Peli ja musiikki – ja palavat olkilyhteet aidanseipäissä!

Jo yli sata vuotta sitten Suomen nuorisolle esiteltiin sellaisia ihanteita, jotka nopeasti saavuttivat vastakaikua. Niissä korostettiin jokaisen yksilön vastuuta omasta kasvustaan inhimillisenä olentona.

Liikkeen alkuunpanijana (artikkelillaan Waasan lehdessä 1881) voidaan pitää laihialaista lukiolaista, Juho Hietasta. Tämä nuorimies katsoi muun muassa, ettei nuorisoa kannata yrittää hillitä kielloilla ja käskyillä, vaan heissä on herätettävä sisäisen kohoamisen tahto ja ohjattava heitä sitten toteuttamaan tätä omatoimisesti.

Nykyisin syytetään helposti ulkoisia olosuhteita ja resurssien puutetta, mutta nuorisoliikkeen keskeisin hahmo, Santeri Alkio katsoi, ettei rahalla ja lainsäädännöllä muuteta todellista syytä, ihmisluonnetta. Jokaista tulisi sen sijaan kannustaa itse kasvattamaan omaa luonnettaan siten, että hän kykenee valitsemaan ja rakentamaan oman tiensä. Tässä tarkoituksessa ihmisen tulisi oppia kunnioittamaan yhtä hyvin ruumiillista kuin henkistäkin työtä. Ei olisi pahitteeksi oppia myös  halveksimaan laiskottelua, tulemaan toimeen vähällä, ja pitämään ylellistä elämää miltei syntinä.

Useat nuorisoliikkeen johtajat suhtautuivat liikuntaankin varauksellisesti, koska pelkäsivät (syystä) sen jättävän henkiset harrastukset jalkoihinsa. He eivät ainoinaan tosin osanneet kuvitellakaan, kuinka tolkuttomiin mittasuhteisiin urheilun arvostus on päästetty kasvamaan.

On selvää, että korkeita moraalin ja etiikan esimerkkejä tarvitaan kaikkina aikoina. Nykyinen suomalainen elämäntyyli osoittaa varsin selviä rappeutumisen merkkejä. Suuntausta kuvannee se, että taloudellisen epävarmuuden aikana ollaan valmiit tinkimään kaikesta muusta paitsi omista ulkomaanmatkoista.

Ilmaisesta opetusta ja opintorahaa nauttivat korkeakouluopiskelijat eivät kiirehdi valmistumistaan ja kieltäytyvät vastaanottamasta mitään muuta kuin kuvittelemaansa ihannetyötä. Pumpulissa kasvatetut pikkulapset käyvät aikuisten kimppuun jo päiväkoti-ikäisinä. Hieman varttuneemmat saavat raivokohtauksia tai hakeutuvat masennuslääkitykseen, kun maailma ei kaikissa suhteissa vastaakaan heidän ruusuisia odotuksiaan.

Santeri Alkio oli sitä mieltä, että suurkaupunki ristiriitaisine virikkeineen turmelee ihmisen luonnetta – hänen käsitystään siitä, mikä elämässä on varsinaisesti tärkeää. Tästä esimerkkinä käynee tieto, jonka mukaan osa pääkaupunkiseudun vihittävistä pareista käy jo etukäteen tarkistamassa tulevan vihkipapin ulkonäön, ettei tämän olemus vain pilaisi heidän täydellisiä häitään! Nummisuutarien Eskon antama vastaus häiden tarkoituksesta on käynyt toteen: ”Peli ja musiikki, ja palavat olkilyhteet aidan seipäissä!”

***

Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa: ”Mitä hyödyttää minua, että minulla on täydellinen veli (Jeesus Kristus), jos minä itse olen mielipuoli”. Hänkin tuo esiin omakohtaisen pyrkimyksen tarpeellisuuden, hänellä kun näyttää olleen vaikeuksia oman himoluontonsa kanssa.

Me olemme innokkaita vaatimaan esimerkillistä käyttäytymistä etenkin niiltä, joiden katsomme jollakin tavoin olevan yläpuolellamme. Siihen on tietenkin jonkinlaisia oikeutuksiakin, sillä sanotaanhan, että ”jolla paljon on, siltä paljon vaaditaan”. Mutta kohtuus kaikessa.

Yleisen elämänasenteen suhteen meidän pitänee kuitenkin itse kunkin asettua peilin eteen ja katsoa, mistä omat arvomme koostuvat, ja millaisina esimerkkeinä me toimimme lapsillemme ja nuorillemme – ja kaikille muillekin kanssaihmisillemme.