erkko.jpg

Kysellään runoilija ja kulttuurivaikuttaja J. H. Erkon (1849 – 1906) kansansävelmän sanoituksessa nimeltä ”Jouluaatto”.

Suuressa osaa Suomea voitaisiin tänä vuonna väittää, että kesä on jäänyt päälle, tosin kovin harmaassa ja kosteassa muodossa.

***

Pikkulintujen sijaan tänä vuonna keskustellaan enemmän siitä, laitetaanko pesät myös pakolaisille ja kuinka pysyväksi ne tarkoitetaan.

Joulukuuset käyvät taas kukkimaan – tosin sähkökynttilöitä. Toivon mukaan mitkään tarpeettomat tulet eivät enää häpeäksemme ”valaise talviöitä”.

***

Olisi todella harvinaista, jos jokaisen mieli olisi, minä vuodenaikana tahansa, ”hyvä, lämmin ja hellä.” Uutiset tuovat jatkuvasti katseltavaksemme kauheuksia kaikkialta maailmasta, joiden suhteen emme voi tehdä juuri muuta kuin kärsiä jonkinasteista osasyyllisyyttä ihmiskunnan jäseninä.

***

Tämän päivän hallitsematon muuttoliike, terrorismi, ilmaston lämpiäminen ja taloudelliset ongelmat ovat varsin erilaisia kuin Erkon viimeisinä elinvuosina, joita kutsuttiin routavuosiksi tai ensimmäiseksi sortokaudeksi (1899 – 1905).

***

Vuoden 1899 talvella ylioppilaat keräsivät yhdessätoista päivässä hiihtäen Helmikuun manifestia vastaan ns. Suuren Adressin, johon saatiin yli puoli miljoonaa nimeä. Väestöä oli tuolloin vain 2,5 miljoonaa. Rovaniemeltä hiihdettiin 150 kilometriä ankarassa pakkasessa Kittilään hakemaan allekirjoituksia. Kun nimet olivat paperilla, hiihti valtuutettu Juho Anttila 200 kilometriä ja jatkoi hevospelillä lähes saman verran lähimmälle rautatieasemalle, josta matka Helsinkiin alkoi.

***

800px-SuuriLahetysto1899b.jpg

Viidensadan valitun edustajan Suuri lähetystö (yllä kuva) matkusti Pietariin esittääkseen vetoomuksen keisarille, joka ei kuitenkaan ottanut lähetystöä edes vastaan. Lähetystön johtaja, Eugen Wolff, esitti ministerivaltiosihteeri Procopelle:

”Tämäkö on se lohdutus, joka meillä on vietävänä suurimmassa huolessa odottaville maanmiehillemme. Me tulimme lujasti luottavina, me palaamme pettyneinä!”

Lähetystö palasi Helsinkiin, missä sitä vastassa oli tuhansia hiljaisia ihmisiä. Kun edustajat saapuivat Rautatietorin portaille, alkoi joku laulaa Maamme-laulua, jolloin kaikki ottivat lakin päästään ja yhtyivät lauluun.

***

Runebergin Maamme-laulun toisen säkeistön sanat: ”On maamme köyhä, siksi jää”, on alkulauseensa suhteen pitänyt paikkansa runoilijan aikaan ja pitkään hänen jälkeensäkin, mutta köyhyyden heijastaminen myös pysyväksi tulevaisuuden tilaksi on osoittautunut virhearvioinniksi.

Menneiden sukupolvien uhrialttius ja ahkeruus ovat synnyttäneet ennen kokemattoman vaurauden, jonka jatkuvan kasvun varaan on rakennettu julkinen talous, joka ei kestä pitkäaikaista taantumaa, vaan velkaantuu huolestuttavaan vauhtiin.

***

Suomen historia osoittaa, että nykyisiä ongelmia voidaan kuvata sanalla ”haaste”, kun taas aikaisemmat polvet joutuivat usein kulkemaan ”via dolorosaa” pitkin.

Me olemme saaneet paljon sellaista, jonka vartijoiksi, vaalijoiksi ja vastaajiksi elämä on meidät asettanut. Löytyykö meistä yhä nöyryyttä, viisautta ja voimaa kohdata osaksemme tulevat vaikeudet etsimättä syyllisiä itsemme ulkopuolelta?

Löytyykö meistä myös Erkon joululaulun loppusäkeen toivomaa ”ainaista joulua” – sydämen ymmärrystä ja hyvää tahtoa, joka osoittaisi sen, etteivät menneiden polvien uhraukset ole valuneet hukkaan?