granum.jpg

Granum sinapis, eli Sinapin siemen on runo, jonka uskotaan olevan Mestari Eckhartin nuoruuden tuotantoa 1200-luvun loppupuolelta. Tekstin pohjalta on sävelletty mm. kantaatteja, mutta suomeksi runoa ei toistaiseksi ole ollut saatavilla.

 

Alla täysin tuore (8.12.2016) suomennokseni ja sen jäljessä runo keskisen yläsaksan muodossa.

 

 

Granum sinapis – Sinapin siemen

 

Alussa – kaukana mielen rajojen takana,

ikuinen Sana.

Suunnaton rikkaus, jossa alku synnyttää alun.

 

Voi Isän sydäntä, joka haluten synnyttää Sanan.

Totisesti – myös kohdussaan säilyy se aina.

 

***

 

Rakkauden hehkussa, yhteisen liiton tunnossa

syntyy Pyhä Henki, yhtenä, erottamattomana.

 

Yhtä ovat nuo kolme.

Tiedätkö sen? Varmasti et!

Vain itse tuntee se itsensä – täydellisesti.

 

***

 

Kolmen syleily, suunnaton kuilu ja kehä,

järjelle käsittämätön, pohjaton ydin,

Shakki ja Matti – aika, muoto ja tila!

 

Kaiken lähde, ihmeellinen kehä,

ydin liikkeestä vapaa.

 

***

 

Ylhäinen vuori ja välineetön nousu.

Jos olet viisas, johtaa se outoon erämaahan.

 

Syvään ja äärettömään,

ajan ja tilan kahleista vapaaseen,

missä kaikki on yhtä.

 

***

 

Yksikään jalka ei ole sinne astunut,

eikä luotu järki tunkenut sisään.

 

Se on, vaan kukaan ei tiedä – mitä!

 

Se on tuolla ja täällä, kaukana ja lähellä.

Se on ylhäällä ja alhaalla.

Vaan sitä tai tätä se ei kuitenkaan ole!

 

***

 

Se on kirkas ja loistava – tai valoa vailla.

Aluton ja loputon,

kuvaamaton sanoin ja merkein.

 

Paljaana ja alasti se seisoo,

täysin liikettä vailla.

Kuka tuntee sen sijan,

paljastakoon sen olemuksen.

 

***

 

Tulla lapseksi, kuuroksi ja sokeaksi,

niin pitää oma kaikkesi tyhjetä,

tulla työnnetyksi yhä ylemmäksi.

 

Tila ja aika täytyy sinun hylätä,

samoin kaikki kuvalliset muodot.

 

Kulje tietöntä tietä, kaitaa polkua,

niin saavut erämaahan.

 

***

 

Oi sieluni, väistyköön se ulos

 ja Jumala sisään.

 

Vaipukoon kaikki kaikkeni

Jumalan tyhjyyteen,

pohjattomaan virtaan.

 

Jos minä Sinua pakenen,

tulet Sinä luokseni.

Jos minä itseni kadotan,

löydän minä Sinut,

oi ylimaallinen autuus.

 

 

 

Runo keskisen yläsaksan muodossa:

 

In dem begin hô uber sin ist ie daz wort.

ô rîcher hort, dâ ie begin begin gebar!

ô vader brust, ûz der mit lust daz wort ie vlôz!

doch hat der schôz daz wort behalden, daz ist wâr.

 

Von zwên ein vlût, der minnen glût,

der zweier bant, den zwein bekant,

vlûzet der vil sûze geist vil ebinglîch,

unscheidelîch. dî drî sîn ein. weiz du waz? nein.

iz weiz sich selber aller meist.

 

Der drîer strik hat tîfen schrik, den selben reif

nî sin begreif: hîr ist ein tûfe sunder grunt.

schach unde mat zît, formen, stat!

der wunder rink ist ein gesprink,

gâr unbewegit stêt sîn punt.

 

Des puntez berk stîg âne werk, vorstentlichkeit!

der wek dich treit in eine wûste wunderlîch,

dî breit, dî wît, unmêzik lît. dî wûste hat

noch zît noch stat, ir wîse dî ist sunderlîch.

 

Daz wüste gût nî vûz durch wût,

geschaffen sin quam nî dâ hin:

us ist und weis doch nimant was.

us hî, us dâ, us verre, us nâ,

us tîf, us hô, us ist alsô,

daz us ist weder diz noch daz.

 

Us licht, us clâr, us vinster gâr, us unbenant,

us unbekant, beginnes und ouch endes vrî,

us stille stât, blôs âne wât.

wer weiz sîn hûs? der gê her ûz

und sage uns, welich sîn forme sî.

 

Wirt als ein kint wirt toup, wirt blint!

dîn selbes icht mûz werden nicht,

al icht, al nicht trîb uber hôr!

lâ stat, lâ zît, ouch bilde mît!

genk âne wek den smalen stek,

sô kums du an der wûste spôr.

 

 

Ô sêle mîn genk ûz, got în!

sink al mîn icht in Gotis nicht,

sink in dî grundelôze vlût!

vlî ich von dir, du kumst zu mir.

vorlîs ich mich, sô vind ich dich,

ô uberweselîches gût!