baby-boy-adult-halloween-costume_1103042

Otsikko ei valitettavasti viittaa siihen, että lapsiluku olisi kasvussa, vaan siihen, että turhan suuri osa väestöstä on alkanut vältellä aikuiseksi kasvamista. Television suomalainen viihdetarjonta heijastaa osaltaan otsikon suuntausta – ohjelmissa kun ikänsä puolesta aikuiset käyttäytyvät usein kuin 13-vuotiaat.

Asiasta voidaan tietenkin syyttää valmiita ulkolaisia formaatteja, mutta kaavat ja puitteet sinänsä eivät määritä paikallista sisältöä. Valmiiden kaavojen käyttö ei liioin todista sen puolesta, että suomalaiset olisivat yksi maailman innovatiivisimmista kansoista, jonka voisi olettaa kehittävän formaatteja muille. Peruskoulua mainostetaan yhtenä kelvollisena formaattina, mutta sekin on alun perin kopioitu Ruotsista, johon se oli (varoituksista huolimatta) kopioitu Englannista. Heikkenevä lukutaito ei kuitenkaan todista koulun erinomaisuuden puolesta. Se myös heikentää mahdollisuuksia tuottaa tulevaisuudessa hyvätasoista sisältöä, jota voidaan ”koodata” kelvollisiksi ohjelmiksi.

Yksi lapsellistumisen merkki on myös kuvitteellisten "lomageenien" kehittyminen, jotka tekevät jokavuotisen ulkomaanmatkailun kansanterveydelle välttämättömäksi. 

Puolet uutislähetyksistä koostuu urheilusta, jota ennen kutsuttiin harrastukseksi tai leikiksi. Urheilun osuus on lajikirjon lisääntyessä kasvanut valtavasti, ja sen esittäminen jokaisine syöttöpisteineen kertonee siitä, että ohjelma-aika on saatu vaivattomasti täytettyä.

Roman Schatz ihmetteli (Iltasanomissa) sitä, että hänenkin verovaroillaan rahoitetaan jalkapallo- ja jäähalleja, hyppyrimäkiä, pyöräteitä tai koirapuistoja, joita hän (ja lukemattomat muut) ei (mm. kissanomistajana) lainkaan tarvitse.

Ehkä taustalla kummittelee vielä kulunut fraasi – terve sielu terveessä ruumiissa – jonka soveltaminen nykyiseen doping-huuruiseen ammattiurheiluun ontuu pahasti. Periaatteellisessa mielessä huomion kohdistaminen pelkästään kehon suorituskykyyn palvelee varsin huonosti ihmisen mentaalista – saati sitä edistyneempää (henkistä) olemuspuolta.

Paavali toteaa Korinttolaiskirjeessään: ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.”

Suomessa ei (toivottavasti) ole vielä järjestetty leirejä (Amerikassa niitä on ollut), joissa aikuiset voivat pukeutua vauvoiksi, laittaa tutin suuhunsa ja saada pienokaisille tarkoitettua hoivaa. Täällä pidetään sen sijaan turhan kauan kiinni pallosta (tai kiekosta), jota tosin saatetaan koventaa, että toiminta vaikuttaisi hieman aikuisemmalta. Pahinta asiassa lienee se, että monet aikuiset pitävät kiinni pallosta vielä lastensakin välityksellä, kun eivät itse enää kykene tai kehtaa juosta sen perässä.

Digitalisaation eräs uhka on siinä, että ihmiset alkavat yhä enemmän elää virtuaalista elämää, jolloin terve todellisuuden taju katoaa. Pokemonien jahtaaminen (henkensäkin kaupalla) saatetaan tietenkin tulkita kuntoiluksi, mutta se voitaisiin helposti korvata vaikkapa roskien tai riskujen keräämisellä. Asiaa voitaisiin tietenkin kehittää niin, että etsinnän kohteista (mieluiten järkevistä paikoista) löytyy jotakin hyödyllistä ja kehittävää informaatiota.