Helsingin yliopiston emeritus kirkkohistoria professori Pentti Laasonen erittelee Otavan Encyclopediassa kristillistä käsitystä kuolemasta seuraavasti:

Vanha testamentti esittää, että elämä jatkuu ruumiin kuoleman jälkeen ”varjoelämänä tuonelassa” (Job. 3:13-19), josta ei ole paluuta. Synnillinen elämä aiheuttaa lähinnä lyhyen fyysisen elämän. Tavoitteena oli kuitenkin pitkä ikä (Sak. 8:4), jonka jälkeen oli hyvä kuolla.

Ajatus ylösnousemuksesta syntyi vasta myöhäisjuutalaisuudessa.

Uudessa testamentissa kuolema nähdään synnin palkkana (Room. 6:23), joten se ei ole täysin luonnollinen tapahtuma, vaan ”vihollinen”.

Myöhemmässä kristillisessä ajattelussa ylösnousemususko muodostui niin vallitsevaksi, ettei Uusi testamentti sisällä juuri mitään tietoja kuoleman jälkeisistä tiloista.

Perinteisen käsityksen mukaan ihmisen sielu ei kuitenkaan kuole, vaan jatkaa elämäänsä ruumiin kuoleman jälkeen. Niin sanottu ”holistinen psykologia” tulkitsi asian kuitenkin siten, että ihminen kokonaisuutena, ruumiineen ja sieluineen, kuolee ja tulee herätetyksi vasta ylösnousemuksen yhteydessä.

Uusimpien eksegeettisten näkemysten mukaan Uutta testamenttia ei voida tulkita tällä tavoin, vaan perinteistä tulkintaa (elämän välitöntä jatkumista) on pidettävä oikeana (P. Laasonen: Kuoleman uskonnollinen ymmärtäminen, OE5, s. 3344).

***

Luterilainen käytäntö vainajan siunaamisessa nojaa sekin selkeästi ”kokonaisvaltaiseen (hotistiseen) kuolemiseen”. Koko persoona (sinä) kehoineen tulkitaan maasta tulleeksi.

Lisäksi tosin esitetään usein pyyntö, että vainajan kohdalla tehtäisiin poikkeus, niin että hänet otettaisiin välittömästi noiden ”vaatteensa valkaisseiden seuraan”.

1. Mooseksen kirja kuvaa ihmisen alkua: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” Lausuman mukaan ihmisen muodollinen puoli olisi lähtöisin maan aineksista, elävä henki suoraan Ikuisuudesta (koska henki on erottamaton), ja yhdistelmän jakolinjaan syntyy ”elävä sielu”, joka voi asemansa takia olla vuorovaikutuksessa sekä ajallisen ihmisen että ajattoman olemuksen suuntaan.

Paavali esitti, että tämän ”elävän sielun” tulisi aikojen saatossa muodostua ”eläväksi tekeväksi hengeksi”, jolloin vasta kaikki elämän katkonaisuus ja ehdollisuus olisi voitettu.

***

Luterilaiset siunaussanat kuuluvat: ”Maasta olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä”.

Siunauksen alkulauseet on lainattu Vanhan testamentin teksteistä:

1. Moos. 3:19. ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”

Ps. 90:3. ”Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot: ’Palatkaa jälleen, te ihmisten lapset.’”

Ps. 104:29. ”Sinä peität kasvosi, ja ne pelästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.”

Saarn. 12:7. ”Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”

Saarnaajan antama kuva rikkoo holistista ihmiskuvaa erottamalla toisistaan aineellisista tekijöistä koostuvan ja niiksi hajautuvan ruumiin pysyvästä, ikuisesta alkutilasta peräisin olevasta kuolemattomasta hengestä.

Saarnaaja ottaa mukaan ainoastaan ihmiseen liittyvät alimmat ja ylimmät olemukset. Hän jättää huomiotta ne, joilla saattaa olla ratkaiseva rooli siinä, millaiseen sisäiseen tilaan ihminen fyysisen ruumiin kuoltua tai jo ennen sitä joutuu. Kyse on tietenkin mielestä ja sielusta, eli psyykestä ja sitä sisemmästä olemuksesta, jonka kanssa se on vuorovaikutuksessa.

Psalmin 90 esityksen osio, ”palatkaa jälleen”, voidaan tulkita viittaavan jopa jälleensyntymiseen, ellei se sitten kuvaa paluuta henkiseen alkutilaan.

***

Englantilaisen siunausversion sanat ovat: ”Ashes to ashes, dust to dust”, tuhkat (tuhkasta tullut) tuhkaksi, tomu (tomusta tullut) tomuksi. Siinä 1. Mooseksen kirjan 19. jakeeseen yhdistetään Jobin kirjan 30. luvun jae 19.

***

Paavali julistaa ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessään: ”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.”

Roomalaiskirjeestä löytyy lisävahvistus: ”Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman.”

 

Apostoli tarkoittanee ensinnäkin sitä, että lihallinen keho on ”kertakäyttötuote”, toiseksi sitä, että myös ihmisen mieli ja sen aikaansaannokset saattavat olla luonteeltaan katoavia, mikäli tajunta ei ole kyennyt yhtään irrottautumaan katoavista ehdollistumistaan.

***

Ortodoksinen hautaustoimitus on ennen muuta rukousta vainajan kuolemattoman sielun puolesta. Siinä toistetaan rukousta: ”Saata, Herra, lepoon, nukkuneen palvelijasi sielu.”

Tilaisuudessa kuullaan usein myös ns. pääsiäistropadia: "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Elämän antaminen ”haudoissa oleville” voidaan nähdä ”holistisesti”, niin että myös fyysinen keho ”ennallistetaan” jossakin vaiheessa. Ortodoksien päähuomio on kuitenkin ihmisen sielullisessa olemuksessa, jolle pyydetään lepoa – vaikka sielu kuvataan jo valmiiksi nukkuvana.

***

Roomalaiskatolinen kirkko uskoo sielun siirtymiseen kuoleman jälkeen ns. kiirastuleen, ellei se ole kadotukseen tuomittu. Katekismuksen mukaan "ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täydellisesti puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi.”

Kiirastulioppi kaikkein räikeimpine sovelluksineen (anekauppa) oli yksi tärkeimmistä syistä reformaation syntymiseen.

***

Mikäli otetaan todesta professori Laasosen oikeaksi kristilliseksi perinteeksi esittämä väite, että elämä jatkuu välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen, herää samalla kysymys, millaisissa tajunnan ja tahdon rajoissa ja muodoissa se tapahtuu? Sisältääkö se edeltäneen maallisen elämän aineksia, ja millaisina ne silloin ilmenisivät?

***

Edellisten nojalla voidaan ainakin todeta, että kristilliset käsitykset kuolemasta – saati sen jälkeisistä tiloista – ovat kaikkea muuta kuin selkeitä, saati yksiselitteisiä.

Tuomaan evankeliumin (n:o 39) Jeesus arvosteli jo aikansa fariseuksia ja lainopettajia siitä, että he olivat ottaneet ja kätkeneet tiedon avaimet, eivät käyttäneet niitä itse, eivätkä päästäneet tietoon sisään niitäkään, jotka olisivat sinne halunneet.

Saattaa olla, että alkuperäinen kristillinen tieto kuoleman kysymyksestä ja sen ratkaisumalleista on peittynyt niin syvälle yhdessä laadittujen ja lukittujen tunnustusten alle, ettei kukaan niitä enää edes halutessaan tavoita.

***

Periaatteellisia avainaihioita voitaneen kuitenkin etsiä suoraan evankeliumeista tai ortodoksien lauseesta, ”kuolemalla kuoleman voitti”, niin että persoonan elinaikana kokema ”kuolema katoavan elämän suhteen”, eli ”ehdollistuneen elämännäkemyksensä kadottaminen”, saattaa loppuun suoritettuna johtaa ”kuoleman voittamiseen” – ”pysyvän, aikaan sidostumattoman elämän sisäiseen avautumiseen.”