Tuomaan evankeliumista löytyy seuraava, joulun sisäiseen teemaan liittyvä sanonta:

(28) Jeesus sanoi: ”Minä asetuin seisomaan keskelle maailmaa ja ilmestyin ihmisenä (lihassa). Näin, että kaikki olivat juopuneita, enkä löytänyt heidän joukostaan ketään janoista.

Sieluni tunsi tuskaa ihmisten (poikien) tähden, sillä he olivat sisäisesti sokeita eivätkä nähneet.

Tyhjinä he ovat tulleet maailmaan ja tyhjinä he aikovat kerran lähteä maailmasta. Nyt he kuitenkin ovat juopuneita.

Kun he luopuvat viinistään, silloin he kääntyvät (tekevät parannuksen).

 

Sanonta on esimerkki siitä, millaisesta perspektiivistä monet henkiset opastajat ovat katselleet ja tulkinneet ihmiskunnan yleistä tajunnallista tilaa.

Mikäli opastajat olisivat tajunnallisesti jo syntyessään täysin tietoisia hengessä (kuten ns. jumalalliset inkarnaatiot, avataarat, buddhat), niin ihmisenä ilmestyminen merkitsisi heille itselle vain ulkonaista rajoittumista polaariseen tilaan.

Useimmat heistä lienevät kuitenkin sellaisia, jotka ovat vasta elämänsä jossakin vaiheessa tulleet (ylhäältä uudelleen syntyneet) tietoisiksi todellisesta pysyvästä henkisestä lähtökohdastaan.

Tällaisesta sisäisestä tilasta käsin kaikkien toisten sisäinen olemus saattaa paljastua välittömästi.

Tässä Tuomaan sanonnassa Jeesus (tässä esimerkkinä jumalallisesta inkarnaatiosta)kutsuu tavallisia ihmisiä juopuneiksi. Se tarkoittaa, että ihmiset samastuivat lähes täysin ohimeneviin psyykkisiin ja fyysisiin ilmiöihin. Heidän Janon puutteensa ilmensi tyytymistä omaan ehdollistuneeseen elämäntapaansa. Heissä ei siten vielä ollut syntynyt totuuden janoa.

Henkiseltä tasolta tarkastellen ihmisten tila vaikutti säälittävältä, koska nämä eivät kyenneet havaitsemaan omaa noidankehäänsä, vaan kokivat elämää yksilöllisten ja yleisten ehdollistumien kautta, jotka olivat syntyneet samastumisesta ajassa ja tilassa tapahtuviin ilmiöihin (maalliseen).

Tällainen samastuminen (pimeyteen) estää tajuntaa avautumasta hengen valoon, jossa kaikkien asioiden todellinen luonne voitaisiin havaita välittömästi ja välityksettä (tosin ilman aisteja).

Jeesus väittää tässä, että ihmiset olivat olleet jo syntyessään tyhjiä ja myös jäivät tyhjiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset olisivat olleet syntyessään joka suhteessa ”tyhjiä tauluja (tabula rasa)”, vaan sitä, että ihmisyyden yleinen ja yksilöllinen, sisäinen kypsyys ei lopulliseen henkiseen tavoitteeseensa verraten ollut vielä kovin pitkällä.

Tyhjyydellä kuvattiin todennäköisesti sitä, että ”ihmiskunnan vaellus tuhlaajapoikana” oli (ja on) vielä pahasti kesken, koska ihmisten mieltä sisäisempi, sielullinen olemus, ei ollut vielä niin kehittynyt, että persoonallisen mielen olisi mahdollista ”kadottaa elämänsä” ja yhdistyä henkiseen olemukseen.

Mikäli ehdollistuminen ja eriytyminen elämän aikana vain lisääntyy, ei ihmisen yksilöllinen sielullinen olemus (taivaallinen aarrekammio) saa persoonallisista kokemuksista itseensä todellista arkkityyppistä ravintoa, jolloin ulkoinen elämä kaikkine mahdollisuuksineen (leiviskät) valuu tavallaan hukkaan.

Viinistä luopuminen ei tässä varsinaisesti tarkoita alkoholipitoisia juomia, vaan kaikkea kiintymistä ja samastumista tilapäisiin ilmiöihin: aineellisiin ja psyykkisiin nautintoihin, valta ja kunnia mukaan lukien.

Viiniä käytetään usein henkisen ravinnon symbolina, mutta tässä se kuvaa lähinnä inhimillisiä haluja ja niiden kohteita.

Kääntyminen tai parannuksen teko ei tässä välttämättä merkitse mitään äkillistä kokemusta, vaan mielen vakaata suuntausta siten, että ihminen alkaa joko hakea elämän perimmäisiä tarkoituksia (ymmärrystä ja viisautta) tai harvinaisissa tapauksessa päätyy ajattoman tietoisuuden käsitteistä vapaaseen tilaan, jossa asioiden sisin olemus avautuu välittömästi.