tuomari1.jpg

Kun kansa on yli 80 prosenttisesti eri mieltä useista oikeuden päätöksistä, voitaneen sanoa, ettei oikeuslaitos kunnioita kansan näkemyksiä. Mitä tapahtuisi, jos kansa lakkaisi täysin kunnioittamasta oikeuslaitoksensa päätöksiä ja vääriksi katsomiaan lakeja? Voisiko kansa jossakin vaiheessa ottaa jopa oikeuden omiin käsiinsä?

***

Raiskaajat ja murhamiehet palautetaan yhteiskuntaan, vaikka viranomaisetkin odottaisivat heidän pian uusivan tekojaan. Oikeuslaitos puolustaa lieviä tuomioitaan vetoamalla ennakkopäätöksiin. Tämä ei tietenkään vakuuta niitä, joka pitävät tulkintoja oikeustajuaan loukkaavina.

Tuomioiden lieventyminen (liudentaminen) hovioikeuksissa oli toki ymmärrettävää vielä 1700-luvulla, jolloin käräjäoikeudet langettelivat (Mooseksen kirjoihin nojaten) kuolemantuomioita milteipä vahingossa kirkossa piereskelystä.

***

Varastamisesta kiinni jääneen pojan äiti tuomittiin hiljattain sakkoihin poikansa pahoinpitelystä, vaikka poika itsekin oli todennut tapahtuman olleen täysin kivuton. Ei liene kovinkaan suuri ihme, jos todella hankalien lasten vanhemmat ja opettajat tuntisivat itsensä kurinpidon suhteen hampaattomiksi.

Tuomion yhtenä syynä oli lapsen nöyryyttäminen. Mitä vanhemman olisi pitänyt tehdä, että lapsi olisi vapaasta tahdostaan nöyrtynyt tunnustamaan tekonsa ja tarpeen oikaista tapojaan? Kasvatusteoreetikot ilmeisesti odottavat, että lapsi lämpimästi halataan nöyräksi ja kuuliaiseksi!

Mitä keinoja jää tuomitulle vanhemmalle tällaisen oikeuden päätöksen jälkeen, joka pudottaa lopullisesti pohjan auktoriteetilta ja opettaa lapselle keinot kiristää vanhempiaan. Pitäisikö oikeuden rangaistaviksi joutuneiden vanhempien nostaa suosista kätensä ja luovuttaa lapsensa viranomaisten käsiin – nämä kun niin hyvin hallitsevat oikeat ja lailliset kasvatusmenetelmät?

***

Vapaan kasvatuksen isä, valistusfilosofi Rousseau toi kirjassaan ”Emile” jo 1700-luvulla esiin lapsen kasvatusta luonnollisin ja pehmein menetelmin. Itse hän ei kuitenkaan pystynyt ollenkaan soveltamaan kuvittelemiaan menetelmiä käytäntöön, vaan luovutti kaikki viisi lastaan orpokotiin vastoin äidin tahtoa.

***

Kasvattajille on aina neuvottu, että lasten käyttäytymiselle pitää asettaa rajat jo lasten itsensäkin turvallisuuden tunteen vuoksi. Mikäli rajoja ei aikanaan saada paalutetuiksi, kasvaa ainakin joistakin lapsista ympäristönsä kannalta terroristeiksi luonnehdittavia yksilöitä. Osalle heistä oikeuslaitos yrittää myöhemmin, usein turhaan ja käsittämättömin korkein kustannuksin, rakentaa rajoja.

***

Nöyryyttäminen ei tietenkään ole kovin suositeltava tapa ojentaa erehtynyttä, mutta joskus se on ainoa tehoava keino pysäyttää selkeästi tuomittava käytösmalli. Tärkeintä lienee se, ettei nöyryyttäminen – koski se sitten lasta tai aikuista - jatku yhtään pitempään kuin on tarpeen.

Eräs varuskunnan komentaja (yli 40 vuotta sitten) saattoi väärinkäytösten ilmetessä nöyryyttää varsin reippainkin ottein niin varusmiehiä kuin henkilökuntaansa, mutta kun tilanne oli ohi ja sisäistetty, asiaan ei koskaan palattu, vaan jatkettiin terveessä ja ystävällisessä hengessä.

***

Oikeuslaitos toimii tietenkin eduskunnan säätämien lakien puitteissa – tosin niitä tulkiten ja oikeuskäytäntöä luoden. Äskettäin valittujen kansanedustajien tulisikin kiinnittää vakavaa huomiota siihen, jos kansalaiset alkavat ymmärtää lakien ja oikeusprosessien tähtäävän ennen muuta rikollisten etujen turvaamiseen. Kansalaisten oikeustaju edellyttää, että lait ja niiden soveltaminen ehkäisevät tehokkaasti rikollisuutta ja pitävät ainakin pahimmat pahantekijät yhteisön ulkopuolella.

***

Todella vakava suuntaus näkyy se, että väkivallasta on muodostumassa jonkinlainen nuorisojoukkojen ”hyvä juttu”, extreme-harrastus. Valitettavasti näyttää jopa siltä, että kynnys järjettömän väkivallan käyttöön on nuorten keskuudessa alentunut yleiselläkin tasolla. Sellainen on saatava loppumaan ennen kuin se ryöstäytyy täysin käsistä. Lasten esim. peleistä ja tv-ohjelmista saamiin aggressiivisiin käytösmalleihin on syytä kiinnittää huomattavasti tarkempaa huomiota.

***

kuritusta.jpg

Baltimoren rotumellakoiden aikana kuvatuksi tullut äiti, joka harjoitti määrätietoista "pakkotointa" mellakointiin osallistunutta poikaansa kohtaan, olisi syytä nostaa esimerkiksi siitä, että vanhemmilla on vastuu alaikäisten edesottamuksista – ja että vastuu on myös pantava täytäntöön. Suomessa edellisen kaltainen ”julma, julkinen nöyryyttäminen” johtaisi varmaan ehdolliseen vankeuteen ja runsaisiin korvauksiin kivusta ja särystä.