vannominen1.jpg

Mikäli tänään laadittaisiin jokin yhteinen sanallinen uskontunnustus, löytyisi sen oikeista tulkinnoista huomenna jo erilaisia näkemyksia. Ennemmin tai myöhemmin tulkintaerot johtaisivat lahkoutumisiin – pahimmillaan jopa uskonsotiin.

***

Nasaretin Jeesus itse kehotti olemaan vannomatta mitään (koska ihmisen ymmärrys on puutteellinen). Mitä muuta sanalliset tunnustukset sitten ovat kuin vannomista joidenkin ajatusmuotojen ehdottoman oikeellisuuden nimeen.

Jollakin tavoin tunnustukset saattavat lujittaa ihmisten turvallisuuden tunnetta ja identiteettiä, mutta poissulkevat samalla kaikki sellaiset ajatukset – valitettavan usein myös henkilöt – jotka sisältävät on poikkeavia (mahdollisesti jopa paremmin perusteltuja) käsityksiä.

Siellä missä on organisaatio, syntyy todennäköisesti kilpailua asemasta ja arvonannosta. Oman luontonsa kanssa kilvoittelu saattaa silloin jäädä taka-alalle. Evankelista Markus viitannee tähän suuntaan (asian hengellisessä mielessä) kirjoittamalla: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija.”

Ihmisten asettaminen muodollisten perusteiden nojalla arvojärjestykseen organisaatioissa on erityisesti hengellisissä puitteissa usein johtanut siihen, että henkisistä asioista ammattinsa takia tietävät, mutta niitä puutteellisesti ymmärtävät tuntevat jokaisen asioita syvemmin hallitsevan uhkaksi itselleen.

Tällaisiin lukeutuvat sellaiset papit tai teologit, jotka kyllä tuntevat pyhien kirjoitusta sanalliset ilmaukset, mutta eivät välttämättä niiden sisältöä. He ovat pääasiassa kiinnostuneita omista valtuuksistaan ja määrällisistä asioista ja vaivaantuvat jokaisesta viitteestä heidän omat näkemyksensä ylittävien asioiden suuntaan. Nämä ihmiset pyrkivät usein mitätöimään tai tuhoamaan kaiken sellaisen, jota he eivät ymmärrä.

Kirkonkiroukset eli pannaan julistukset – puhumattakaan kidutuksista ja polttorovioista – edustavat ahtaiden tulkintojen vihamielistä puolustamista ja muodollisen valta-aseman keinoin. Niissä on etäännytty hyvin kauaksi Jeesuksen ydinopetuksista.

***

Vallitsevien näkemysten puolustamista ilmenee helposti myös ihmisen sisäisessä olemuksessa. Ellei mieli ole oikein harjoitettu Hengen edellyttämään nöyryyteen ja vakauteen, se haluaa määrällistää ja alentaa sellaisen korkean tason, joka uhkaa mielen itsensä ylivaltaa ja kontrollia. Tällainen mieli suuntautuu alituisesti analysointiin ja oletuksiin tai yli-innokkaaseen uskomiseen tai epäilyksiin. Se haluaa julistaa, myydä tai tuhota kaiken, joka tulee suoraan ylhäältä.

***

Suuret ihmisjoukot eivät ole hengellisessä mielessä vaarallisia. Ne eivät ymmärrä eivätkä välitä – ja ovat lisäksi helposti johdettavissa suuntaan jos toiseen. Todella tuhoisa voima ilmenee niiden toimissa, jotka kyllä ymmärtävät jossakin määrin omien tunteidensa tai ajattelunsa rajoissa. Tämä kävi ilmi mm. juutalaisten pappissäädyn (kirjanoppineiden ja fariseusten) alituisena vihana Jeesus Kristusta kohtaan.

***

Organisoitumisen ongelmat tunnisti myös tunnettu intialainen opettaja, Jiddu Krishnamurti. Hän hajotti oman persoonansa varaan rakennetun kirkon (Idän tähti -järjestön) toteamalla, ettei hän halunnut olla luomassa ihmisille uusia häkkejä, koska totuutta ei voida organisoida!

***

Organisaatio oli vielä kirkon alkuaikoina hyvin löysä ja perustui lähinnä ”henkiseen kypsyyteen.” Kirkoksi kehittyneen suuntauksen rinnakkaismuodoissa (ns. gnostikoissa) tiukkaa organisointia yritettiin usein vältellä valitsemalla eri tehtävien hoitajat vasta ”paikan päällä.” Epäilemättä heidän keskuudessa tunnustettiin se, että yksilöt olivat sisäisesti (ymmärryksensä suhteen) eritasoisia, vaikka ihmisten henkinen lähtökohta onkin yksi ja sama.

Erilaisuus on dynaaminen tekijä, joka pitää huolta siitä, että kehitys ei pysähdy (kuten helposti kävisi liian samanlaisten keskuudessa). Essealaiset tunnistivat ja tunnustivat jäsenistönsä erilaisuudet, samoin Paavali – kuin myös Jeesus itse.

Reformoiduista kristillisistä suuntauksista (organisaation kannalta) lähimpänä gnostikoiden ajattelua lienevät baptistit, joilla on yleinen pappeus eikä lainkaan uskontunnustuksia (muuta kuin koko raamatun ehdoton auktoriteettiasema).

***

Kristillisten käsitysten juutalaistaminen alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla (Paavalin aikaan) ja saattoi osaltaan olla syynä hierarkkisten (patriarkaalisten) organisaatioiden muodostumiseen. Varsin pian ei enää johtajien henkis-moraalisella asteellakaan ollut kovin suurta merkitystä, vaan valinnoissa alkoi näkyä tavallisen maallisen politiikan piirteitä: valittiin (nimenomaan) miehiä, jotka eivät asettaneet seurakuntalaisilleen (eivätkä aina edes itselleen) rajoja, vaan sallivat ihmisten tyydyttää vapaasti karkeitakin halujaan (esim. Rooman piispa Calixus I ”Pyhä”).

Yleisesti ottaen demokratia toimii politiikassakin varsin kelvollisesti aina niin kauan kun ihmiset ymmärtävät valita asioiden hoitajiksi parhaimmistoaan. Kun he alkavat etsiä vain kaltaisiaan, ollaan pian suurissa vaikeuksissa.

***

Tärkeintä tietenkin lienee se, että me kukin kohdallamme pyrimme kasvamaan sisäisesti omaan täyteen mittaamme, niin että meistä joskus olisi muuhunkin kuin sokeiden sokeiksi taluttajiksi.