Dia13.jpg

Jokainen persoonallinen ihminen muodostaa kohtaamistaan ilmiöistä välittömästi mielikuvia, jotka tallentuvat muistiin ja alkavat sitten rakentua eräänlaiseksi virtuaalielämäksi. ”Virtuaalisuusaste” riippuu niiden ehdollistumisasteesta, eli siitä, miten paljon mielikuviin on jäänyt joustovaraa.

Kirjailija Aldous Huxley totesi, että kolmetuhatta kertausta tekee yhden totuuden – eli muodostaa kiinteän mielikuvan jostakin asiasta.

Joskus ajateltiin ”kiinteästi”, että noitien ja vääräuskoisten polttaminen roviolla oli yhteisön hyvinvoinnin kannalta täysin välttämätöntä (ettei rangaistus tulisi kaikkien päälle!).

Vuoden 1734 rikoskaaren mukaan aviossa olevien uskottomuudesta rangaistiin kumpaakin rikkojaa kuolemalla:

”Jos nainut mies teke huorin toisen miehen waimon canssa; olcon molemmat hengens rickonet."Jos huoruuteen liittyi lisäksi sukurutsa, mies teilattiin ja nainen poltettiin roviolla. 

Mooseksen kirjaan pohjautuvat rikoslait käsitettiin jopa jumalallisiksi, koska juutalainen perinne oli ne aikoinaan sellaisiksi väittänyt – pitääkseen villin paimentolaisheimon kurissa.

***

Muodostuneet mielikuvat ohjaavat ihmisen käytöstä, ei enää todellisuus sinänsä – ellei ihminen lyö siihen päätänsä. Suurin osa mielikuvista painuu pian alitajuntaan, josta ne kuitenkin vaikuttavat esim. pelon, vihan ja halujen käynnistiminä.

Yksilön omaksumien mielikuvien sosiaalinen hyväksyttävyys määrittelee usein sen, pidetäänkö häntä (ainakin kaltaistensa piirissä) sivistyneenä vai ei. Pinnallinen ”hyvänlaatuisuus” ei kuitenkaan anna täyttä kuvaa ihmisen koko olemuksesta. ”Pinnan alla” saattaa yhä olla kesyttämättömiä piirteitä, joita filosofi Nietzsche kutsui ”kellarin villeiksi koiriksi.” Miksipä rikosromaanit ja tv:n murhamysteerit kiinnostaisivat ihmisiä, ellei heidän ”kellareistaan” löytyisi jotakin, joka resonoi näihin karkeisiin impulsseihin?

***

”Luonnollinen ihminen” on mielikuviensa orja eikä hän yleensä edes vaadi vapautusta tästä ”ehdonalaisuudestaan”, vaan lisää mielikuvien määrää ja yrittää parannella niiden laatua.

Jokainen tietää, että mielikuvat voivat vaihdella hyvinkin nopeasti, mikäli niitä ei ole jatkuvasti ja tietoisesti lujitettu – kuten uskontunnustuksia ja joitakin yleisimpiä lakeja ja sivistyksen tunnusmerkkejä.

***

Keskiaikainen dominikaanijohtaja, Mestari Eckhart väittää, että ihmisessä on aktiivinen ja passiivinen ymmärrys.

”Aktiivinen luo kuvia ulkoisista asioista riisuen ne siten aine- ja tapahtumaluonteistaan. Sitten se esittää ne passiiviselle ymmärrykselle johtamalla luodut mielikuvat siihen. Tällä tavoin raskaaksi saatettu passiivinen ymmärrys vaalii ja tunnistaa asioita aktiivisen järjen avulla (saarna 3).”

Hänen mukaansa: ”Sielussa itsessään on jotakin - ymmärryksen kipinä - joka ei milloinkaan kuole. Sieluissamme on myös sellainen tietoisuus, joka suuntautuu ulkoisia asioita koh­den: aistiva ja järjenmukainen havaintokyky, joka toimii mielikuvien ja käsitteiden välityksellä hä­märtääkseen meiltä edellisen (saarna 7).”

Eckhart jatkaa asian ”analogiseen tulkintaan”: ”Se mitä aktiivinen ymmärrys aiheuttaa luonnollisen ihmisen suhteen, sen Jumala aiheuttaa vapautuksen yhteydessä: Hän ottaa ihmiseltä pois aktiivisen ymmärryksen ja asettuu Itse sen sijaan, Hän Itse huolehtii kaikesta siitä, mitä aktiivisen ymmärryksen tulisi tehdä.

Todellakin, silloin kun ihminen on täysin ajatuksettomassa tilassa ja aktiivinen ymmärrys on hänessä hiljaa, silloin Jumalan täytyy ottaa työ suorittaakseen ja tulla hänessä mestari-tekijäksi, joka synnyttää Itsensä passiivisessa ymmärryksessä (saarna 3).”

Yhdessä joulusaarnassaan Mestari Eckhart selittää mielikuvia ja niistä vapautumisen tärkeyttä ”ylhäältä syntymisen” edellytyksenä:

”Miten ihmisen tulee itse toimia, että hän voisi saada aikaan ja an­saita tämän syntymän itsessään: olisiko parempi tehdä jotakin asian hyväksi, kuten luoda mielikuvia Jumalasta?  Vai tulisiko ihmisen pysytellä rauhassa ja hiljaisuudessa antaen Jumalan puhua ja työs­kennellä hänessä – pelkästään odottaen Jumalan toimintaa?

Vai tulisiko ihmisen irrottaa itsensä kaikista ajatuksista, sanoista ja toimista, sekä tajun­nan luomista mielikuvista – säilyttäen vain täysin vastaanottavaisen asennoitumi­sen Jumalan suuntaan, niin että ihmisen oma minuus on toimeton – antaen Jumalan työsken­nellä itsessään?”

Eckhart tiivistää päätelmäksi: ”Mitä täydellisemmin kykenet kokoamaan sisään omat voimasi ja unohtamaan omaksumasi asiat ja mielikuvat niistä, ja mitä kauemmaksi pystyt etääntymään olennoista ja niiden mieli­kuvista - sitä lähempänä olet tätä (vapauttavaa) tapahtumaa, ja sitä valmiimpana sen kokemaan (saarna 1).”