Yhteisöissä elävillä ihmisillä on varmaan aina ollut taipumus sovitella omaa ulkoista olemustaan ja käyttäytymistään jonkin mallin mukaiseksi. Tällaiset mallit syntyvät usein jonkun huomion kohteeksi nousseen persoonan luoman esikuvan kautta – koskevat ne sitten vaatetusta, muuta ulkoista ”habitusta”, sanallista ilmaisua tai ajattelutapaa.

Kun jokin ryhmä sitten omaksuu jonkin mallin, muodostuu ryhmän ulkopuolisillekin sosiaalinen paine sen soveltamiseen. Tämä usein vähentää kriittistä suhtautumista asiaa kohtaan. Syntyy ajatus, että kun kerran ”kaikki muutkin” käyttäytyvät mallin mukaan, täytyy sen olla omaksumisen arvoinen.

Vallanhalun suhteen vanha kiinalainen viisaus toteaa, että kaikki käytössäännöt hyvin oppinut ei ainoastaan toimi ja puutu asioiden (luonnolliseen) kulkuun, vaan kun hän ei saa muilta vastakaikua toimilleen, käärii hän hihansa ja on valmis käyttämään väkivaltaa.

***

Muoti-ilmiöt esim. vaatetuksen ja asuntojen sisustuksen suhteen menevät yleensä ohi varsin nopeasti. Tosin ne saattavat pulpahtaa esiin jo muutaman vuosikymmenen päästä.

Toimittaja, kirjailija Jaakko Ikola (Vaasan Jaakkoo) tutustui v. 1947 Amerikan suomalaisten elämään. Heidän elintasonsa kylpyhuoneineen ja jääkaappeineen poikkesi tuolloin hyvin paljon suomalaisista oloista.

Ikola ihmetteli suuresti sitä, että nuoret halusivat käyttää risaisia vaatteita tai haalareita, vaikka heidän vanhemmillaan olisi ollut varaa hankkia ehjiäkin. Tämä omituinen muoti on lopulta rantautunut myös Suomeen, niin että jopa keski-ikää lähentyvät osallistuvat polvilumpiot vilkkuen televisioituihin tilaisuuksiin.

Me saatamme myös naureskella 1500-luvun myllynkivikauluksille, vaikka nykyisin muodissa oleva tolkuton kaulaliina ei periaatteessa paljonkaan eroa siitä.

***

Kristillisessä ajattelussa on jonkin asteisia muutoksia syntynyt mm. ehtoolliskäsityksissä. Katolisissa piireissä ehtoollisainesten uskotaan todella muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, reformoidut pitävät toimitusta pelkkänä muistoateriana, luterilaiset eivät usko ainesten muuttuvan, mutta katsovat tilaisuudella olevan merkitystä syntien anteeksi saamisen suhteen.

Alkuvuosisatojen roomalaisten keskuudessa kristityiden ehtoollistulkinta herätti ensin paheksuntaa ja vihaa - he kun ajattelivat kristityiden harjoittavan kannibalismia.

***

Länsimaissa on enää harvoja uskonnollisia yhteisöitä, jotka liittäisivät kulttuuriinsa yhtäläisen asun vaatimuksia. Suomesta löytyi vielä viitisen kymmentä vuotta sitten alueita, joissa naisten housujen käyttö katsottiin talvisaikaankin täysin sopimattomaksi.

Monissa kulttuureissa juuri uskonto on rakentanut ulkoisiin ja ajatuksellisiin malleihin pysyvyyden nimissä perustelematontakin jäykkyyttä. ajatuksia esitetään usein ehdottomina totuuksina, joiden muuttamiseen ei ole minkäänlaista tarvetta tai edes lupaa, koska ne katsotaan ”annetuiksi ylhäältä”.

***

Olosuhteiden muutokset pakottavat usein tekemään muutoksia ainakin ulkoisten asioiden suhteen. Suomen talveen sandaaleissa ja ohuissa vaatekerroissa tulevat pakolaiset vaihtavat asusteita hyvin ripeästi, elleivät halua paleltua. Mutta vain harvat heistä vaihtavat omaksumaansa uskonnollista ajattelutapaa, koska sellainen olisi liian suuri muutos koko heidän identiteettinsä kannalta.

***

Erilaisten uskonnollisten ajatusmallistojen kohtaaminen aiheuttaa usein kitkaa, koska uskontojen piirissä joustavuus on harvinainen, usein jopa kielletty ominaisuus.

Kristillisyyden eri suuntausten kesken jännitteet ovat tosin aikojen ja sotimisten saatossa jonkin verran lientyneet (Ulsterin unionistit tosin yhä kulkevat voitonjuhlassaan liput liehuen haastamassa riitaa katolisten veljiensä kanssa). Lientyminen ei välttämättä johdu itse uskonsuuntauksista, vaan yleisestä käsitysten maallistumisesta: uskonasioihin ei suhtauduta enää yhtä vakavasti ja fanaattisesti kuin ennen.

***

Mikä sitten on käsitteellisen joustamattomuuden syy? Yksi tärkeimmistä syistä lienee se, että liian nopeat muutokset häiritsevät monien ihmisten turvallisuuden tunnetta.

Sanotaan, että tottumus on toinen luonto – käytännössä se on kuitenkin usein ensimmäinen. Usein on myös niin, että mitä vähemmän vaihtoehtoisia ajatusmuotoja ihminen on elämänsä aikana omaksunut, sitä tiukemmin hän niitä vartioi ja puolustaa.

Raamattu puhuu suolapatsaista ja vanhoista, kovettuneista leileistä viitatessaan ihmisen taipumukseen tulkita menneet kokemuksensa totuuksiksi, joita ei ole syytä kyseenalaistaa.

***

Kuuluisa hindulainen opettaja (vaikka hän ei halunnutkaan pidettävän itseään opettajana), Jiddu Krishnamurti totesi kerran: ”Kristitty tai ateisti - vankilansa kullakin.” Hän ei tietenkään tarkoittanut häväistä kumpaakaan, saati nostaa oman viitekehyksensä arvoa, vaan viittasi siihen, että takertuminen pelkkiin nimiin, nimityksiin ja muihin kiintoajatuksiin saattaa pysäyttää mielen kiertämään kehää, luulemaan omia ja omaksumiaan ajatuksia ja mielikuvia lopulliseksi totuudeksi.

Asioiden järkiperäisellä käsittelyllä ja käsitteellisillä asioilla yleensäkin on tietenkin oma merkityksensä ihmisen mentaalisen olemuksen rakentumisessa, mutta kumpikaan niistä ei edusta muuttumatonta todellisuutta, koska ne nojaavat ainoastaan inhimillisiin havaintoihin ja niiden pohjalta syntyneisiin ajatusmuotoihin – ehdollistumiin.

”Ajattelen, joten olen olemassa”, lausui Rene Descartes. ”Ajattelen, juuri siksi en ole olemassa”, totesi Friedrich Nietzsche ollen todennäköisesti oikeassa, koska kaikki ajateltavissa oleva (ajallinen) on luonteeltaan ennemmin tai myöhemmin katoavaa - viimeistään silloin kun aika itsekin katoaa (viimeisenä päivänä) mustaan aukkoon.

Vanhat kiinalaiset väittivät, että totuuden sanat eivät kuulosta kauniilta, ja etteivät kauniilta kuulostavat sanat ole totta. He lisäsivät: ”Tietää tietämättömyytensä on parasta, mutta luulla tietävänsä, vaikkei tiedäkään, on sairautta. Olemalla tietoinen tästä sairaudesta, sen voi välttää.”