Portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät

Tämä Matteuksen evankeliumin kohta tunnetaan varsin hyvin, mutta sen perusteellinen pohtiminen jäänee useimmiten tekemättä. Mitä tuolla tiellä tarkoitetaan, ja miten on mahdollista, että ainoastaan harvat sen löytävät – annetaanhan meille toisaalta kuva, että pelastus on vain kasteesta ja uskosta kiinni.

Kaita tie uskotaan helposti tarkoittavan ainoastaan ns. syntisten tekojen välttämistä, yleisesti hyväksyttyjen ohjeiden noudattamista ulkonaisessa vaelluksessaan. Sellainen voitaneen luokitella alustavaksi suuntautumiseksi kaitaa tietä kohden kontrolloimalla omia havaittavissa olevia toimiaan. Ulkonaisten viittojen noudattamine ei tosin takaa sitä, että polun pää todella löydettäisiin. Hyvin monet voimakastahtoiset ja toisaalta kovin pelokkaat ihmiset kykenevät varsin helposti sopeuttamaan käytöksensä ahtaisiin uskonnollisiin uomiin, jolloin toiset ihmiset saattavat pitää heitä vakavina kaidan tien kulkijoina. Tämä ei tietenkään ole mikään paha asia, ellei ihminen itse ala luulla itseään kaikki hengen vaatimukset täyttäväksi siinä vaiheessa, missä hänen mielensä on vielä kaikkea muuta kuin puhdas. Mikäli joku katsoo jo suorittaneensa koko vaelluksen ja seisovansa valmiina ikuisuuden porteilla, jää hän helposti sisäisesti paikalleen, jotkut kuvittelemansa, jotkut jopa todellisen kaidan tien oheen.

Kaita tie rakentuu, tai on rakentumatta ihmisen mieleen. Se muodostuu asteittain mielen tarkkailusta, puhdistamisesta ja puhtaana pitämisestä kaikista ulkonaisen elämän synnyttämistä sisäisistä kiintymyksistä (tähän maailmaan). Mitenkä muuten ihminen voisikaan rakastaa jumalaansa yli kaiken, ellei hän ensin kykene irrottautumaan tämän maallisen elämänsä tarjoamista nautinnoista – ovat ne sitten aineellisen vaurauden, vallan tai saavutetun kunnian tuomia? Ihminen rakastaa sellaista, johon hänen mielensä tuntee luontaista vetoa, ja mihin hän on elämänsä aikana ehdollistunut. Hän ei voi täydellisesti ja kokonaan suuntautua sellaista kohden, josta hän ei todellisuudessa tiedä mitään.

Meidän onneksemme ihmisluontoon kytkeytyy sisäinen mekanismi, joka tarjoaa mahdollisuuden irrottautua sellaisesta, joka toimii esteenä tavanomaisen ihmisyyden ja todellisen elämän välillä: kärsimättömyys ja kyllästyminen! Meitä tosin kehotetaan olemaan kärsivällisiä kaiken suhteen, mutta toisaalta juuri kärsimyksemme, kärsimättömyytemme ja kyllästymisemme ajavat meitä hitaasti ja varmasti pois aineellis- psyykkisten nautintojen lujasta otteista. Niin hyvä kuin pahakin osoittautuvat aikanaan sangen kelvollisiksi, vakuutti Siirak – ja ”jumalaton” Nietzsche toistaa samaa kirjoittaessaan "hyvän sukeutumisesta pahan työstä, päämäärän sukeutumisesta sattumasta (Zarathustrassa)."

Pelko on yksi vakavimmista inhimillisen tietoisuuden syventymisen esteistä. Se ei aina esiinny vain pelokkuutena ja arkuutena, vaan tulee ilmi persoonan puolustusmekanismien kautta esim. vihana tai torjuntana. On täysin mieletöntä puhua samanaikaisesta pelkäämisestä ja rakastamisesta, koska rakkauden vastakohta on pikemminkin pelko kuin viha.

Uskonnolliset valtajärjestelmät ovat valitettavasti käyttäneet aivan liiaksi pelkoa pitämään ”laumaansa” koossa. Uhkana on käytetty niin fyysistä väkivaltaa, kuin joukon ulkopuolelle eristämistäkin. Vielä nykyisinkin voi joskus kuulla piilotettuja varoituksia siitä, että tämän yhteisön ulkopuolella ei ole pelastuksen mahdollisuutta. Pelko rajoittaa ihmisen ajattelun vain sallittuina pidettyihin uomiin, joista on vaikeata irrottautua kehittämään omakohtaista tajuntaansa.

Pelot, viha ja torjunta värittävät ihmisen havaintoa estäen häntä näkemästä, miten asiat todella ovat. Toisilta ihmisiltä pureksimatta omaksutut – hyvätkin – ajatusmallit ovat lainatavaroita, jotka eivät sellaisinaan johda tietoisuutta kovin syvälle, ellei niitä rohkeasti keitetä ja kypsytetä omassa kattilassa. On oltava valmis kyseenalaistamaan lähes kaikki ajatukset, joista oma käsityskyky ei saa otetta, kunnes ymmärrys alkaa hahmottaa asian sisäisen luonteen. Kun asia on ymmärretty, on se mahdollista purkaa erillisiksi ajatusrakennelmaksi.

Mutta varsinaisesti ajatus kaidasta tiestä lienee tarkoitettu niille, joilla on sisäinen pakko etsiä elämälleen kantavat perustukset: niille, joiden suhteen elämän tavanomaiset virikkeet ovat jo menettäneet lähes kaiken viehätyksensä.

Elämän tuomat kärsimykset ja kolhut pakottavat meitä tarkastelemaan elämän syvempiä tarkoituksia, jolloin saatamme aikaa myöten havaita, etteivät mitkään ulkonaisen elämän tarjoamat nautinnot voi taata pysyvää tyydytystä. Monet tosin tavoittelevat esim. valtaa ja kunniaa vaelluksensa loppuun saakka, tullen mahdollisesti julistetuiksi jopa pyhimyksiksi, vaikka heidän pyrkimystensä motiivit olisivat peräisin vain tavanomaisen elämän tasolla. Pyhimyksiä ovat ainoastaan sellaiset, jotka ovat todella kulkeneet kaidan polun alusta loppuun saakka ja karistaneet mielestään kaikki nautinnon ja omanedun tavoittelun tietoiset ja tiedostamattomat muodot niin, että mieli voi heijastaa ainoastaan pyhää ja puhdasta sisäistä tietoisuutta.

Pyhiksi julistettujen joukossa lienee kyllä paljon hyviä ihmisiä, mutta perusteena käytetty hyvyys on ihmisten luoma käsite kaikelle sellaiselle, joka ei tuota heille harmia. Inhimillinen tulkintamme hyvästä ja pahasta on kovin suhteellista – me kun otamme huomioon lähinnä ne lyhyen aikavälin tuntemukset, joita kyseinen asia meissä herättää. Kaidan tien edellytysten kannalta hyvää on kaikki sellainen, joka tavalla tai toisella ohjaa ihmistä etsiytymään sisäiselle polulleen ja pysymään sillä.

***

Kaita tie kulkee ihmisen sisäisyyksissä, eikä ihmisen ulkonaisen käyttäytymisen nojalla ole pitäviä perusteita päätellä, mitä polkua kukin vaeltaa, koska me emme yleensä kykene havainnoimaan toistemme ajatuksia ja tunteita, joiden nojalla vasta voitaisiin tehdä edes jollakin tavoin oikeutettuja päätelmiä. Todella pyhille ihmisille toisten ihmisten sisäisen tilan välitön ja oikea havaitseminen lienee yleensä mahdollista, koska heidän oma mielensä ei enää väritä ja vääristä havaintoa. Tässä ei tietenkään ole kyse selvänäkemisestä sen tavallisessa muodossa, joka on kyllä näkemistä, mutta varsin harvoin selvää ja virheetöntä.

Miksi tietä sanotaan kaidaksi? Todennäköisesti tarkoitetaan ihmismielen ailahtelevuutta ja epävakaisuutta, jonka saattamista ehdottomaan tasapainotilaan ja harmoniaan voidaan luonnehtia kaidalla tiellä kulkemiseksi. Jatkuva oman mielen tarkkailu lienee välttämätöntä, mikäli aikoo välttyä siitä, että mieli vetää mukanaan sille ominaisiin ajatus- ja tunnepyörteisiin, joita sen varastoista löytyy rajattomasti.

Monet tosin tekevät sen virheen, että alkavat liian raivokkaasti taistella oman mielensä taipumuksia vastaan, jolloin ne joko vahvistuvat, tai painuvat alitajuntaan tullen sieltä jossakin vaiheessa enemmän tai vähemmän muuntuneessa muodossa esiin.

Mielen tarkkailun tarkoituksena on kehittää itsetuntemusta, oman mielen rehellistä tuntemista sellaisena kuin se on. Lähtökohtansa tunteminen lienee jokaiselle välttämätöntä, eikä sitä ole syytä korvata minkäänlaisilla kirjoista lainatuilla kuvitelmilla siitä, millainen haluaisi olla. On annettava sisäisen ymmärryksen kasvaa ja kypsyä havaitsemaan omaan mieleen elämän varrella muodostuneet ehdollistumat. Aikanaan tämä ymmärrys vapauttaa luonnollisella tavalla kaikista mieleen kertyneistä kuona-aineista, jotka eivät silloin enää saa uutta ravintoa.

Pelkkien ulkonaisten ohjeiden mukaan vaeltaminen on kuin kulkisi epäluotettavan kartan ja taskulampun kanssa vieraassa, pimeässä metsässä. Kun sisäinen valo alkaa syttyä vaelluksen avuksi, ei ihmisen tarvitse joka askeleella pelätä suunnistusvirheitä ja paristojen kulumista, sillä tietoisuus suunnasta ja voima eivät enää nojaa ulkonaisiin motiiveihin, vaan kumpuavat suoraan sisäisestä olemuksesta.

Sisäisen tietoisuuden avautumista odotellessamme älkäämme odottako minkäänlaista palkkiota, vaan olkaamme iloisia ja kärsivällisiä itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan. Voimme luottaa siihen, ettei mikään todellinen, sisäinen ponnistus mene hukkaan. On arvo sinänsä, jos kykenemme jättämään taaksemme arvottomiksi toteamamme asiat – todella arvokkaat asiat pitävät kyllä huolen itsestään niin ajassa kuin ajattomuudessakin!