”Vanhalla kansalla” oli tapana sanoa, että ihminen löytää edestään sen, minkä on taakseen jättänyt.

Syyn ja seurauksen suhde elämässä ei kuitenkaan näytä toteutuvan kaikissa asioissa. Jokainen toki myöntänee, että jos keittiöjätteitä ei vie ulos, niin kyllä sen pian aistii. Paljon vaikeampi on hyväksyä se, että täydellinen välinpitämättömyys kehonsa suhteen saattaa aikanaan aiheuttaa ikäviä seurauksia. Raamattukin varoitteli, ettei ”Pyhän Hengen pilkkaa” saa anteeksi – ja ruumishan lienee tähän käsitteeseen kuuluvan ”temppelin” karkein ilmenemismuoto.

Monesti vaikuttaa siltä, että laiminlyöntien ja virheiden seuraukset iskevät helpommin omalle kohdalle kuin rakkaisiin naapureihin. Elämä näyttää usein varsin epäoikeudenmukaiselta, mikä saattaa pahasti horjuttaa näkemyksiä ”kaikkea ja kaikkia syleilevästä Jumalasta”.

***

Ihminen tarkastelee asioita ja tapahtumia hyvin lyhyen ajan puitteissa, joissa kaikki mahdolliset syyt ja seuraukset eivät välttämättä edes pääse luonnollisesti kohtaamaan.

Psalmi 90 nostaa esiin huomattavasti pitemmät puitteet kirjoittaessaan: ”Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot: ’Palatkaa jälleen, te ihmisten lapset. Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niin kuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niin kuin öinen vartiohetki. Sinä huuhdot heidät pois; he ovat kuin uni, ovat kuin ruoho, joka aamulla kukoistaa.’”

***

Kristillisissä piireissä esiintyy käsityksiä, että Jumala itse kirjaisi jokaisen ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset ”suureen elämän kirjaan” käytettäviksi viimeisellä tuomiolla. Kristityt myös usein ajattelevat, että Jumala on myöhemmässä vaiheessa delegoinut tuomion Pojalleen Kristukselle, joka puolestaan tuomitsee kadotukseen ainoastaan ne, jotka eivät ole ottaneet uskossa vastaan hänen tarjoamaa sovitusta ja armoa.

Toisaalla Jeesuksen väitetään lausuneen, ettei Isä eikä hänkään tuomitse, koska pahaa tehneet ovat jo valmiiksi tuomitut. Tämä saattaisi viitata jonkinlaiseen ”automaattiseen feedback -järjestelmään”, joka suorittaa yksilölliset ”korjausliikkeet” ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan.

Paljon riippuu siitä, miten esim. käsite ”teidän taivaallinen isä” tulkitaan. Sillä voidaan tarkoittaa kaiken takana olevaa ”lausumatonta tekijää” tai jokaisen yksilön henkistä tai sielullistakin perustaa, jolle ja jossa kaikki on joka ikinen hetki avoimena ja paljastettuna.

***

Apostoli Paavalikin viittaa syiden johtavan kaltaisiinsa seurauksiin kirjoittaessaan, ettei Jumala salli nimeään (sisäisiä periaatteita) pilkattavan, vaan jokainen ihminen saa niittää sitä, mitä hän on kylvänyt (hyvää tai pahaa).

Vanha Testamentti sisältää varsin paljon tapauksia, joissa elämä tuo kärsittäviksi luvattomien tekojen seuraukset. Siellä esiintyy myös hieman vaikeasti perusteltava käsitys, että pahimmillaan seuraukset jatkuvat aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.

***

Tiedetään, että menneisyydessä alkanut vihanpito saattaa jatkua perheiden, sukujen, aateryhmien ja kansojen kesken jopa satoja vuosia, joten siltä osin sukupolvien yli kulkeutuvat syyt kuuluvat elävään elämään.

Puutteellisen kasvuympäristön jättämät jäljet voivat myös jatkua usean polven ajan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ehdoton sääntö, koska uusilla polvilla on aina mahdollisuus, usein jopa tarve, kasvaa vanhempiensa heikkouksien yli (puutteet toimivat oivallisena opetusmateriaalina).

***

Itämaiset opit saattaisivat tulkita syiden kulkeutumisen kollektiivisessa mielessä hieman samaan tapaan, mutta yksilötasolla se tarkoittaisi elämän aikana syntyneiden jännitteiden siirtymistä persoonan taustalla olevaan sisäiseen tekijään, josta ne, tai jokin niiden kooste, muotoutuvat osaksi uuden persoonallisuuden elämänkokemuksia eli karmaa.

Spekuloitaessa ns. jälleensyntymisestä, ajatellaan usein, että sen mukaan ihmisen persoonallinen olemus syntyy takaisin ulkoiseen elämään jonkin välivaiheen jälkeen. Asia voidaan tulkita myös siten, että ainoastaan tietty syiden ja taipumusten yhdistelmä (karma) kutoutuu lähes täysin uuden persoonan sisäiseksi perusolemukseksi, ellei kyseessä sitten ole hyvin pitkälle yhdentynyt yksilöllisyys, joka jatkaa (entisyytensä muistaen) siitä, mihin on aikaisemmassa ruumiistuksessaan jäänyt.

***

Kristityt voivat arvostella itämaisia näkemyksiä esim. siitä, että niistä puuttuu kokonaan armon periaate (kuin myös armon välineet). Karma on vain mekaaninen kostoväline, joka pahimmillaan johtaa ihmisen syntymään jopa eläimen muotoon. Lajissa aleneminen lienee lähinnä yksi opin degeneroitunut muoto, jollaisista löytyy esimerkkejä kaikista vanhoista uskonnoista, koska jälkipolvet ovat yrittäneet olla paljon ”viisaampia” kuin alkuperäiset esikuvansa.

Karma olisi ehkä parasta tulkita kaikkeen elämään luonnollisesti kytkeytyvänä viisautena, joka pitää huolen siitä, että ulkoisissakin ilmiöissä vallitsee pitkän aikavälin tendenssi, joka tuottaa evoluutiota palvelevia tuloksia sekä tilapäisten muotojen että tietoisuuden muutosten suhteen.

Se ei mitenkään sulje pois armon olemusta. Jokapäiväisessä elämässäkin erehtyvä ihminen saa useimmiten yrittää korjata erehdyksensä ja tulla siten entistä osaavammaksi ja vahvemmaksi. Saattaa myös olla niin, että sisäiset jännitteet purkautuvat vasta silloin, kun sisäisen yksilöllisyyden ulkoinen edustaja (persoona) on kypsä ottamaan niitä vastaan.

***

Katolisen kirkon oppi kiirastulesta saattaa kuvata, tosin huonosti, niitä sisäisiä tiloja, joihin persoonallinen tajunta siirtyy ruumiin kuoleman jälkeen. Käsitykset siitä, että näihin sisäisiin, subjektiivisiin tiloihin voitaisiin kovin paljon vaikuttaa elävien toimenpitein, lienevät kirkon tarpeellisuuden korostamiseksi laadittuja. Pahimmillaan väitettiin (Johan Tetzel), että pyhimyksiltä oli jäänyt kirkon käyttöön niin paljon ylimääräisiä hyveitä, että niitä voitiin kaupitella sielujen syntitaakan keventämiseksi (ja kirkon rakennusrahaston kasvattamiseksi).

Sisäiset tilat saattavat luonnostaa rakentua persoonan elämänkokemusten varaan - ikään kuin niiden sisäistämistä varten. Mutta ne eivät välttämättä ole ainoa ”foorumi”, jossa kaikki pitkän ajan syyketjut purkautuvat, saati tila, missä koko yksilöllisen elämän tarkoitusten on määrä toteutua.

Elämän todellinen näyttämö – kulisseineen, rooleineen, näyttelijöineen ja ohjaajineen - voi olla äärettömästi suurempi ja syvempi kuin mihin ihmisen ajattelu tavallisesti yltää – tai edes yrittää yltää.