6154046_orig.jpg

Matteuksen evankeliumin 18. luvussa todetaan: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Vaatimuksen sananmukainen tulkinta olisi elämän luonnollisen kehityksen vastaista. Lapsuudella ja lapsellisuudella on oma aikansa ja tarkoituksensa, mutta sellaiseen tilaan ei ole kenenkään tarve palata – ainakaan henkisen edistymisen toivossa.

Millaista lapsen kaltaisuutta evankeliumin vertaus sitten tarkoitti?

Ensimmäisenä noussee mieleen täydellinen rehellisyys ja teeskentelemättömyys, joka saattaisi riittää ”hyvän ihmisen” tunnusmerkiksi. Evankeliumi puhuu kuitenkin taivaskelpoisista (autuaista) eli koko ihmisyyden suhteen täydellistyneistä, joten vertauksen merkitystä täytyy kaivella paljon syvemmältä.

Voitaisiin päätellä, että Jeesus tarkoitti niin pieniä lapsia, jotka eivät vielä ole oppineet sanaa ”minä” tai ”minun” – saati selittämään asioita itselleen parhain päin. Tämäkään ei välttämättä avaa vertauksen sisintä sanomaa, täydellistä vapautta kaikesta pyyteellisyydestä sekä ehdollisen ajattelun tuotoksista.

Allegoria tarkoittanee lasta, joka ei vielä ole oppinut ajattelemaan käsitteellisesti, vaan havainnoi täysin avoimena kaikkea itsessään ja ympäristössään tapahtuvaa.

Tätä ei tietenkään voida suoraan soveltaa aikuiseen, joka on oppinut havainnoimaan, ajattelemaan ja reagoimaan itse ehdollistamiensa tai valmiina omaksumiensa käsitysten pohjalta. Aikuisen käsitteet nojaavat tavallisimmin omiin ja toisten ihmisten kokemuksiin ja näkemyksiin, ”hyvän ja pahan tiedon puun tuotoksiin”, joten ne soveltuvat vain ajallisiin, inhimillisten kulttuurien ehdollistamiin puitteisiin.

Lasten kaltaisuus hengellisessä mielessä tarkoittanee siten yliaikuisuutta, yliajallista sisäistä tietoisuuden tilaa, jossa havaitaan asiat välittömästi ja välityksettömästi sellaisina kuin ne ilman ajallisia ehdollistumiaan ilmenevät. Sellainen edellyttää tietenkin tavanomaisen ajattelun (tunteilusta puhumattakaan) ylittämistä, koska ajattelu nojaa aina menneisyyteen eli ajallisen kokemuksen tuottamiin ennakkonäkemyksiin.

Sellaiseen tilaan pääsemistä kuvataan raamatussa ”ylhäältä syntymiseksi”, joka tarkoittaa tietoisuuden pysyvää irtautumista ajallisista ehdollistumistaan. Tällaisen ”syntymän” (muutoksen) kautta aikuisen tajunta muuttuu pysyvästi vertauksen tarkoittamaan ”lasten kaltaisuuteen”, joka parhaimmillaan on myös sitä sisäistä ”Isän, alkutilan kaltaisuutta eli ykseyttä”, johon Johanneksen evankeliumin 10. ja 17. luvuissa viitataan.

Todellinen ”taivaskelpoisuus” edellyttänee siten ”kaltaisuuttaan” – sitä, ettei ihmisen tajunta ole enää ”lihallisen tai maallisen kaltainen”, koska Paavalinkaan mukaan ”liha ja katoavainen eivät voi periä taivasten valtakuntaa” – muuta kuin kadottamalla katoavan luontonsa eli siihen nojaavan elämännäkemyksensä.

Samaa ”taivaallisen Isän kaltaisuutta” edellyttää myös Vuorisaarna todetessaan: ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

Vuorisaarna viittaa ”lasten kaltaisuuden tilaan” myös puhumalla ”hengellisestä köyhyydestä” eli sisäisestä riippumattomuudesta kaikista maallisen kokemuksen tuottamista mielen kiinnekohdista.

Vasta silloin voitaisiin puhua todellisesta ”kristityn vapaudesta”, jota mestari Eckhart kuvaa tilaksi, jossa ihminen ”voi luopua ulkoisesta elämästään yhtä helposti kuin kananmunasta.”

Sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä turhautumisen, syrjäytymisen, saati itsetuhoisuuden kanssa, koska se edellyttää Vuorisaarnan mainitsemaa täydellistä sisäistä ”rauhantekijän tilaa.”