentajiksi, mutta niiden pitäisi muuttua nykyisestä tilastaan todella paljon, mikäli ne voisivat tarjota yleispätevää apua tilanteeseen.

Jäykät ajatusmuodot eivät sovellu yhä paremmin koulutetun, omaehtoiseen ajatteluun tottuneen tai sellaiseen pyrkivän väestön tarpeisiin muuten kuin tilapäisinä annoksina – häissä ja hautajaisissa!

Tunteiden kautta elämään orientoituvat ihmisyksilöt saavat toki tyydytystä seremonioista ja dogmeista, mutta itsenäisesti pohdiskeleva ihminen ei halua kahlita mieltään pakonomaisiin kaavoihin, vaan etsii tyydyttävämpiä selitysmalleja ainakin hypoteeseiksi omaan ajatteluunsa.

***

On valitettavaa, että uskonsuuntien parissa pienetkin ajatukselliset erot ovat korostuneet niin paljon, että niistä on muodostunut kanssakäymistä estäviä, ylitsepääsemättömiä muureja.

Vertaileva tutkimus on kuitenkin tuonut yhä enemmän esiin käsityksellisiä yhtäläisyyksiä, jotka usein juontuvat hyvin samankaltaisista alkuideoista.

***

Uskonnot ja filosofiat eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan ammentavat aineksia edeltäneistä käsityksistä, vaikka tällainen usein halutaan kieltää. Ihmisten yleisten elämänarvojen piiristä voitaisiin myös löytää sellaisia yhtäläisiä tekijöitä. Niitä voitaisiin käyttää yhteisenä kosketuspintana, jonka puitteissa hedelmällinen vuorovaikutus erilaisten yksilöiden välillä kävisi mahdolliseksi.