meri1.jpg

Veden rinnastaminen totuuteen on ymmärrettävää siitä syystä, että vesi näyttelee hyvin merkittävää roolia jokapäiväisessä elämässä.

Joskus väitetään, että vesi on vanhin voitehista. Veden uskotaan ilmaantuneen maapallon pintakerrostumiin – ja sen myötä ihmiskehojen ainekseksi – hyvin pitkien aikojen saatossa asteroideista, komeetoista ja tulivuorten purkauksista.

***

Vesi on kristillisissä seremonioissa otettu kasteen välineeksi, mikä pohjautunee kuvauksiin Johannes Kastajan toiminnasta. Todellisen muutoksen synnyttävän kasteen sanotaan kuitenkin tapahtuvan hengen tai tulen voimasta.

***

Veden käyttäminen totuuden symbolina on hieman ongelmallista siitä syystä, että sen olomuoto saattaa muuttua ja että se ei pysy paikallaan, vaan kiertää.

***

Ihmiset voivat hyödyntää helposti ja välittömästi ainoastaan yhtä prosenttia maapallon vesimäärästä, koska 97 % on suolaista merivettä, ja lisäksi 77 % makeasta vedestä on sitoutuneena jäätikköihin tai maa- ja kallioperään.

Ihmiskehosta 62 % koostuu vedestä. Mikäli vesi olisi totuuden tunnusmerkki, niin ihminen olisi kehonsa puolesta 62 prosenttisesti todellinen. Vesi on hänelle niin tärkeä, että jo 20 % vajaus tekee kehon kautta koettavan tajuisen elämän mahdottomaksi.

***

Totuuden luonteen pohtiminen lienee ollut ihmisille tyypillinen teema jo hyvin kauan.

Maaherra Pontius Pilatuksen väitetään pohtineen Jeesuksen tuomitsemisen yhteydessä sitä, mikä on totuus. Johanneksen evankeliumin kertomus lienee tosin lähinnä evankelistan itsensä rakentama tulkinta Jeesuksen henkisestä tehtävästä ja olemuksesta (saattaa tietenkin periaatteellisessa mielessä vastata todellisuutta).

***

Sanotaan, että vasta Aristoteles loi perustan totuuskäsitteen analyyttiselle tarkastelulle teoksessaan ”Metafysiikka”.

Ongelmia synnyttää se, ettei Aristoteles ”puolimaterialistina”, empiiristä havaintoa ja logiikkaa korostavana ymmärtänyt todellisesta metafysiikasta mitään, vaan alensi sen tavallisen ymmärryksen puitteisiin. Aristoteles tosin edellytti, että empiiristen havaintojen selittämiseen ja yleistämiseen tuli käyttää myös järkeä.

Hänen todellisuuden luonnetta kuvaava väittämänsä on: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.”

Nykyisin lausumaa vastaa ns. korresponssiteorian väite: ”Väite on tosi, jos asiat ovat niin kuin niiden väitetään olevan (kunhan vain tietäisi, miten asiat todella ovat!)”

Väite ei tuo paljon lisävalaistusta Aristoteleen näkemykseen eikä se ole paljonkaan pätevämpi kuin ”tosi kuin vesi”, tai ”ei oo Lahden voittanutta” (oli toki kaksikin – ja tehdas sulautettiin Hartwalliin).

Asioiden ja elämän ydinolemusta ymmärtämätön Aristoteles on sekoittanut myös jälkipolvien päät kehäpäätelmillä, joilla ei ole mitään tekemistä muuttumattoman tai edes muutokset tallentavan todellisuuden kanssa.

Valitettavasti Aristotelesta pidettiin auktoriteettina aina uuden ajan alkuun saakka – todellisuuskäsityksen suhteen jopa ns. tieteelliseen vallankumoukseen asti. Jopa kristillisissä piireissä (etenkin skolastiikassa) hänen vaikutuksensa oli merkittävä ja omiaan viemään hengellistä ajattelua hengettömyyden suuntaan.

***

Ehdollisen ajattelun ”todellisuusluonne” korostuu paljon myöhäisemmilläkin filosofeilla, kuten Descartesilla, joka väitti ajattelun olevan selvä todiste ihmisen olemassaolosta. Nietzsche irvaili tätä näkemystä pitäessään juuri ajattelua merkkinä siitä, ettei todellista (pysyvää, ajasta riippumatonta) olemassaoloa oltu vielä saavutettu.

***

Analyyttisiksi totuuksiksi kutsutaan inhimillisen tajunnan havaitsemia ja yleisesti hyväksymiä säännönmukaisuuksia. On selvää (joskin jo kvanttifysiikka koettelee tällaisten päätelmien rajoja), että kaksi plus kaksi on neljä, koska ihmiset itse ovat asian sellaiseksi oman aika- ja tilarajoitteisen tajuntansa puitteissa määrittäneet.

Tällaiset määritelmät eivät kuitenkaan kykene missään määrin selittämään elämän syvintä alkuperää, sen ilmentymisen syitä tai tavoitteita. Analyyttinen tutkimus tarkastelee pelkkiä ilmiöitä, niissä olevia säännönmukaisuuksia ja poikkeamia.

***

Panta rhei (kaikki virtaa)” totesi aikoinaan (2500 vuotta sitten) hämäräksi (turhan vaikeaksi) väitetty Herakleitos ja jatkoi, ettei kukaan voinut astua samaan virtaan kahta kertaa, koska sekä virta että siihen astuja ehtivät ensimmäisen kerran jälkeen jo hieman muuttua.

Filosofi Nietzschen sanotaan (tosin virheellisesti) omaksuneen Herakleitoksen opin jatkuvasta ”tulemisesta”, kun taas Platon puhui (Jaakob Vanhurskaan tavoin) kaiken taustalla olevasta muuttumattomasta ”olemisesta ja olemuksesta”.

Nietzsche puhui (Zarathustrassaan) ”tulemisesta” ainoastaan ilmennysten puitteissa, joissa ”syiden summa tuo yksilöllisen tietoisuuden takaisin”.

Hänkin lähti (Platonin ja monien muiden todellisten filosofien tapaan) kuitenkin siitä, että ilmenneen taustalla (lähtö- ja paluukohtana) on aivan toisenlainen tietoisuus tai tietoisuuksia, jotka syklisen ilmennyksen ajaksi ”kadottivat itsensä ja etsiytyivät sitten pitkien ketjujen kautta takaisin itseensä – omaan muuttumattomaan ydinolemukseensa (Isänsä kotiin)”.

***

Metafysiikan eli fysiikan jälkeisten tai ylittävien asioiden käsitteellinen pohdinta tuottaa lähinnä kehäpäätelmiä ja hienosti sanoitettuja lausekkeita, jotka eivät ole kovin paljon viisastuttaneet ihmiskuntaa.

Metafyysisten asioiden tutkiminen edellyttää tutkijalta kykyä irrottautua pelkän psyko-fyysisen elämän luomista, aikaan ja tilaan rajoittuvista, ehdollistumista.

***

”Totuus on tekevä teidät vapaiksi” ei tarkoita mitään sanallista julistusta, koska mikään ulkoisesti ilmaistu ei sinänsä vapauta ketään.

Totuus merkitsee pysyväisluonteista itsekohtaista sisäistä tilaa, jossa kaikkeuden todellinen ja sisin olemus paljastuu välittömänä ja ehdottomana tietoisuutena.

Johanneksen evankeliumin Jeesus esittää: ”Vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea”, koska se hänen kohdallaan (ainakin Johanneksen tulkinnan mukaan) olisi nojannut suoraan ja välittömään tietoisuuteen asioiden todellisesta olemuksesta.

***

”Tosi kuin vesi” kelvannee tietenkin ”työhypoteesiksi” tarkasteltaessa asioita ja ilmiöitä havaittavissa olevan, muuttuvan ”todellisuuden” puitteissa.

Jos halutaan päästä ilmenneen syihin ja tarkoituksiin, täytyy kaikki vertailukohdat jättää taakse, koska ne ovat syntyisin ajallisista ehdollistumisista.

Todellisuutta itseään ei tarvitse eikä voida verrata mihinkään, koska erilaisuus ja erillisyys kuuluvat ainoastaan ilmennyksen piiriin.