Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaksi kutsutussa opetuskokoelmassa nimetään rauhantekijät autuaiksi ja samalla Jumalan lapsiksi. Periaatteessa kaikki lienevät saaneet alkunsa samasta äärimmäisestä lähteestä, kaikista olevaisista löytynee siten ainakin ”autuuden itu”.

Potentiaalinen autuus ei kuitenkaan ole samaa kuin siinä tietoisena oleminen. Se edellyttää pysyvyyttä eli ajallisesta vapautunutta sisäistä tilaa. Sellaisen saavuttaneita voidaan todella kutsua Jumalan lapsiksi tai Kristuksen veljiksi, koska vasta silloin heidän tietoisuutensa toimii yhdessä ja samassa lähteessä ”pyhäin yhteydessä”.

Ovatko rauhan nobelistit ja rauhanvälittäjät näitä autuaita Jumalan lapsia? Tuskinpa vaan. Rauhantekijöillä tarkoitettaneen tässä niitä harvoja ihmisyyden edelläkävijöitä, joissa on vakiintunut täydellinen sisäinen rauhantila, tasapaino, jota mikään ulkoinen asia pahimmillaankaan ei enää voi horjuttaa.

Mikä sitten estää rauhantilan saavuttamista? Inhimillisen mielen polaarinen luonne. Mieli on ehdollistunut erillisiin ilmiöihin ja erilliseen itseensä. Se ei kykene välittömästi havaitsemaan asioiden todellista luonnetta (ydinolemusta). Mieli nojaa aikaisemmin muodostuneisiin ajatusmuotoihin, joiden pohjalta se reagoi.

Mitä mielen suhteen voisi tehdä? Ihmisille on esitelty hyvin monenlaisia menetelmiä mielen ominaisuuksien ja omituisuuksien muuttamiseen. Mitään yksiselitteistä ”patenttiratkaisua” ei ole keksitty, koska yksilöt poikkeavat hyvin paljon toisistaan, joten yksi menetelmä voi auttaa toista ja ehkäistä toista.

Pahin virhe tehdään ehkä siinä, että mieli pyritään pakottamaan johonkin hyväksyttävältä vaikuttavaan muottiin. Ulkoinen käytös saattaa kyllä silloin muuttua, mutta ihmisen sisäinen olemus pysyy entisellään tai näivettyy, valheellistuu ja kieroutuu. ”Pahan vastustamattomuuden periaate” soveltuu myös ihmisen omaan mieleen. Se tarkoittaa sitä, ettei mielestä yritetä väkivalloin ja luonnottomasti karsia pois ei-toivottuja ominaisuuksia.

Mitä enemmän ihminen pyrkii hyveellisyyden suuntaan, sitä enemmän alitajunta nostaa paheita hänen tietoisuuteensa, koska ”kaikki salattu ja kätketty tulee julki” – ainakin itselle. Parasta saattaisi olla vain havainnoida sitä, mitä omassa mielessä tapahtuu, ja antaa kaiken virrata vapaasti takertumatta mihinkään. Ajan mittaan kaaosmainen ajatusmuotojen vaihtelu voi hidastua ja antaa sijaa hiljaisuudelle ja rauhalle – parhaimmillaan ”hengen rauhalle”.

Vanhoina, kristityidenkin soveltamina menetelminä mainitaan konsentraatio (keskittyminen), meditaatio (mietiskely) ja kontemplaatio (kohteeseen yhdistyminen – tai puhdas yhdistyminen sinänsä). Valitettavasti monissa ”koulukunnissa” luvataan huomattavasti enemmän tuloksia kuin mihin todelliset sisäiset muutokset antaisivat oikeutuksen. Ihminen on varsin taipuvainen uskomaan yleiseen suosioon nousseita ”guruja ja opettajia”. Ihminen on usein valheellinen myös itsensä suhteen, mikäli se kohottaa hänen itsetuntoaan.

Ulkonaisia asioita voidaan opettaa ulkonaisesti – sisäiset asiat täytyy jokaisen oppia omassa itsessään. Tämä on syy siihen, että mm. Krishnamurti ei sallinut muodostaa opetustensa pohjalta minkäänlaista järjestelmää - koska totuutta ei voida organisoida! Hän ei pyrkinyt suorasanaisesti opettamaan ketään, vaan johdatteli jokaista yksilöä oivaltamaan itse asioiden todellisen luonteen, koska vasta sellainen olisi varsinaista oppimista.