kd8.jpg

Ihmiset puhuvat usein hengestä silloinkin, kun heidän tulisi puhua mielestä tai korkeintaan sielusta. Henkeä ei pitäisi sekoittaa mihinkään erilliseen, erillistyneeseen tai jakautuneeseen.

Henki lienee kaiken ajallisen alkuperäinen, ajaton lähtökohta, jota ei kannattaisi edes yrittää määritellä, saati varustaa inhimillisiin kokemuksiin nojaavilla ominaisuuksilla.

Sielu ja mieli sen sijaan ovat ”jälkiperäisiä”, luonteeltaan muuttuvia olemuksia, joiden pysyvyysaste riippunee niiden tietoisuudessa syntyneen sisäisen aineksen laadusta.

 

Sisäisin keinoin vaikuttaminen ulkoiseen elämään tapahtuu pääsääntöisesti psyyken tai sielun voimien kautta. Tulokset ovat sitä parempia, mitä tietoisimmin ja voimakastahtoisemmin toimintaa harjoitetaan – ja mitä enemmän sielun piileviä voimia saadaan tapahtumiin mukaan.

Kyky ohjata piileviä sielun voimia aikaansaamaan havaittavia ilmiöitä ei kuitenkaan kelpaa takeeksi todellisesta henkisyydestä. Sielullisten toimintojen piiriin pitäytyminen koituu usein jopa hidastavaksi tekijäksi yksilön oman henkisyyden avautumisessa, mikäli mieli (ego) ihastuu ja takertuu ”yliluonnollisiin aikaansaannoksiinsa”.

Jos ihminen rakastuu kehittyneen egonsa (mentaalisen olemuksensa) tuottamiin tuloksiin, hän ei todellisuudessa lähesty sitä ahdasta porttia, joka johtaa ns. taivasten valtakuntaan – tietoisuuden vapautumiseen ajallisuudesta.

***

Toisaalta sielun voimien käytössä pelkän mentaalisen ymmärryksen pohjalta on aina omat vaaransa, koska inhimillinen tajunta ei todellisuudessa tiedä kovinkaan varmasti, mitä tulisi tehdä, ja mitä jättää tekemättä. Vanha kiinalainen neuvo kehottaa tästä syystä viisasta välttämään sekaantumasta ”elämän luonnolliseen kulkuun”, koska elämän sisäisten tarkoitusperien tunteminen ylittää tavanomaiset mentaaliset kyvyt (kuten loogisen ajattelun).

Luukkaan evankeliumin Jeesus lähettää opetuslapsensa julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Parantamista onkin jossakin määrin harjoitettu kristillisissä seurakuntien ja lahkojen piirissä ja harjoitetaan yhä. Saattaisi olla niinkin, että seurakunnat ovat alun perin omaksuneet tämän toiminnon Jeesuksen mallin pohjalta.

Toisaalta parantamisella voitaisiin tarkoittaa puuttumista sairauksien syihin, jollaista tukisi myös viittaus Jumalan valtakunnan julistamiseen. Tällaista tulkintaa edustavat Matteuksen evankeliumin kehotukset omakohtaisen parannuksen tekemiseen. Useiden sairauksien alkusyy löytyy ihmisen elintavoista, negatiivisesta ajattelusta ja tunteilusta, jollaisten korjaukseen riittävät useimmiten aivan tavanomaiset, ystävälliset neuvot ja kehotukset.

***

Länsimaisten ihmisten on vaikea hyväksyä sitä Uuden Testamentin ydinsanomaa, että ihmisen tulee päästä irti katoavasta elämännäkemyksestään, omasta ehdollistuneesta, pyyteellisestä tahdostaan, mikäli hän tahtoo joskus saavuttaa vapauttavaksi kutsutun totuuden.

***

Ahdas portti ei sijaitse mielen alueella, vaan sielun ja hengen välissä. Porttia kuvataan ahtaaksi, koska mikään ehdollistunut, erillistynyt, tai vähäisintäkään pyydettä sisältävä ei voi kulkea sen kautta – muussa tapauksessahan taivasten valtakuntakin muuttuisi pian kovin epätäydelliseksi.

Portin läpäisyn ehtona on se, että ihminen on täysin vapaaehtoisesti ja luonnollisesti luopunut sisäisesti kaikesta sellaisesta, johon hän on elämässään samastunut ja kiintynyt.

Tavanomainen kristillinen näkemys lähtee siitä, että ihmisen on syytä joko luopua synneiksi luokitelluista asioista tai ainakin katua niitä ja anoa sitten anteeksi antoa. Tällainen luopuminen kuulunee lähinnä ”tuhlaajapojan paluupolun ensi askeleisiin” – karkeimpien piirteiden poistamiseen mielen alueelta. Sellainen kuuluu Mooseksen kirjan mainitsemaan ”hyvän ja pahan tiedon puun” hedelmien kautta oppimiseen, mutta ei vielä edusta ”elämän puun hedelmien löytämistä” – pelastumista, eli kohoamista sisäisesti kaiken ajallisen ulottumattomiin.

***

Päästessään sielullisten voimien käytön makuun, ihminen usein ajattelee, että hän on saavuttanut ihmisyyden korkeimmat tavoitteet – itse luontokin kun näyttäisi alistuvan hänen tahtoonsa. Sielu ei kuitenkaan ole ihmisyyden korkein olemus, vaikka se mahdollisuuksineen selvästi ylittääkin mielen tavanomaiset kyvyt ja voimat.

***

Henki on jotakin kaiken takana olevaa, kaiken avaavaa, kunhan ihminen vain kykenee kaiken kokeneena ja kaikkeen kyllästyneenä (mielensä alueella) jättämään taakseen ulkoiset ja sisäiset ”rikkautensa”.

Hengen voimat ovat aivan eri luokkaa kuin sielun, mutta samoin ovat myös vaatimukset päästä niiden haltijaksi ja käyttäjäksi. ”Vuoria siirteleviä voimia” ei tietenkään voida luovuttaa sellaisen olemuksen haltuun, jossa vähäinenkin viha ja suuttumus tai muu typeryys voi hetkeksikään saada valtaa. Hengen voimien käytössä ei saa olla mukana vähäisintäkään itsekästä motiivia.

Hengen voimat ovat ainoalaatuiset etenkin siinä suhteessa, että niiden kautta voidaan kohottaa toisen ihmisen tietoisuuden tasoa, mikäli kyseinen ihminen on siihen valmis ja oikeutettu.

Johanneksen evankeliumin 20:22 antaa hyvin liioitellun kuvan siitä, miten joku henkeen yhdistynyt voisi kohottaa muita samaan tilaan väittämällä, että Jeesus yksinkertaisesti puhalsi oppilaisiinsa Pyhän Hengen. Todellinen hengen mestari havaitsee kyllä välittömästi toisten ihmisten sisäisen tilan ja saattaa suotuisissa tapauksissa käynnistää prosessin, joka murtaa esteet inhimillisen ja jumalallisen väliltä. Mutta mikään evankeliumin kuvaama kollektiivinen tapahtuma ei liene edes teoriassa mahdollista.

Johanneksen evankeliumin 14:12 saattaisi viitata siihen, että pelkkä henkinen mestarius ei aina tuo välittömästi kykyä käyttää kaikkia sisäisen luonnon voimia. Paljon riippuu siitä (yksilön mentaalisesta olemuksesta), kuinka paljon yksilö on jossakin varhaisemmissa vaiheissaan harjoitellut sielun voimien käyttöä ulkoisten ilmiöiden piirissä.

Johannes panee Jeesuksen sanomaan, että jotkut opetuslapsista voisivat suorittaa jopa suurempia tekoja kuin hän, mutta ainoastaan hänen nimessään. Jonkun nimessä tekeminen edellyttää aina yhtäläisiä valtuuksia, mikä puolestaan edellyttää sisäistä samuutta.

”Isän kirkastaminen Pojassa” voidaan tietenkin luokitella Johanneksen oman teologisen fraseologian piiriin, mutta periaatteessa se tarkoittanee sitä, että jokainen henkeen sisäisesti avautunut ”kirkastaa” ilman muuta henkistä ydinolemusta.