luther1.jpg

Reformaation ja Suomen itsenäisyyden vuosijuhlat sattuvat hyvin samaan ajankohtaan – edellisestä on tosin kulunut viisi kertaa pidempi aika.

Suomessa reformaatiota nimitetään usein uskonpuhdistukseksi, joka viittaa siihen, että luterilaisuus olisi hengellisessä mielessä huomattavasti puhtaampi ja oikeampi kuin edeltäjänsä.

***

Lutherin Wittenbergin teesit sinänsä koskivat pääosin yhtä katolisen kirkon selvää ylilyöntiä – anekauppaa – eivätkä paneutuneet hengellisyyden ja henkisen elämäntavan syvimpiin kysymyksiin.

Henkisten teemojen ”todellista päivitystä” ei myöhemminkään viety kovin pitkälle (jäivät Nikaian tunnustusten puitteisiin) muuta kuin korostamalla hyvien ja hyvittävien tekojen sijaan raamatun ehdotonta auktoriteettia ja uskon merkitystä.

Tällaiset korostukset ovat kuitenkin periaatteelliselta kannalta varsin merkityksettömiä, sillä todellisen puhtaan uskon tilaan päässyt ihminen toimii luonnostaan oikein (kuten Jaakobin kirjekin esittää).

***

Sosiaalisessa mielessä monet Lutherin ajatukset ovat hyvin perusteltavia.

Kansankielisen kirjallisuuden tuottaminen ja lukutaidon edistäminen ovat kehittyvän kulttuurin kulmakiviä – tosin tuloksien suhteen paljon on riippunut siitä, miten monipuolista kirjallisuutta on tuotu tarjolle.

***

Sosiaalisen tasa-arvon ajatus omaksuttiin mielellään Saksassa feodaalijärjestelmän puristuksessa olleen talonpoikaisväestön piirissä, mikä johti sotaan ruhtinaita vastaan.

Kipinän antanut Luther puolsi kapinan tukahduttamista pitääkseen vallanpitäjät reformaatiolle suosiollisina. Motiivit eivät siten olleet kovin epäitsekkäitä, eivätkä seuraukset yleviä, sillä tukahduttamisen yhteydessä n. 100 000 talonpoikaa sai surmansa.

***

Ruotsi-Suomen maalliset vallanpitäjät (Kustaa Vaasa) ryhtyivät innokkaasti ajamaan reformaatiota, koska sen varjolla he saattoivat lujittaa omaa valtaansa kansan suhteen sekä siirtää kirkon maallistakin omaisuutta kruunulle (jonka alituiset ”sotaponnistelut” vaativat paljon rahaa).

***

Iltasanomien Kreeta Karvala totesi, että suomalaisten ”veronmaksumyönteisyys” on ainakin osittain Lutherin ansiota. Myönteisyys oli tosin kovilla heti 1500-luvun lopulla, jolloin talonpojat ryhtyivät epätoivoiseen kapinaan (Nuijasotaan) kohtuuttoman linnaveron (ja ryöstelyn) johdosta – ja noin 3000 talonpoikaa sai surmansa.

***

Suomessa puhutaan usein ”luterilaisesta ahkeruudesta” esittämättä päteviä todisteita siitä, että ahkeruus olisi reformaation myötä osoittanut selkeitä kasvun merkkejä.

Saattaa olla niin, että erot ”etelän ja pohjoisen ahkeruudessa” johtuvat (tänäkin päivänä) suurelta osin ilmastollisista olosuhteista. Pohjolassa on ollut pakko tehdä työtä (idän ja lännen, pakkasen ja nälän välissä) myös huomisen varalle, että elämisen perusedellytykset on voitu turvata pitkän talvikauden (ja mahdollisten katojen) ajaksi.

***

Lutherin esittämä ”kristityn vapaus” – ajatuksen vapautena – olisi tietenkin voinut luoda riittävän väljät puitteet ihmisten omakohtaiselle ajattelulle ja mentaaliselle kehitykselle.

Vapauksien toteuttamiseen ei ole kuitenkaan luterilaisen kirkon ja maallisen vallan puolelta löytynyt kovin suurta halukkuutta. Päinvastoin – vallanpitäjät halusivat rajata kansalaisten vapaudet ”ylhäältä määriteltyihin puitteisiin” säätämällä v. 1726 Konventikkeliplakaatin, jossa kiellettiin hengellisten kokousten järjestäminen ilman ”virallisten auktoriteettien” välitöntä valvontaa (onneton plakaatti kumottiin vasta v. 1870).

***

Lutherin vetoaminen raamatun ehdottamaan auktoriteettiin on hieman epäjohdonmukaista, koska hän itse katsoi juutalaisten valehtelevan aina – ja raamattu (ainakin koko Vanha testamentti) on näiden patologisten valehtelijoiden kirjoittama.

***

Lutherin lähes käsittämätön juutalaisviha tulee ilmi hänen kirjassaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan (v:lta 1543).”

Siinä annetaan ohjeita synagogien polttamiseen vaikka helvetin tulella. Lisäksi kerrotaan, että jos joku näkee kadulla kulkevan juutalaisen, voi hän hyvällä omallatunnolla todeta, että ”siinä kulkee ilmielävä Perkele!”

Nämä ”kirjalliset ohjeet” otettiin aktiiviseen käyttöön muutama vuosisata myöhemmin.

***

Periaatteessa – ja Uuteen testamenttiin suoraan nojaten – lienee hieman kyseenalaista juhlia sitä, että hengelliset ajatusmuodot on viimeksi päivitetty 500 vuotta sitten. Hengellisten näkemysten tiivistäminen sanallisiksi tunnustuksiksi lähenee sitä vannomista, josta Uusi testamentti (ja esim. Siirakin kirja) vakavasti varoittelevat.

Vakuuttelut sinänsä antavat tietenkin ihmisille jonkinlaisen turvallisuuden tunteen, mutta niiden nojalla harjoitettu ääretön suvaitsemattomuus ei ole missään tekemisissä todellisen henkisyyden kanssa.

***

Uuden testamentin pohjalta voidaan havaita, että Nasaretin Jeesus itse pyrki ”päivittämään” muodolliseksi ja kaavamaiseksi käynyttä perinteistä juutalaisuutta. Hän nosti esiin vaatimuksen aidosta sisäisestä henkisyydestä, joka pyrkii kohottautumaan kaiken ulkoisen ja katoavaisen taakse.

***

Apostoli Paavali saattoi ymmärtää Jeesuksen ydinsanoman verraten hyvin. On sitten eri asia, miten hyvin myöhemmät polvet ovat ymmärtäneet ja tulkinneet Paavalin kirjeiden sanomaa (tarkoittaako hän Christus in vai pro nobista).

Tiedetään, että jo Paavalin aikaan juutalaiset (esim. Keefas, Pietari) pyrkivät tuomaan kristillisiin käsitteisiin omia tulkintojaan ja suoria lainauksia – onnistuen ajan myötä jopa niin hyvin, että myöhempi kristillisyys käytännössä nojautuu suurelta osin Vanhaan testamenttiin.

Mooseksen kirjoista on poimittu (ja laillistettu) käsitykset ”oikeasta elämästä” niin perusteellisesti, että vielä tänäkin päivänä kirjoja käytetään kiistelyssä naisten aseman ja epätyyppisten parisuhteiden kohdalla.

Myös kristinuskon keskeinen kysymys – sijaissovitus – on laajennus vanhatestamentillisesta juutalaisesta vikauhrista (Uuden testamentin perusteet ajatukselle ovat varsin horjuvat).

***

Tärkein ero juutalaisuuden ja kristillisyyden välillä on siinä, etteivät juutalaiset tulkitse Nasaretin Jeesusta odottamakseen messiaaksi – saati kaikkien syntien sovittajaksi. Nykymuotoinen Lunastusoppi olisi nykytutkijoiden mukaan ollut täysin käsittämätön ajatus jopa ensimmäisen vuosisadan kristityille itselleen.

***

Lutherin luopuminen papistolta vaaditusta selibaatista on ollut sikäli paikallaan, että vaatimus kuulunee ainoastaan niille ”harvoille ja valituille”, joiden olemus on yhdentymässä jakautumattomaan alkuperäänsä.

Muiden kohdalla käy helposti niin, että he kyllä vartioivat halujensa ulkoista suuntautumista naisten suuntaan, mutta eivät kykene tyynnyttämään himoluontoa sinänsä, jolloin se kieroutuu ja purkautuu muuhun suuntaan (kuten lapsiin).

Luther persoonana ei (kuten ei Augustinuskaan) kovin hyvin kontrolloinut omia halujaan, joten hän ei asettanut muidenkaan ihmisten ”ilonpidolle” sellaisia rajoitteita kuin mitä monissa nykyisissä herätysliikkeissä yhä katsotaan tarpeelliseksi.

***

Toisaalta parempaa juhlan aihetta saattaisi olla se, jos monilta osin selkeästi vanhentuneita käsityksiä uskallettaisiin tutkia ja tulkita uudelleen.

Eksegeetikkojen Vartija-lehden ”teesit” olisivat tähän varsin hyvä lähtökohta esittäessään:

”Meitä kiinnostavat kiistanalaiset ja vahvoja reaktioita herättävät asiat, jotka eivät parane vaikenemalla tai kotiin päin vetämällä vaan käymällä kohti, tutkimalla ja keskustelemalla.

Ihmisyyteen kuuluu hävytön uteliaisuus, uskoon rehellinen epäilys ja kulttuuriin tinkimätön kriittisyys (Vartija 2/2012).”

Edesmennyt professori Heikki Räisänen totesi, että totuus on tärkeä, eikä kirkko voi elää valheessa.

Kirjailija Aldous Huxley tosin päätteli, että valheessa voi elää hyvin pitkään (satoja tai tuhansia vuosia), sillä jo ”kolmetuhatta kertausta tekee yhden totuuden!” – ja näitäkin ”totuuksia” on myöhemmin hyvin vaikea kumota.