Uusi testamentti esittää, että Kristuksen toisen tulemisen enteisiin liittyy sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä ja sitä, että Jeesuksen opetuslapset joutuvat vihatuiksi herransa nimen tähden.

Maailman historia ja nykyisyys ovat olleet ja yhä ovat täynnä kauheita tapahtumia, joten sopivia ennusmerkkejä on ollut aina löydettävissä.

Vihatuksi tulemisen suhteen kristityiden on lisäksi syytä muistaa, että ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana vainotuista kristityistä itsestään tuli jo 300-luvulla kaikkien toisinajattelijoiden vainoajia.

***

Eiliseksi (27.7.2018) jotkut kristityt olivat raamatun nojalla jälleen kerran näkevinään maailman lopun merkit illalla tapahtuvassa kuunpimennyksessä (ns. verikuussa).

Tänään (28.7.) tämäkin ennusmerkki on osoittautunut virheelliseksi. Kosmisilla tekijöillä on tietenkin oma vaikutuksensa, mutta ihmisten kannalta se ei kuitenkaan yleensä ole deterministinen (ei määrää todellisista tapahtumista).

***

Juutalaiset olivat jo kauan ennen Jeesusta odottaneet messiaskuningastaan, joka tulisi yhdistämään kansan ja vapauttamaan heidät roomalaisten vallasta. He eivät voineet samastaa Nasaretin Jeesusta omiin odotuksiinsa, koska tämä ei osoittautunut maallisen vallan tavoittelijaksi, vaan joutui itsekin varsin pian brutaalin poliittisen valtapelin uhriksi.

***

Jeesuksen seuraajat, joita vasta Antiokian Ignatiuksesta lähtien kutsuttiin kristityiksi, alkoivat jossakin vaiheessa tulkita hyvin tuntemansa messiastoiveen täyttyneeksi Jeesuksessa. Heidän ajattelussaan sai sijaa toivomus toisesta konkreettisesta tulemisesta, jonka myötä heidän kaikki tavanomaisetkin unelmansa saisivat täyttymyksen täällä maan päällä – ja myöhemmin taivaassa.

***

Vaikeina ensimmäisen vuosisadan loppuvuosikymmeninä osa evankeliumien kirjoittajista mahdollisesti tulkitsi seurakuntalaistensa toivomuksia Jeesuksen itsensä antamiksi lupauksiksi – tai sitten Jeesus itsekin oli pahasti erehtynyt, kuten 1800-luvun saksalaiset kriitikot myöhemmin totesivat (ja paisuttelivat toteamuksiaan).

***

Johanneksen ilmestyskirjan kirjoittaja jatkoi evankelistojen linjaa pitääkseen yllä kristityiden uskoa ja toivoa vaikeina aikoina. Kirkkoisä Origenes totesikin aikoinaan, ettei Johanneksen ilmestystä olisi saanut julkisesti lukea, koska se yleensä ymmärrettiin (jo tuolloin) väärin (liian sananmukaisesti).

***

Kaikki 2000 vuoden Kristuksen konkreettisen toisen tulemisen odotukset ovat kuitenkin osoittautuneet tyhjiksi. Niiden syntysyyt voitaisiin luokitella joko evankelistojen omiksi käsityksiksi tai mahdollisiksi väärintulkinnoiksi puhtaasti henkisestä, yksilöllisestä sisäisestä ”tulemisesta.” Sellaisia tulkintoja löytyy useistakin eri lähteistä sekä idästä että lännestä:

Intialainen Dhammapada kirjoittaa satoja vuosia ennen kristillistä aikaa: ”Milloin hyvänsä vanhurskaus on lamassa ja pahuus saanut ylivallan, silloin Minä itse aina ilmestyn.”

Lausuma viittaa siihen, että jumalallinen sanansaattaja (avatara) saattaa ”lihallisestikin” ilmestyä ihmisten keskelle silloin, kun ihmiskunta eniten tarvitsee henkistä ohjausta – yleensä siten henkisesti pimeimpinä aikoina (jota aikaa usein symboloidaan joululla).

***

Keskiaikainen dominikaanijohtaja, Mestari Eckhart esittää joulusaarnassaan:

”Me olemme nyt juhlimassa sitä ikuista syntymää, joka Isä juma­lan toimesta alati ta­pah­tuu ajat­tomuu­dessa, koska tuo sama syntymä on nyt tapah­tunut myös ajassa, inhimilli­sessä luon­nossa. Pyhä Augustinus sanoo: ’Mitä se minua hyödyttää, että tuo syntymä ta­pahtuu ikui­sesti, jollei se ta­pahdu mi­nussa! Vasta sen tapahtumi­nen mi­nussa olisi merkit­tävää.’ Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä ja siitä, kuinka se voisi ta­pahtua meissä sekä saavut­taa täytty­myksensä hy­veellisessä sie­lussa aina kun Isä jumala lau­suu Ikuisen Sa­nansa täydelli­sessä sielussa.”

Johanneksen evankeliumin 16:7 kirjoittaa: ”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.”

”Jumalaton” Nietzsche kirjoittaa Zarathustrasta: ”Te ette olleet vielä etsineet itseänne: silloin te löysitte minut. Niin tekevät kaikki uskovaiset, ja sen tähden kaikki uskominen on jokseenkin mitätöntä. Nyt minä käsken teidän kadottaa minut ja löytää itsenne; vasta sitten, kun te kaikki olette kieltäneet minut, minä tahdon palata teidän tykönne. Totisesti toisin silmin minä silloin etsin kadonneitani, toisella rakkaudella minä silloin teitä rakastan.”

Nämä kolme, Eckhart, Johannes ja Nietzsche (kuten monet muutkin) tahtoivat korostaa henkisyyden ”tulemista” sisäisesti – Sanan (Kristuksen) tulemista ”lihaksi”, Pyhän Hengen ”syntymistä” ihmisen sielussa. Se merkitsee ihmisen tiedostamistavan täydellistä muutosta, jota kutsutaan ”syntymiseksi ylhäältä.” Sen rinnalla kaikenlaiset muut tulemiset ja tulemukset ovat yksilön kannalta toisarvoisia.

***

Alkukirkon kristityt saattoivat tulkita kirjallista tai suullista perimätietoa liian konkreettisesti, koska uskoivat ja toivoivat niissä puhuttavan jumalaisen ruumistuman pikaisesta fyysisestä paluusta korjaamaan kaikki asiat uskovien kannalta ihanteelliseen tilaan.

***

Eskatologiset toiveet eivät ole toteutuneet. Eckhart esittäisi mahdollisesti syyksi sen, että kristityt uskoivat vielä Jumalaansa kuin lehmään: siltä odottamansa maidon takia (ja siten kelvottomasti).

Jaakob (vanhurskas) saattoi kirjoittaa samasta asiasta: ”Te anotte, ettekä saa, sen tähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.”

***

Inhimillinen pyyde, eli erilaatuiset odotukset, saattavat olla olennaisimpia estäviä tekijöitä sekä ulkoisten että sisäistenkin tulemisodotusten suhteen.

***

”Maailman loppu” tietenkin tulee – kullekin fyysiselle olemukselle omana aikanaan – yleisessä mielessä koko fyysiselle ympäristölle joskus parin miljardin vuoden kuluttua, kun aurinko menettää energiansa ja tekee laajentuessaan entisen kaltaisen elämän täällä maapallolla mahdottomaksi.

Viimeistään siihen mennessä ihmiskunnan olisi kokonaisuutena syytä kohota tietoisuudessaan fyysisistä tekijöistä riippumattomaan tilaan – pukemalla ylle Kristus.

Tuomaan evankeliumi (11) kirjoittaa: ”Taivas häviää, ja häviää se, mikä on taivaan yläpuolella. Kuollut ei elä eikä elävä tule kuolemaan. Kun söitte kuollutta, teitte sen eläväksi. Kun tulette valoon, mitä sitten teette? Silloin kun olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mutta kun olette kaksi, mitä silloin teette?”

Taivaalla tarkoitettaneen tässä fyysistä taivasta (ilmakehää, avaruutta). Sen yläpuolella ovat sisäiset, subjektiiviset psyykkiset tilat, jotka myös ovat tilapäisiä (katoavaisia). Ihmisen tulee siten päästä sinänsä ”kuolleiden” kokemusten (sulatuksen) kautta todellisuuden välittömään havaitsemiseen – kakseudesta (henkisesti kuolleesta tilasta) ykseyteen (eläväksi) ja hengen katoamattomaan valoon.