Win Gallup International on yli viiden vuoden ajan tutkinut uskovaisten osuutta eri maissa. Tulosten mukaan Suomessa olisi uskovaisiksi luonnehdittavia nykyisin jopa 56 prosenttia, ei-uskovaisten osuuden ollessa 32 prosenttia.

Suomi kuuluu uskonnollisuudessaan kolmen parhaan joukkoon, kun huomioon otetaan ainoastaan ns. rikkaat maat. Uskovien osuus on ollut jonkin verran nousussa vuodesta 2009 lähtien, vaikka kirkosta eroavien määrä on nousemaan päin.

Suomalaiset prosenttiosuudet muistuttavat paljon Yhdysvaltojen vastaavia, meiltä tosin löytyy jonkin verran enemmän ateisteja. On tietenkin eri asia,  kutsuisivatko monet Amerikan uskonnollisimpien seutujen asukkaat suomalaisia uskonveljiään edes uskovaisiksi, vai puolipakanoiksi.

Amerikkaan lähti Euroopasta hyvin paljon "uskonpakolaisia", ihmisiä, jotka ottivat hengelliset asiat virallista ympäristöään vakavammin. Monet näistä yhteisöistä ovat säilyttäneet eurooppalaisittain katsoen varsin vanhakantaisia tapoja ja näkemyksiä.

Maailmassa on tämän haastattelun ja verkkotutkimuksen mukaan maita, joiden uskonnollisuusprosentti on yli 90, tosin löytyy myös niitä, joissa osuus jää alle 20 prosentin. Viimeksi mainittuun lukeutuu myös naapurimaamme Ruotsi, joka aikoinaan toi ja vakiinnutti kristinuskon Suomeen.

***

Mutta voidaanko tällaisia asioita tutkia siten, että tulokset olisivat luotettavia ja yhteismitallisia?

Se ainakin tiedetään, ettei uskovaisuuspitoisuutta voida punnita tai mitata millään välineillä. Tosin lääkäri Elias Lönnroth oli näkevinään, että ankaran uskonnollisten ihmisten kasvonpiirteissäkin tapahtui kiristymistä ja värimuutoksia.

Media nostaa esiin ainoastaan tutkimusten tuloksia. Olisi tarpeen nähdä myös esitetyt kysymykset, koska niistä voidaan päätellä, millaisesta uskovaisuudesta ne kertovat.

Riittääkö esim. Jumalaan uskominen uskovaisuuden kriteeriksi, vai pitääkö täyttää vielä muita reunaehtoja? Ja millaiseen Jumalaan henkilön tulisi uskoa ollakseen uskovainen? Pitääkö Jumala käsittää persoonalliseksi olennoksi, vai kelpaako siksi jokin universaalimpi ymmärrystapa?

Ainakin Suomessa saattaa olla hyvin eri asia, kysytäänkö uskovaisuutta vai pelkästään uskonnollista mielenlaatua. Monet ymmärtävät uskovaisuudella tiukkaa sitoutumista jonkin ajatusmalliston piiriin tai jopa jonkinlaisen heräämiskokemuksen läpikäymistä.

Uskonnollista, vakavaa mielenlaatua esiintyy myös sellaisilla henkilöillä, jotka eivät voi täydestä sydämestään hyväksyä ainuttakaan kristillisen uskontunnustuksen osiota.

Onko ihminen uskovainen, mikäli hänen käsityksensä eivät mahdu minkään tunnetun muodollisen uskonnon käsitteiden puitteisiin, mutta jonka henkinen asennoitumisensa on kuitenkin eettisesti ja moraalisesti hyvin korkealla tasolla?

Ja merkitsevätkö käsitteet: henkinen, hengellinen ja uskovainen samaa? Vai onko uskonnollisuus pohjimmiltaan lainkaan käsitteellistä, vai jotakin täysin ehdollisen ajattelun yli menevää?

Olisiko jopa  niin, että tällaiset tutkimukset kertovat kyllä jotakin ihmisten enemmän tai vähemmän muodollisesti omaksumista ajatusmuodoista, mutta ne eivät kerro mitään ihmisten sisäisestä tilasta ja olemuksesta. Ne eivät siten kerro mitään todella olennaista.

Käsitteellinen uskonnollisuus on suhteellista: jotkut uskovat Jumalan olemassaoloon, toiset olemassa olemattomuuteen - ja kummatkin ovat omalla tavallaan uskovaisia!

Kaikki ihmiset ovat uskovaisia ainakin siinä suhteessa, että he uskovat suurimpaan osaan omia ajatuksiaan, usein myös toisilta lainattuihin ajatusmuotoihin, vaikka heidän pitäisi tietää, että valtaosa ihmisten ajatuksista on aikojen saatossa osoittautunut virheelliseksi.

***

Todella henkinen ihmisen saattaisi sanoa, ettei hän usko enää mihinkään, koska hän voi kokea kaiken itsessään, jolloin millekään uskonvaraiselle ei enää jää sijaa. Pitäisikö tällainen henkilö luokitella uskovaiseksi tai jopa ateistiksi?

Mihin kategoriaan me sijoittaisimme Jeesuksen, joka väitti olevansa yhtä olemusta Isänsä kanssa ja puhuvansa sellaista, jonka hän välittömästi koki tämän yhteyden ja sisäisen ykseyden puitteissa?

Uskovaisuuden ja uskonnollisuuden ilmenemistä käyttäytymisessä voidaan toki tutkia ja luokitella enemmän tai vähemmän subjektiivisten näkemysten pohjalta, mutta ihmisten todellinen olemus jää kaikkien määritysten ulkopuolelle.