Yksilöllinen ajattelukyky ja sen tuottama äly on nuorin ihmisyydessä kehittyvistä ominaisuuksista. On helppo löytää eläviä esimerkkejä sekä sen kehittyneisyydestä konkreettisten asioiden kohdalla että siinä vielä ilmenevistä vakavista eettisistä puutteista.

Juuri järki on se ominaisuus, joka liittyy kiinteästi ihmisyydeksi kutsutun olemustyypin kehityskenttään. Englannin kielen ihmistä tarkoittava sana, man, juontuu sanskritin manaksesta, järjestä tai ajattelusta.

Sanskritista löytyy myös käsite manasaputra, järjen poika, joka viittaa ihmiskuntaa edistyneempiin, yliaineellisiin olemuksiin (ehkä samoja kuin 1. Moos. 6:2 Jumalan pojat), joilta ihmiskunnan sanotaan tavalla tai toisella (ei välttämättä fyysisen yhtymisen kautta) ”perineen” mahdollisuuden korkeampaan järjellisyyteen.

***

Oli miten oli – ihmiset ovat aikojen saatossa rakastuneet ja samastuneet oman järkensä käyttöön ja tuloksiin niin lujasti, että he eivät voi kuvitellakaan mitään sellaista, joka selkeästi ylittäisi sen rajat.

Näin siitäkin huolimatta, että lähes kaikki ihmisten parhaimmatkin ajatukset ovat ennemmin tai myöhemmin osoittautuneet virheellisiksi.

Nietzsche totesi aikoinaan, että ”ihmisen totuudet ovat vain hänen kumoamattomia erehdyksiään.”

Ajatus on luonteeltaan aina vanhaa, koska se nojaa aikaisempiin ajatuksiin, joihin se tuottaa hieman tulkintalisäystä. Tästä syystä filosofi väitti, että ”koko elämä on kiistaa mausta ja maittamisesta. Mutta kun ihminen kyllästyy omaan ylevyyteensä (ts. kadottaa elämänsä), silloin vasta alkaa hänen kauneutensa.”

***

Monet saattavat sanoa, että on olemassa sanoin ilmaistuja totuuksia, jotka löytyvät kiteytettyinä yleisesti hyväksytyistä uskonkäsityksistä ja tieteellisistä teorioista.

Nietzschen väittämän mukaan ”usko tarkoittaa sitä, ettei halua tietää totuutta”, ja että ”vakaumukset ovat suurempi vaara totuudelle kuin valheet.”

***

Niinpä – harvat Santiago de Compostellan espanjalaisista asukkaista haluavat luopua uskostaan siihen, että enkelit ovat joskus kuljettaneet apostoli Jaakobin (vanhemman) luut heidän asuinpaikalleen Espanjaan. Sittemmin sinne rakennettiin kirkko pyhiinvaeltajia varten. Kerran synnytetty uskomus elää yhä omaa elämäänsä pyhiinvaeltajien keskuudessa.

Ei tosin olisi ihme, jos vaeltajien itsensä harras palvonta loisi paikkaan oman psyykkisen voimakentän mahdollisine vaikutuksineen. Sellainen saattaa olla täysin ”psyykkisten luonnonlakien” mukaista.

***

Pyhäinjäännösten käyttöön liittyvä usko paljastaa epäjohdonmukaisuuden, mikä on vaivannut etenkin roomalaiskatolisuutta.

Kaikkein arvostetuimpia pyhäinjäännöksiä ovat olleet Jeesuksen alkuperäisen ristin palaset. Niitä on levinnyt sellaiset määrät kaikkialle Eurooppaan ja muualle maailmaan, että Calvinin sanojen mukaan niitä olisi laivalasteittain.

Calvin kuvasi oman aikansa erilaisten pyhäinjäännösten epäjohdonmukaisuutta. Monet eri kirkot väittivät esim. omistavansa Jeesuksen orjantappurakruunun; toiset kirkot väittivät lisäksi omistavansa Jeesuksen Kaanaan häissä käyttämät vesiastiat. Kaanaan häissä tarjottua viiniä sanottiin olevan tallella Orleansissa. Jeesuksen Pietarille tarjoaman hiillostetun kalan palasesta Calvin sanoi: ”Sen on täytynyt olla äärimmäisen hyvin suolattua, jos se on säilynyt kaikki menneet aikakaudet.”

Jeesuksen seimi otettiin joka jouluaatto palvottavaksi Rooman Santa Maria Maggioren basilikassa. Monet kirkot ovat väittäneet, että niissä on tallella Jeesuksen vauvana pitämiä vaatteita. Pyhän Jaakobin kirkossa Roomassa on näytteillä alttari, jolle Jeesus asetettiin, kun hänet esitettiin temppelissä.

Charrouxin munkit esittelivät jopa hänen esinahkaansa (ainoa ruumiinosa, joka ei noussut ylös?) ja julistivat, että sen aitouden todistaa se, että siitä tippuu veripisaroita. Monet muutkin kirkot väittivät, että niiden hallussa oli tämä "pyhä esinahka", niiden joukossa eräs Coulombsin kirkoista Ranskasta, Pyhän Johanneksen kirkko Roomassa ja Puyn kirkko Velayssa.

Muita pyhäinjäännöksinä löytyy mm. Joosefin puusepäntyökalut, sen aasin luut, jolla Jeesus ratsasti Jerusalemiin, viimeisellä ehtoollisella käytetty malja, Juudaksen tyhjä kukkaro, Pilatuksen käsienpesuvati, purppuranpunainen viitta, jonka Jeesusta pilkkaavat sotilaat pukivat hänen harteilleen, sieni, joka nostettiin hänelle ristillä, ristin naulat, Neitsyt Marian hiuskiehkurat, hänen hameensa, vihkisormuksensa, tohvelinsa, huntunsa ja jopa maitopullo, josta Jeesusta oli syötetty.

***

Kaikesta tästä voidaan päätellä, että ihmisillä lienee jonkinlainen taipumus uskoa mystisiin asioihin vaikka ne sotisivat tervettä järkeä vastaan. Keskiajan ”yleinen tietämättömyys” loi hyvän alustan taikauskoille. Sanotaanhan, että keskiaika näki henkiä kaikkialla, kun taas rationaalinen uusi aika ei näe henkeä enää missään.

Jotkut selittävät uskonnollisen kaipuun niin, että ihminen hakee siinä itselleen turvallisuuden tunnetta tai ulospääsyä arjen ikävyyksistä. Mutta tämä psykologisointi ei valaise koko ilmiötä.

Saattaa olla niin, että ihmisellä on sisäsyntyinen aavistus siitä, että hänen olemukseensa tai elämään itseensä liittyy mahdollisuuksia, jotka ylittävät selvästi tavanomaisen ajattelun luomat rajat.

Useimmiten tämä aavistus panee liikkeelle lähinnä mielikuvituksen, joka luo ja yhdistelee aikaisemmista mielikuvista mitä ihmeellisimpiä ajatusmuotoja, joihin mieli saattaa alkaa uskoa.

Mielikuvituksesta ilmiönä voitaneen sanoa, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä: koska se vain ani harvoin edustaa mitään ehdollistuneen mielen yläpuolista todellisuutta. Pyhä Augustinus väitti jopa, että Jumala liikkui hänen mielikuvituksessaan, mutta todennäköisesti siinä liikkui lähinnä hänen omat mielikuvansa Jumalasta.

***

Jos sitten siirrytään tieteen pariin, ei sieltäkään löydetä mitään lopullisia totuuksia, vaan lähinnä teorioita joistakin ulkoisen ilmennyksen piiriin lukeutuvista asioista. Alkuräjähdyksen keksiminen ei riitä alkuunkaan selittämään edes havaittavan universumin tai elollisen elämän syntyä - saati niiden tarkoitusta. Teoria ei edes ole mikään uusi, vaan on löydettävissä hieman eri käsittein muotoiltuna jo muinaisilta sumereilta sekä keskiaikaisen mystikon, Jakob Böhmen kirjoituksista.

Jopa Einsteinin suhteellisuusteoria kalpenee ikivanhojen intialaisten ajatusten rinnalla, joissa aikaa sinänsä pidetään tajunnan laadusta riippuvanana, suhteellisena ilmiönä, periaatteessa jopa tilapäisenä harhana. Tavanomainen teoreettinen ja käytännön ajattelu nojaa kuitenkin vankasti aikaan ja tilaan, jotka syntyivät vasta alkuräjähdyksen myötä.

Todella yleispäteviä näkemyksiä elämästä voitaneen rakentaa vain sellaisissa tietoisuuden puitteissa, joissa kyetään tunkeutumaan ajan luomien käsitysten läpi ja havaitsemaan kaiken ydinolemus ajattomuudessa. Vasta sellaisessa tilassa saattaisivat ilmetä olemisen ja tulemisen todelliset, ehdottomat syyt eivätkä ainoastaan tilapäiset, ehdolliset seuraukset.