suolaa1.jpg

Ihmiset ovat aikojen saatossa luoneet taivaasta mielikuvia, jotka perustuvat heidän parhaisiin kokemuksiin fyysisen ja psyykkisen elämän puitteissa.

Mielikuvien luomisessa ei ole otettu huomioon sitä, että todellinen taivas – puhtaasti henkisenä olotilana – ei koostu erillisistä fyysisistä tai psyykkisistä asioista, vaan poikkeaa luonteeltaan kaikesta aikaan ja tilaan liittyvästä.

Kaikki synoptiset evankeliumit esittävät Jeesuksen sanomaksi sen, että ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle, vaan ollaan niin kuin enkelit taivaassa.

Johanneksen evankeliumi kuvaa taivastilan luonnetta toteamalla, että siinä ollaan yhtä eli sisäisesti samaa olemusta Isän kanssa. Tämän näkemyksen mukaan kaikki kuvaukset ihanteellisesta erillisestä elämästä ovat inhimilliseen kokemukseen rajoittuneen mielikuvituksen tuotteita.

Tavanomaiset taivaskuvaukset saattavat kuvata erilaisia psyykkisiä olemisen tai kokemisen tiloja, joissa on mukana käsitys ajasta sekä erillisistä muodoista ja olemuksista.

Filosofi Nietzsche väitti, että taivas on julma, ihmisetön maa.

Samaa voitaisiin ajatella esitettävän myös evankeliumien kohdissa, joissa taivaaseen astumisen ehdoksi asetetaan itsensä unohtaminen ja elämänsä kadottaminen. Tämä ei tietenkään tarkoita fyysistä kuolemaa – saati sellaiseen hakeutumista – vaan tajunnan irrottautumista ilmiöistä, jotka ovat luonteeltaan katoavia.

Köyhäksi tai lapsen kaltaiseksi tuleminen kuvaavat nekin inhimillisistä ehdollistumista vapautunutta mieltä tai puhdasta olemusta, joka voi ajallisuuden kahleista sisäisesti vapautuneena päästä ahtaan portin tai neulansilmän läpi.

Nietzsche tarkoitti ihmisellä jotakin projektinomaista, joka on ylitettävä, että sen tarkoitus tulisi toteutetuksi. 

Evankeliumien tai Paavalin sanoman nojalla tässä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, koska nekin kehottavat taivaallisen Isän täydellisyyteen syntymällä uudelleen ylhäältä – ja antamalla sen kautta muoto Kristukselle. Evankeliumit puhuvat Kristuksesta, joka saavutetaan ylentämällä ihmisen poika. Nietzsche puhuu yli-ihmisestä, joka saavutetaan ylittämällä kaikki inhimilliset heikkoudet eli virheelliset samastukset, joita kristillisessä terminologiassa kutsutaan synniksi.

***

Taivas on ihmisetön maa tai pysyvän olemisen tila siinä mielessä, ettei se sisällä ajallisten, peräkkäisten kokemusten aiheuttamia rajoitteita ja puutteita, vaan on kaiken sellaisen perusta ja ydinolemus, joka ei kaipaa täydennystä.

Synoptisten evankeliumien rikas mies -vertauksien yhteydessä opetuslapset kauhistelevat pelastumisen vaikeutta juuri siitä syystä, että ihmisen tulee olla sisäisesti valmis luopumaan kaikesta siitä (hyvästä ja pahasta), mihin hänen mielensä on ehdollistunut.

Jeesus toteaa tähän, että ihminen itse ei kykene saamaan aikaan sisäistä muutostapahtumaa, vaan siihen tarvitaan henkisen olemuksen myötävaikutusta, jota yleensä kutsutaan armoksi.

Periaatteessa lienee niin, että armo sisältyy olennaisena tekijänä kaikkeen elämään ja erityisesti kehitykseen niin, että prosessin tuotoksen kohoaminen astetta korkeammalle tasolle edellyttää alkutilaa kahta astetta korkeamman tekijän läsnäoloa, myötävaikutusta eli ”hapatuksen kaltaista toimintaa.”

ks. Ihmisen kehitys energioiden muutoksina

Johanneksen evankeliumi esittää muutosprosessin loppuvaiheita asettamalla Jeesuksen edustamaan jumalallisen rakkauden olemusta, jonka (sisäinen tai ulkoinenkin) läsnäolo voi kohottaa ajalliseen ehdollistuneen, mutta siitä vapautumassa olevan tajunnan ehdollistumattoman todellisuuden välittömään tiedostamiseen – vapauttavaan totuuteen.

***

Voitaneen ehkä todeta, että todellinen taivas – kaiken alkuna ja loppuna – on inhimillisistä rajoitteista ja puutteista vapaa, pysyväisluonteinen tila.

Miten lienee sitten helvetin laita?

Kuvaukset helvetistä ”toisena mahdollisuutena” on tarkoitettu pelotteiksi ja erinomaisiksi vallan käyttövälineiksi erityisesti niitä vastaan, joilla on asioista poikkeavia ajatuksia.

Helvetin ”esikuvana” on Jerusalemin eteläpuolella oleva laakso (Gehenna), jossa Aahaan ja Manaksen aikana uhrattiin Moolokille lapsia ja johon myöhemmin toimitettiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit. Kristityt rakensivat tämän pohjalta näkemyksen kuolemantakaisesta rangaistuspaikasta, joka ei ollut vain elinkautinen, vaan jopa iankaikkinen.

***

Helvetille voidaan löytää vastaavuuksia jopa itämaisista näkemyksistä – tosin ei vain toisena mahdollisena ”loppusijoituspaikkana”, vaan ainoastaan kaikkein äärimmäisenä – taivaan tapaan ”ihmisettömänä” tilana.

Puranoissa luokitellaan seitsemän hyvää ja seitsemän vähemmän hyvää tietoisen olemisen tilaa. Hyvistä ainoastaan kolme korkeinta – kristillisenkin näkemyksen mukaista (Isä, Poika ja Pyhä Henki) – takaavat pysyvän (ei katkonaisen) olemuksen ja olemisen.

Lisätietoa "välitiloista"

Huonommista tiloista kolme alinta ovat sellaisia, joista on vaikea nousta – alinta niistä (Atalaa) voidaan luonnehtia ihmisettömäksi, koska siinä koko sielullinen olemus katoaa. Tilaa pidetään kuitenkin hyvin poikkeuksellisena – ja siinäkin ainoastaan ”ihmisyyden projekti” raukeaa tyhjiin, kun taas sen sisin, henkinen itu palaa alkutilaansa.

Puranoiden mukaan taivas on inhimillisyyden ylittävä, helvetti (Atala) sen alittava tila, kun taas rajallinen inhimillisyys kasvaa, kukoistaa tai degeneroituu lukuisissa ajattomien ääripäiden välisissä tiloissa.

Uusi testamentti saattaisi Johanneksen evankeliumissa viitata näihin ”luonnollisiin, laatukohtaisiin, mutta vielä väliaikaisiin tiloihin” Isäni monina asuinsijoina (uusin raamatunkäännös puhuu huoneista).

Paavalikin kirjoittaa (todennäköisesti omasta kokemuksestaan) kolmannesta taivaasta, joka olotilana muistuttaa huomattavasti intialaisten Puranoiden ”kolmatta taivasta” – Svarlokaa.