metanoia2.jpg

Metanoia tulkitaan useimmiten katumukseksi, mielen tunnealueen tilaksi, jossa kadutaan menneen elämän edesottamuksia. Tällainen saattaa tietenkin toimia eräänlaisena katalysaattorina todellisen muutoksen suhteen, kunhan ei hukuta pelkkään menneisyyden uudelleen elävöittämiseen ja vatvomiseen.

Kreikan kielen sana Metanoia tarkoittaa varsinaisesti jotakin järjen ja ymmärryksen ylittävää, tajunnallista muutosta. Uskonnollisessa mielessä se ei näin ollen edellytä pelkästään ajatuksissa ja tunteissa tapahtuvaa entisen pahuutensa katumista, vaan todellista muutosta koko sisäisessä olemuksessa.

Raamatuntutkija J. Glentworth Butler toteaa, etteivät kreikan sanat metanoia tai metanoeõ sisällä minkäänlaisia suremisen tai katumisen sävyjä. Sanojen kääntäminen tunneperäiseksi katumukseksi alkoi vasta toisella vuosisadalla, kun kreikan sanat käännettiin latinaan ilmauksella paenitentiam agite.

***

Sanotaan, että niin sanottu perisynti, erottautuminen Jumalasta, on suistanut ihmisen tietoisen olemuksen jakautuneeseen tilaan, joka erottaa hänet alkuperäisestä, luonnollisesta loistostaan ja vapaudestaan.

"Syntiin lankeemus" olisi siten ollut myös periaatteellinen muutos, antimetanoia, missä tajunta on suuntautunut itsensä ulkopuolelle ja samastunut erillisiin ilmiöihin ja muotoihin.

Tuomaan evankeliumi kirjoittaa erillisyyteen suuntautuvasta metanoiasta ja vihjaa siihen, että alkuperäinen ykseys on mahdollista palauttaa (Tuom. 11):

"Silloin kun olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mutta kun olette kaksi, mitä silloin teette?"

Kokonaisuuden puoleen takaisin kääntyminen, "synnistä lankeemus", voitaneen toteuttaa ainoastaan kokonaisuutena, karistamalla ehdoitta tietoisuudesta kaikki muotoperäisen elämän aiheuttamat erillistyneet assosiaatiot eli ehdollistumat.

Evankeliumit kuvaavat tätä prosessia itsensä unohtamisena, elämänsä kadottamisena, hengestä syntymisenä ja taivaallisina häinä.

Alkuvaiheessa metanoia voidaan tietenkin käsittää muutokseksi ainoastaan ajattelutavoissa, mielessä, mutta tosiasiassa se merkitsee täydellistä muutosta koko tiedostamistavassa.

***

Kun sitten mahdollinen yhteys henkiseen alkutilaan on rakentunut uudelleen, ei ”synnilläkään” enää ole merkitystä voimana, joka pakottaa kokemaan elämää ja oppimaan "rakastaen, kärsien ja unohtaen."  Vanhojen syntien katumisellakaan ei siten enää olisi mitään funktiota, koska ulkoinen elämä on ihmisyyden kouluna työnsä tehnyt.

Se on täytetty, kerrotaan Jeesuksen lausuneen ristillä ennen kuolemaansa. Yleensä se tulkitaan niin, että hän näin totesi suorittaneensa loppuun Isän hänelle määräämän tehtävän. Asia voidaan tulkita myös siten, että hän oli suorittanut ja toteuttanut omassa kokonaisolemuksessaan koko ihmisyyden oppimäärän - ja tullut siten ihmisyyden suhteen "ylioppilaaksi" - Kristukseksi.

Mystikko Jakob Böhme olisi sanonut, että hänen tapauksessaan loppu oli saavuttanut alun. Tuomaan evankeliumissakin todetaan, että alku ja loppu ovat sama asia (Tuom. 18).

Mestari Eckhart saarnasi, ettei "ylioppilaaksi päässeen" tulisi enää katua edes kuoleman syntejä, koska nekin olivat osaltaan olleet johtamassa häntä todelliseen ja pysyvään metanoiaan, Jumalan Pojan syntymään sielun ydinolemuksessa. Sekään ei ehkä välttämättä vapauta kaikista entisten edesottamusten seurauksista, mutta estänee ainakin uusien jännitteiden muodostumisen.