koln3.jpg

Kölnin tuomiokirkko

Tämä Mestari Eckhartin laatima saarna käy esimerkiksi sekä hänen teologisista tulkinnoistaan että keskiajan tavasta laatia saarna “ars praedicandi” periaatteiden mukaan.

(Kokoelmissa Pfeiffer n:o 1,  Quint n:o 57)1 

Käännös: Kalervo Mielty

 

DUM MEDIUM SILENTIUM TENERENT OMNIA ET NOX IN SUO CURSU MEDIUM ITER HABERET, ETC

(Viis.k. 18:14)

 

Me olemme nyt2 juhlimassa sitä ikuista syntymää, joka Isä juma­lan toimesta alati ta­pah­tuu ajat­tomuu­dessa, koska tuo sama syntymä on nyt tapah­tunut myös ajassa, inhimilli­sessä luon­nossa.

Pyhä Augustinus3 sanoo: ’Mitä se minua hyödyttää, että tuo syntymä ta­pahtuu ikui­sesti, jollei se ta­pahdu mi­nussa! Vasta sen tapahtumi­nen mi­nussa on merkit­tävää.’

Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä ja siitä, kuinka se voisi ta­pahtua meissä sekä saavut­taa täytty­myksensä hy­veellisessä sie­lussa aina kun Isä jumala lau­suu Ikuisen Sa­nansa täydelli­sessä sielussa.

Sillä kaikki tämä sanottu kos­kee ymmärrettävästi jo­kaista hy­vää ja täy­dellistynyttä ihmistä, joka on kulkenut ja edelleen kul­kee Jumalan teitä. Se ei tieten­kään koske luon­nollista, kuri­tonta ihmistä, koska hän on vielä kau­kana ja täysin tietämätön tästä synty­mästä.

Eräs viisas on sanonut: ’Kun kaikki asiat vaipuivat hiljaisuu­teen, laskeutui mi­nuun korkeuk­sista, ku­nin­kaalliselta valtaistui­melta sa­lainen sana.’

Tämä Sana4 on saarnamme ai­heena.

On ensiksikin huomioitava kolme seikkaa5: ensimmäinen koskettaa sitä, missä sielun ole­muspuolessa Isä ju­mala Sanansa lausuu, eli missä tuo syntymä ta­pahtuu, ja mikä sielussa on tuo­hon tapahtu­maan soveltuva. Sillä mikäli kaikkivaltias Isä jumala olisi ylipäänsä voinut varustaa sie­lun jolla­kin vielä ja­lommalla, ja jos sielu olisi Häneltä sel­laista voinut ottaa vas­taan, olisi Isän sitten myös viivytet­tävä syn­ty­mää juuri tämän suuremman täy­del­lisyyden odotuksen johdosta.

Tästä syystä on sellaisen sie­lun, jossa syntymän on määrä ta­pahtua, vietettävä ylevää, ehyttä ja täysin si­säistynyttä elämää. Sen ei pidä päästää itseään viiden aistinsa vietäväksi luon­non mo­ninaisuuden houkutuksiin, vaan on koottava kaikki sisäisyy­teensä, puhtaimpaan olemuk­seensa - juuri sii­hen, joka on Hä­nen paikkansa, missä ei mikään vähäisempi voi saada sijaa.

Toinen saarnan osa-alue koskettaa ihmisen omaa osuutta tässä tapahtu­massa, Jumalan Sa­nan lausu­misessa sisäisyydessä, ja tässä syntymässä: olisiko ihmiselle hyödyksi itse osallis­tua siihen tavalla, missä tapahtuma olisi hänen oman harjoituksensa ja ansioittensa tulosta - hä­nen luodessaan kurinalai­sesti ajatusmuotoja Jumalasta kaikkivaltiaana, ikuisena ja kaikkena muunakin kuvittelukyvylleen mah­dol­lisena - edistäisikö tällainen Isästä syn­tymistä?

Vai tulisiko ihmisen irrottaa itsensä kaikista ajatuksista, sanoista ja toimista, sekä tajun­nan luomista mielikuvista tai karttaa niitä - säilyttäen vain täysin vastaanottavaisen asennoitumi­sen Jumalan suuntaan, niin että ihmisen oma minuus on toimeton - antaen Jumalan työsken­nellä itsessään?

Kumpi menetelmä sitten edistää parhaiten tätä syntymää?

Kolmantena tarkastelukohteena on tästä syntymästä aiheutuva hyöty ja sen suuruus.

Ensiksikin tulee huomata, että käytän hyväksi luonnollista perustelutapaa, jotta itse voisitte oivaltaa asian merkityksen; sillä vaikka luotankin enemmän pyhiin kirjoituksiin kuin omaan itseeni, on teidän oppimisenne kannalta kuitenkin parasta käyttää todennettavia väittämiä.

Katsokaamme aluksi sanoja: ’Hiljaisuuden keskellä lausuttiin sisässäni salainen sana.’ - Mutta missä6 sitten on tuo hiljaisuus ja missä paikassa sana lausutaan? – Niin kuin juuri sa­noin, se on sielun puh­taimmassa mahdollisessa paikassa, sen jaloimmassa olemuksessa, pe­rustassa7  - sielun ydinolemuk­sessa,  joka muodostaa sielun salatuimman osan. Juuri siellä on tuo hiljainen keskus, sillä mikään luontokappale tai muoto ei ole koskaan siihen yltänyt. Siellä ei voi esiintyä minkäänlaisia toimintoja tai edes ymmärrystä, ja siksi ei sielu ole siinä ole­muksessaan tietoinen ainoastakaan kuvasta, ei edes omasta tai toisten olentojen muodosta.

Kaikissa toiminnoissaan sielu käyttää voimiaan8: se käsittää ymmärryksensä voimin, se muistaa muistikyvyl­lään; mahdollista rakkautta se harjoittaisi tahtonsa avulla. Siten se aina toimii voimiensa välityksellä, mutta ei koskaan itse ydinolemuksellaan.

Jokainen ulkoinen toimi riippuu jostakin välineestä. Näkeminen tapahtuu ainoastaan silmien avulla - muutoinhan olisi mahdotonta vastaanottaa tai välittää näkyjä. Sama pätee kaikkiin muihinkin aisteihin nähden. Jokainen sielun ulkoinen toiminto tapahtuu jonkin välittävän tekijän vaikutuksesta.

Mutta sielun ydinolemuksessa ei ole minkäänlaista toimintaa, koska nuo voimat, joiden väli­tyksellä sielu toimii, ovat lähtöisin tuosta olemuksen perustasta. Mutta tuossa perustassa kaikki ’välineellisyys vaikenee’, siinä ei voi esiintyä muuta kuin rauha ja tuon syntymän ylistys - tapahtu­man, jossa Isä jumala lausuu Sanansa. Tämä sielun olemus on luonteeltaan vastaanottoky­kyinen ainoastaan jumalaiselle ydinole­mukselle ilman minkäänlaisia välittäviä tekijöitä. Siinä - ja vain siinä perustassa koskettaa Jumala sielua koko jakamattomalla, osittumattomalla olemuksellaan. Mikään muu kuin Jumala ei voi kosket­taa sielun todellista perustaa. Yksi­kään olento ei voi lähestyä tätä perustaa, vaan on kaikkien pysyttäydyttävä ulkopuolella, pelkästään sielun voi­mien piirissä.

Sisäisesti sielu havaitsee selvästi sen muodon, johon olento on vetäytynyt asumaan. Sillä aina kun sielun voimat joutuvat kosketuksiin jonkun olennon kanssa, ne aktivoituvat ja luo­vat olennosta hahmollisen kuvan ja tallentavat sen itseensä. Tällä tavoin sielun voimat tule­vat tietoiseksi olennosta. Mikään olento ei voi tulla tätä läheisempään kosketukseen sielun kanssa eikä sielu koskaan lähesty mitään olentoa muodostamatta siitä ensin vapaaehtoisesti kuvaa itseensä. Tällaisen omien voimiensa kautta luomansa kuvan välityksellä sielu lähestyy olen­toja ja muita ulkoisia kohteita - olivat ne sitten kiviä, hevosia, ihmisiä tai mitä tahansa muita, joita se tahtoo oppia tuntemaan. Luomansa kuvan avulla sielu kykenee yhdistämään itsensä ulkoiseen kohteeseen.

Mutta ihmiselle tämänkaltainen kuvanmuodostaminen edellyttää sitä, että kuva on saatavissa ulkoisesti aistien välityksellä. Tästä syystä sielulle ei luonnollisesti ole mikään niin vierasta kuin sen oma todellinen olemus. Erään opettajan mukaan sielu ei kykene luomaan tai vas­taanottamaan minkäänlaista kuvaa itsestään, joten sillä ei ole mitään keinoa itsensä tuntemi­seen, koska kaikki kuvat muodostuvat aistien välityksellä eivätkä aistit tavoita itse sielua. Sielu voi siten välittävien tekijöiden kautta tuntea kaiken muun paitsi itseään.

Mutta teidän pitää myös tietää, että sielu on todellisessa sisäisyydessään vapaa ja vieras kaikkiin välittäviin tekijöihin ja muotoihin nähden, ja juuri tästä syystä Jumala voi vapaasti yhdistyä siihen ilman kuvien ja muotojen välitystä.

Minkä tahansa voiman katsotaankin kuuluvan jollekin mestarille, kuuluu se aina myös rajat­tomaan jumaluuteen. Mitä lahjakkaampi ja voimakkaampi kukin mestari on, sitä välittö­mämmin tuottavat hänen toimensa tulosta, ja sitä yksinkertaisemmalta hänen työskentelynsä vaikuttaa.

Ihminen tarvitsee ulkoisissa toimissaan monenlaisia apuvälineitä ja hän joutuu suorittamaan paljon valmisteluita voidakseen toteuttaa mielikuvansa.

Mutta aurinko ylhäisessä mestarillisuudessaan suorittaa tehtävän valon antajana hyvin nope­asti: sillä hetkellä kun se alkaa säteillä ovat maan ääretkin valaistut.

Enkeli on sitäkin ylhäisempi, koska se tarvitsee vielä vähemmän muotoja ja muita välittäviä tekijöitä tehtävänsä suorittamisessa. Korkeimmalla Serafilla on ainoastaan yksi muoto, missä se havaitsee ykseytenä kaiken sen, mitä sitä alemmat pitävät moninaisuutena.

Mutta Jumala ei tarvitse mitään välittäviä muotoja eikä Hänellä sellaisia olekaan: Jumala työskentelee sielussa ilman välittäviä tekijöitä, muotoja ja kuvia - juuri tuossa perustassa, johon ainoakaan kuva - olennosta puhumattakaan, ei koskaan ole tunkeutunut, ja joka siten on varattu vain Jumalalle omassa olemuksessaan. Tähän eivät mitkään olennot pysty.

’Miten sitten Isä Jumala synnyttää Poikansa sielussa - kuten muutkin olennot, kuvina ja muotoinako?’

Ei minun uskoakseni, vaan aivan samaan tapaan, millä Hän synnyttää ikuisuudes­sakin - eikä mitenkään muuten.

’Mutta miten Hän sitten oikeastaan hänet synnyttää?’

Katsokaahan: Isällä Jumalalla on täydellinen sisäinen tieto itsestään, perinpohjainen suora ja välineetön itsetuntemus.

Tästä syystä Isä Jumala synnyttää Poikansa jumalaisen luonnon todelliseen ykseyteen. Juuri tällä tavoin - eikä mitenkään muuten - Isä Jumala synnyttää Poikansa sielun perustassa ja ydinolemuksessaan: sielun siten yhdistyessä Häneen.

Mikäli yksikään kuva voisi olla läsnä tässä tilassa, ei todellinen yhdistyminen olisi mahdol­lista - ja tuossa todellisessa yhdistymisessähän on kyseessä sielun koko autuus.

Mutta te saatatte nyt sanoa, ettei sielussa luonnostaan olekaan mitään muuta kuin kuvia. Ei mitään muuta!

Siinä tapauksessa sielu ei liioin koskaan voisi saavuttaa autuutta, koska Jumala ei voi luoda ainuttakaan sellaista olentoa, jolta saattaisitte saada täydellisen autuuden - silloinhan Jumala ei olisikaan korkein autuus ja lopullinen päämäärä. Kuitenkin tämä kuuluu Hänen luon­toonsa, samoin kuin on Hänen tahtonsa olla kaikkien asioiden alku ja loppu.

Mikään olento ei voi muodostua sinun autuudeksesi ja täydellistymiseksesi täällä maan päällä, koska tämän elämän täydellistyminen - joka on kaikkien hyveitten summa - johtaa myös tulevan elämän täydellistymiseen.

Sinun tulee siitä syystä asettua asumaan sielunne ytimeen ja perustaan, missä Jumala kos­kettaa sinua jakamattomalla olemuksellaan ilman ainoatakaan välittävää kuvaa.

Yksikään kuva ei edusta itseään: se viittaa aina vain siihen, mistä se on kuva. Ja koska sinulla ei voi olla muita kuin tällaisia ulkoisia kuvia (jotka tulevat sisään aistien välityksellä ja viit­taavat aina vain edustamiinsa asioihin), on sinun siten mahdotonta tulla minkäänlaisen kuval­lisen asian autuuttamaksi.

Tästä syystä täytyy vallita rauha ja hiljaisuus, missä Isä voi puhua ja synnyttää Poikansa - ja suorittaa työnsä vapaana kaikista kuvista.

Toisena asianamme on se, miten ihmisen tulee itse toimia, että hän voisi saada aikaan ja an­saita tämän syntymän itsessään:

Olisiko parempi tehdä jotakin asian hyväksi - luoda mielikuvia Jumalasta tai ajatella Häntä?  Vai tulisiko ihmisen pysytellä rauhassa ja hiljaisuudessa antaen Jumalan puhua ja työs­kennellä hänessä - pelkästään odottaen Jumalan toimintaa?

Niin kuin sanoin jo aikaisemmin, nämä Jumalan sanat ja toiminta ovat vain sellaisia hyviä ja täydellistyneitä ihmisiä koskevia, jotka ovat siinä määrin ammentaneet ja sisäistäneet it­seensä kaikkien hyveiden ytimen, että nämä hyveet ilmentyvät heissä täysin luonnollisina, il­man tietoista ponnistusta; ja heissä tulee ennen kaikkea olla sisäistyneenä Herramme Jeesuk­sen Kristuksen arvokas elämä ja ylevät opetukset.

Heidän pitää ymmärtää, että tämän elämän paras ja jaloin saavutus on kyky olla hiljaa ja an­taa Jumalan puhua ja toimia sisäisyydessään.

Kun sielun voimat on täysin vedetty pois kaikista ulkoisista toimistaan ja kuvista - silloin Sana tullaan lausumaan. Juuri tästä syystä hän sanoi: ’Hiljaisuudessa minulle lausuttiin salai­nen sana.’ 

Mitä täydellisemmin kykenet kokoamaan sisään omat voimasi ja unohtamaan omaksumasi asiat ja mielikuvat niistä, ja mitä kauemmaksi pystyt etääntymään olennoista ja niiden mieli­kuvista - sitä lähempänä olet tätä tapahtumaa, ja sitä valmiimpana sen kokemaan.

Jospa vain voisit yhtäkkiä irrottaa tietoisuutesi kaikista asioista,9 Silloin saattaisit unohtaa oman ruumiisi pyhän Paavalin tapaan, tämän sanoessa: ’Ruumiissani vai sen ulko­puolella - sitä en kykene sanomaan; Jumala sen kyllä tietää’ (2. Kor. 12:2). Tässä tapauksessa oli henki niin täysin sisäistänyt kaikki voimat, että se oli unohtanut koko ruumiin: muisti ei enää toi­minut eikä ajatus tai aistimukset; eivätkä ne voimat, joiden tulisi hallita ja varjella ruumista - elinvoimien virtaus ja ruumiinlämpö alenivat siten, että ruumis ei hukannut voimia niiden kolmen päivän aikana, jolloin hän ei syönyt eikä juonut.

Näin kävi Mooseksellekin kun hän paastosi vuorella neljäkymmentä päivää - silti ollen vii­meisenä päivänä yhtä voimissaan kuin aloittaessaan.

Juuri tällä tavoin tulisi ihmisen koota sisäänsä kaikki voimansa ja paeta aistitietoisuuttaan - siten vaipuen tietämättömäksi kaikista asioista ja omasta itsestään. Tässä asiassa on eräs opettaja10 opastanut sielua seuraavasti: ’Vetäydy ensin levottomista ulkoisista toimista ja sitten sekasortoisista sisäisistä ajatuksistasi, sillä ne luovat vain ristiriitoja.’

Mikäli Jumalan on määrä lausua Sanansa sielussa, täytyy sen olla levollisuuden ja rauhan ti­lassa: vasta silloin Hän voi ilmaista Sanansa - ja Itsensä sielussa - ei kuvana, vaan Itsenään!

Dionysius11sanoo: ’Jumalalla ei ole ainoatakaan kuvaa tai muotoa, sillä Hän on itsessään kaikkiallinen hyvyys, totuus ja olemassaolo.’

Jumala suorittaa kaiken sisäisen ja ulkoisen toimintansa yhdessä hetkessä. Älkää kuvitelko, että Jumala taivasta ja maata luodessaan teki yhden asian yhtenä ja toisen toisena päivänä.

Mooses kyllä kuvaa asian tällä tavoin, mutta hänkin tiesi todellisuudessa enemmän: hän teki näin vain ihmisten takia, jotka eivät voineet asiaa muulla tavoin käsittää.

Todellisuudessa tapahtui siten, että Jumala tahtoi ja lausui - ja kaikki oli samassa läsnä!  Ju­mala toimii ilman välittäviä tekijöitä ja muotoja, ja mitä vapaampi olet kuvien suhteen, sitä vastaanottavampi olet Hänen sisäiselle vaikutukselleen, ja mitä sisäistyneempi ja kykene­vämpi unohtamaan itsesi, sitä lähempänä olet tätä tapahtumaa.

Tässä tarkoituksessa Dionysius12 kehotti oppilastaan Timoteusta: ’Poikani Timoteus, ko­hottaudu rauhallisin mielin itsesi ja kaikkien voimiesi, järkeilyn, toimien, muotojen ja ole­massaolon yläpuolelle salaiseen, hiljaiseen pimeyteen - että voisit tulla tuntemaan tuntemat­toman, yli-jumalaisen Jumalan.

Kaikista asioista tulee vetäytyä irti. Jumalalle olisi halventavaa työskennellä muotojen väli­tyksellä.

Nyt te voitte tietenkin kysyä: ’Miten Jumala sitten toimii sielun perustassa ja ydinaineessa il­man kuvien välitystä?’ Sitä minä en voi tietää, sillä sielunvoimani voivat vastaanottaa ainoastaan kuvallista tietoa; ne joutuvat tarrautumaan jokaiseen asiaan siihen sopivan kuvan avulla. Ne eivät tunnistaisi hevosta, mikäli se ilmenisi ihmisen muotoisena; ja koska kaikki asiat tulevat ulkoa päin, on edellä mainitun kaltainen (jumalallinen) asian tiedostaminen sielulta kätkössä - sen omaksi parhaakseen.

Tämä tietämättömyys juuri panee sen ihmettelemään ja siten johdattelee sitä innokkaasti tavoittelemaan jotakin, jonka se selvästi aistii olevan olemassa, mutta josta se ei kuitenkaan mitään tiedä.

Aina kun ihminen oppii perusteellisesti joitakin asioita, hän heti kyllästyy niihin ja alkaa etsiä jotakin erilaista. Jatkuva tiedonhalu pitää sielun aina epävakaassa tilassa. Tällainen ’tiedostamaton tietäminen’ kuitenkin lujittaa sielua kannustaen sitä ponnistuksiin.

Tähän asiaan liittyen on eräs viisas sanonut: ’Keskellä yötä kun kaikki oli hiljaista, lausuttiin minulle salattu sana. Se ilmaantui arvaamatta kuin varas.’ (Viis.kirja 18:14-15)

Miksi hän kutsuu sitä sanaksi, vaikka se olikin salattua?  Sanan olemukseenhan juuri kuuluu salatun paljastaminen. Se paljasti minulle itsensä loistaen edessäni, julistaen minulle ja teh­den Jumalan minulle tunnettavaksi - ja siksi sitä kutsutaan Sanaksi. Kuitenkin sen todellinen luonne jäi minulta kätköön. Siinä oli sen salattu saapuminen ja paljastuminen kuiskauk­sena hiljaisuudessa.

Huomatkaahan - juuri sen salattuna pysyminen merkitsee sitä, että ihmisen täytyy ja tulee alati ponnistella sitä kohden.  Se loisti, mutta kuitenkin kätkeytyi: meidän on määrä kaivata ja ikävöidä sitä. Pyhä Paavali kehottaa meitä ponnistelemaan kunnes saamme sen näkyviin, eikä luovuttamaan, ennen kuin olemme sen tavoittaneet.

Kun hän oli tullut temmatuksi kolmanteen taivaaseen, missä hän oppi tuntemaan Jumalan ja havaitsi kaikki asiat, ei hän takaisin tultuaan ollut unohtanut siitä mitään, mutta kaikki tuo oli niin syvällä hänen sisäisyyksissään, ettei hänen ymmärryksensä voinut sitä tavoittaa, vaan jäi se hänelle verhottuun muotoon.

Tästä syystä hänen täytyi yhä ponnistella ja etsiä sitä itsestään - eikä ulkopuoleltaan. Sillä tuo kaikki on sisäpuolella eikä ulkopuolella, vaan täydellisesti sisäisyydessä.

Tämän hyvin tietäen Paavali sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema tai mikään koette­lemus voi erottaa minua siitä, mitä löydän sisäisyydestäni” (Room. 8:38-39).

Tähän liittyy myös erään pakanallisen opettajan13 hieno sanonta: ’Olen tietoinen jostakin it­sessäni, joka loistaa tietoisuudessani; voin aivan selvästi havaita sen olevan jotakin, mutta sen todellisesta luonteesta en saa otetta. Kuitenkin uskon sen paljastavan minulle koko to­tuuden, mikäli sen vain voisin saavuttaa.’

Siihen vastaa toinenkin opettaja: ’Seuraa ainoastaan sitä! Sillä jos sen kykenet saavuttamaan, omistaisit samalla kaiken mahdollisen hyvän ja iankaikkisen elämän!’

Pyhä Augustinus14 lausuu samaa tarkoittaen: ’Olen tietoinen jostakin sisässäni, joka välkäh­telee ja kimaltelee sielulleni; jos se vain täydellistyisi ja vakiintuisi minussa, merkitsisi se varmaankin iankaikkista elämää!’

Se kätkeytyy, mutta kuitenkin näyttäytyy; se ilmentyy, mutta varkaan tapaan aikomuksenaan ottaa ja viedä sielulta kaikki asiat. Mutta näyttäytymällä ja tulemalla vähäisessä määrässä esiin, se pyrkii houkuttamaan ja vetämään sielua itseään kohden, ’ryövätäkseen’ ja irrottaak­seen sen sitten aikaisemmista yhteyksistään (itsestään).

Tästä asiasta profeetta sanoo: ”Herra, ota heiltä heidän henkensä ja anna sijaan omasi.” (Ps. 103:29-30)

Tätä tarkoitti myös ’rakastavainen sielu’ sanoessaan: ’Sieluni liukeni sulaen pois kun Rak­kaus sanoi sanansa (Kork.v. 5:6, nykyinen muoto poikkeaa melko tästä melkoisesti). Kun se saapui, täytyi minun poistua.’ Samaa tarkoitti Kristuskin sanoessaan: ”Se ken hylkää jotakin minun takiani, saa sataverroin takaisin, ken aikoo minut omistaa, sen on kiellettävä itsensä ja kaikki muukin; samoin on sen, joka aikoo minua palvella, myös seurattava minua eikä enää omia halujaan (itseään)” (Mk 10:27).

Mutta nythän te voitte sanoa, ’Hyvä herra, tehän tahdotte kääntää koko sielun luonnollisen suuntauksen päinvastaiseksi! Sen luonteeseenhan kuuluu imeä itseensä kuvia aistien välityk­sellä. Aiotteko särkeä tämän näkemyksen?’

En toki! Mutta mistä tiedätte, millaisen ylevyyden Jumala on lahjoittanut inhimilliseen luon­toon, vaikkakaan sitä ei vielä ole kunnolla kuvattu - ja pysyy se siten yhä paljastumattomana? Sillä ne jotka ovat kirjoittaneet sielun jaloudesta, eivät ole voineet edetä pitemmälle kuin mihin heidän luonnollinen järkensä voi kantaa; he eivät ole koskaan tavoittaneet sielun pe­rustaa, joten heille jäi vielä paljon epäselväksi ja tuntemattomaksi.

Profeetta sanoo: ”Istun hiljaa ja kuuntelen, mitä Jumala minussa puhuu” (Ps. 84:9). Tämä Sana ilmentyi yön pimeydessä, koska se on niin salainen. Pyhä Johannes sanoo: ”Valo loisti pimeydessä ja tuli omiinsa; ja ne jotka sen vastaanottivat, saivat Jumalan Pojan valtuu­det; he saivat voiman tulla Jumalan Pojiksi” (Joh. 1:5, 11-12).

Huomatkaahan tämän salaisen Sanan ja tämän pimeyden hyödyllisyys ja seuraukset: Ei ainoastaan Taivaallisen Isän Poika ole syntynyt tässä pimeydessä, joka on hänen omaansa: myös sinä voit syntyä saman taivaallisen Isän - eikä kenenkään toisen - lapseksi, jolloin Hän antaa sinullekin tuon voiman.

Pankaa merkille tämän suurenmoinen hyödyllisyys: sillä kaikki se tieto todellisuudesta, minkä opettajat ovat oppineet - ja tulevat oppimaan aina tuomiopäivään saakka - oman ymmärryskykynsä kautta, ei riitä vihjeeksikään tällaisesta tietämisestä ja tästä pe­rustasta. Vaikka sitä voitaisiin kutsua epätiedoksi tai tiedostamattomaksi, on siinä kuitenkin enem­män kuin missään tietoisuudessa ja ymmärryksessä voi ilman sitä (perustan ulkopuolella) olla, sillä tämä tuntematon houkuttelee ja vetää sinua puoleensa siten, että pääset erilleen kaikista käsitettävistä asioista - itsesi mukaan lukien.

Juuri tätä Kristus tarkoitti sanoessaan: ”Ken ei kiellä itseään eikä jätä isäänsä ja äitiään, eikä tule vieraaksi kaikelle tämänkaltaiselle, ei ole minun arvoiseni” (Mt. 10:37). Ikään kuin hän sanoisi: sellainen, joka ei hylkää kaikkia ulkoisia luomuksia, ei kykene käsittämään tai tulemaan osalliseksi tästä juma­laisesta syntymästä. Mutta itsensä irrottaminen itsestään ja kaikesta ulkonaisesta voi todellisuudessa an­taa sinulle tämän kaiken.

Ja totisesti minä uskon - tai olen siitä varma - että ihmistä, joka on tähän juurtunut, ei enää voida millään keinoin erottaa Jumalasta.

Sanon, ettei hän enää mitenkään voi sortua yhteenkään ”kuolemansyntiin”. Hän mieluummin kärsisi mitä häpeällisimmän kuoleman, kuten häntä edeltäneet pyhimyksetkin, kuin tekisi vä­häisimmänkään kuolemansynnin. Sellaiset ihmiset eivät kykene tietoisesti tekemään vähäi­sintäkään syntiä itsensä tai muiden suhteen, mikäli he voivat asiaan vaikuttaa. Sillä tuo tuntematon vetää ja houkuttaa heitä  puoleensa ja itseensä  juurruttaen siinä määrin, etteivät he enää milloin­kaan voi kääntyä toiseen suuntaan, koska kaikki heidän aistinsa ja voimansa suuntautuvat paljon enemmän tähän suuntaan.

Auttakoon Jumala, joka (tänään) on jälleen syntynyt ihmisenä, meitä saavuttamaan tämän syntymän; Jumala, joka ikuisesti auttaa meitä heikkoja ihmisiä syntymään Hänessä jumalallisesti uudelleen.

 

Amen.

 

Viitteet:

1 Tämä saarna on yhteenveto joistakin koko Eckhartin opetuksen tärkeimmistä asioista.

2 Joulupäivänä. Mutta Eckhartia ei kiinnosta ajallisuus, vaan hän jatkaa välittömästi puhettaan ’Ikuiseen Syntymään’.

3 Sitaatin lähdeteosta ei löydy, kuten useissa muissakin kohden. Eckhartin lainaukset ovat usein hyvin vapaamuotoisia, ilmeisesti muistitietoon perustuvia, ja siksi vaikeita tarkistettavia. Missä tarkistus on suoritettu, tavallisesti Quintin toimesta, on lähde mainittu näissä viitteissä.

4 Eckhart käsittää Sanan samaksi kuin Johanneksen evankeliumin Logos, eli Kolminaisuuden Poikana. Tämän tekstin, joka on Salomonin Viisaudesta, on Eckhart valinnut ilmaisemaan vapaamuotoisesti hänen ajatuksiaan, joita sivutaan hänen tätä teosta koskevassa latinalaisessa kommentaarissaan. Johdanto muodostaa sillan tekstin ja Eckhartin todellisen puheenaiheen välille - joka itse asiassa Quintin mukaan on hänen ainoa aiheensa: Sanan syntyminen ihmissielussa.

 5 Nämä seikat ovat yhdenmukaisia kolminkertaisen tulkintaperiaatteen (ars praedicandi) kanssa. Eckhart jättää ensimmäisen, kirjaimellisen tulkintatavan pois: ensimmäinen tässä oleva ilmentää kirjoitusten vertauskuvallista (allegorista) tulkintaa, toisen ilmentäessä moraalista ja kolmannen analogista tapaa, missä ollaan tekemisissä ikuisen elämän kanssa. Näitä näkemyksiä kehitellään vuorotellen.

 6 Kuvitteellinen yleisökysymys.

 7 ’Sielun perusta’, jossa syntymä tapahtuuu, ja johon Eckhart alituisesti viittaa useilla käsitteillä kuten: kipinä, linna jne. Olennaista on sen jyrkkä erotettavuus ’voimista’.

 8 Sielun ’voimat’ ovat toimintavälineitä. Korkeampia voimia ovat korkeampi ymmärrys, muisti ja tahto; alempia voimia ovat alempi ymmärrys, viha ja halu sekä myös aistimukset. ’Korkeampi ymmärrys’ ei ole järkeilemisen kyky, vaan intuitiivinen ominaisuus sanan korkeimmassa merkityksessä.

9 Tämä on mahdollisesti viittaus Eckhartin omiin henkisiin kokemuksiin.

10 Anselm Canterburyläinen.

11 Ns. Dionysius Areopagita. Lainattua tekstiä ei ole löydetty.

12 De mystica theologia 1 (MPG 3, 997).

13 Lähdettä ei ole löydetty.

14 Tekstissä saattaa tässä kohden olla jokin virhe, sillä Augustinuksen (jäljittämätön) sitaatti vain toistaa juuri kerrotun asian. Todennäköisesti saarnan muistiin merkinnyt kuulija on sotkenut sitaatit. Tämä kuvaa hyvin vaikeutta päästä saarnojen tarkkaan sanamuotoon.

 

P.S. Saarna voi tuntua hieman vaikeaselkoiselta, koska Eckhart (dominikaanijohtajana) on todennäköisesti kohdistanut sen dominikaaneille, jotka olivat tutustuneet viisi vuotta filosofiaan ja kolme vuotta teologiaan – sekä harjoittivat lisäksi ns. mentaalista rukousta ymmärryksensä syventämiseksi.