sanko.jpg

Toivottaa Espoon seurakunta mainoslakanassa Tapiolan kirkon seinällä pyrkiessään saamaan väkeä kirkon tulevaan 50-vuotisjuhlaan. Seurakunta on lisäksi jakanut muoviämpäreitä, joissa on teksti: ”Kanna vettä älä syntejä.”

On kunnioitettavaa, että kirkon piirissä uskalletaan edes yrittää jotakin uutta – tosin ei kovin ihmeellistä. Palautteen niukkuus kertonee omaa kieltään nykyisten seurakuntalaisten välinpitämättömyydestä tai siitä, ettei tempauksen sisältö kosketa sitä ihmisen olemuspuolta, johon hengellisen organisaation odottaisi keskittävän sanomansa.

Viini, jota kirkolla pitäisi olla ”jatkuvassa tarjouksessa”, tarkoittanee kykyä sytyttää ja ylläpitää ihmisten mielessä henkistä janoa ja kaipausta. Tyhjät kirkot todistavat siitä, että pelkät sanat ja sakramentit eivät enää pitkään aikaan ole tyydyttäneet ihmisten henkistä nälkää.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö juuri saarna voisi olla luterilaisen kirkon pelastus, mikäli siihen saataisiin sellaista syvyyttä, joka resonoi ihmisen mielen syvimmissä kerrostumissa. Tässä asiassa papit voisivat saada virikkeitä esim. keskiajan saarnoista, joiden laatimisessa noudatettiin ”ars praedicandi”-periaatetta. Raamatun pinnalla "surffailu" ei enää riitä. Pitäisi uskaltaa sukeltaa sekä sen että kaikkien asioiden ydinolemukseen etsimään ja noutamaan sitä "elävää sanaa, viiniä ja leipää", joka voi todella tyydyttää ihmisten sisäistä nälkää.

Mitä sitten tulee ”tyhjiin ämpäreihin”? Tuomaan evankeliumissa Jeesus toteaa, että ihmiset olivat tulleet maailmaan tyhjinä, ja tyhjinä he aikoivat maailmasta myös lähteä – mutta sillä hetkellä he olivat juopuneita (maalliseen ehdollistuneita).

Ehkäpä ihminen onkin tyhjä ämpäri, jolla hänen ”elävä sielunsa” hakee täältä ulkoisesta elämästä kokemuksellista ainesta sulatettavakseen, että siitä joskus kehittyisi ”eläväksi tekevä henki”.

Toisaalta meille on hyväksikin kannella omia ”syntiämpäreitämme”- kehottihan Jeesuskin ”kieltämään itsemme, ottamaan ristimme (ämpärimme) ja seuraamaan”. Synnin kreikankielinen sana, ”hamartia”, tarkoittaa ”harhaan osumista” (vaikka tarkoitus oli osua kohdalleen), ja siitähän tämä elämä ja oppiminen suurelta osin koostuu.

Mestari Eckhart totesi, ettei tulisi katua edes ”kuoleman syntejä”, mikäli ne osaltaan olivat johtamassa ”Jumalan Pojan syntymään ihmisen sielussa” – henkisen tietoisuuden avautumiseen (Kristuksen ”toiseen tulemiseen”). Viisas Siirak todisti samasta asiasta varoittaessaan nimittämästä mitään ”hyväksi tai pahaksi”, sillä aikaa myöten kaikki osoittautuisi sangen oivalliseksi.

”Synti”, tietämättömyys ja epätäydellisyys ovat ”opetusmateriaalia”, jonka avulla ihminen voi kohota niiden yläpuolelle. Lienee selvää, ettei kukaan ihminen tai kirkko kykene poistamaan kunkin yksilön sisäisiä tai edes ulkoisia puutteita. Tukea voidaan pyydettäessä antaa, kunhan ei luoda mielikuvia siitä, että kirkkoon astuessa ”syntiämpäri” tyhjentyy automaattisesti ja yksilöllinen ”korpivaellus” on lähes loppuun saatettu.