yliaistkana5.jpg

Sielu näyttää käsitteenä kadonneen menneiden uskomusten hämäriin. Siitä ei paljonkaan puhuta muuta kuin taiteilijoiden ”sielukkaiden luomusten” yhteydessä, jolloin se tavallisesti sekoitetaan mielen luovien toimintojen perustaksi.

 

Sielu sekoitetaan usein henkeen, jolloin se samastetaan alkuperäiseen ajattomaksi ja kuolemattomaksi miellettyyn olemukseen.

 

Yhtä tavallista on se, että sielu yhdistetään ihmisen mieleen (tunne- ja ajatusolemukseen). Tätä todistaa se, että aikaisemmin psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”. Mieli toimii lähinnä ulkoisen elämän ilmiöiden parissa ja puitteissa – mahdollisesti kuitenkin sielullisesta olemuksesta peräisin olevin voimin ja kyvyin.

 

Kaksi kristillistä opettajaa puhuu hyvin samaan tapaan sellaisesta sielun olemuksesta, jota voitaisiin kutsua inhimillisen ja jumalallisen väliseksi, täysin puhtaaksi rajapinnaksi (sielun ja hengen yhtymäkohdaksi).

 

Varhaisin näistä on dominikaanijohtaja Mestari Eckhart (1200-luvun lopulla ja seuraavan alussa), myöhempi Jakob Böhme.

 

Kirjan ”Tie Kristuksen luo” kuudennessa luvussa (Yliaistisesta elämästä) Jakob Böhme selittää oppilaan ja mestarin dialogin muodossa sielun korkeinta olemusta ja perustaa, josta seuraava ote (kirjoittajan selvennöksiä suluissa):

 

Keskustelu:

 

 

O: Missä yksilöllisen sielun puolessa on tämä perusta, johon mikään ei tartu? Tai mistä löytyy se, joka ei siedä mitään eikä asu missään?

 

M: Se on maailmaan ristiinnaulitun, todella katuvan hengen (mielen) alistetussa tahdossa, levon ja liikkeen keskustassa. Maailma, paholainen ja helvetti eivät siis voi tunkeutua tähän tahdon keskustaan.

Mikään maallinen ei voi astua tai tarttua siihen, koska tahto on kuollut (kadottanut tavallisen elämännäkemyksensä) Kristuksen myötä (tietoisuuden vaihduttua jumalalliseksi) maailman suhteen. Keskustassa (henkisen tietoisuuden keskuksessa) tahto elpyy Kristuksessa hänen autuaan esikuvansa mukaiseksi. Juuri siinä ei ole eikä edes voi olla mitään inhimillistä.

 

O: Mistä tämä itsestä vapaa alaston sielun perusta löytyy? Ja miten saavutan salaisen keskustan, jossa Jumala on, mutta ei ihmistä? Hyvä herra, kerro minulle suoraan, missä se on ja miten voin sen löytää ja astua siihen?

 

M: Siellä missä sielu on surmannut oman tahtonsa eikä enää itse tahdo mitään, vaan ainoastaan sitä, mikä on Jumalan tahto (rakastaa Jumalaa yli kaiken). Tämä tulee ilmi, kun Hänen henkensä liikkuu sielun yllä.

Jumalan rakkaus asuu siellä, mistä itsen rakkaus on ajettu pois. Sillä siinä määrin, missä sielun oma tahto on kuollut itselleen, saa Jumalan rakastava tahto sijaa tässä sielussa.

Syy on tämä: siinä missä oma tahto oli aikaisemmin, ei enää ole mitään - ja missä ei ole mitään, siellä toimii yksin Jumalan rakkaus.

 

O: Mutta kuinka voin ymmärtää tuon?

 

M: Jos yrität ymmärtää sen, se pakenee sinua. Mutta jos antaudut täydellisesti sille, niin se pysyy kanssasi ja muodostuu sinun elämäsi luonnolliseksi elämäksi.

 

O: Miten tuo voi tapahtua kuolematta ja tuhoamatta täysin omaa tahtoani?

 

M: Oman tahtosi täydellisen alistumisen ja antautumisen myötä Jumalan rakkaus tulee sinun luonnolliseksi elämäksesi. Se ei tapa sinua, vaan elvyttää sinut. Sinä olet silloin kuollut itsesi suhteen niin oman tahtosi oikean elämän - vieläpä Jumalallisen elämän näkökulmasta katsoen.

 

Silloin sinä elät - et oman tahtosi - vaan Jumalan tahdon mukaan, koska omasta tahdostasi on siitä lähtien tullut Sen tahto. Se ei ole enää sinun, vaan Jumalan tahto, eikä rakkaus ole enää sinun rakkauttasi, vaan Jumalan rakkautta, joka liikkuu ja toimii sinussa.

 

Kun sisällyt siihen tällä tavoin, olet todella kuollut itsesi suhteen, mutta elävä Jumalassa. Ollessasi kuollut (virheellisen suuntauksen suhteen), sinä elät, tai pikemminkin Jumala hengessään elää sinussa. Hänen rakkautensa herättää sinut kuolleista elämään (ajallisista ilmiöistä riippumattomaan tilaan).

 

Tätä et olisi voinut mitenkään etsimällä tajuta - se vain tajuaa sinut. Vielä vähemmän olisit voinut sitä ymmärtää, mutta se on ymmärtänyt sinut - ja aarteiden aarre on löytynyt.

 

O: Miten sitten niin harvat sielut löytävät sen, vaikka kaikki olisivat iloisia sen saavuttamisesta?

 

M: He kaikki etsivät jotakin, joten he eivät löydä sitä. Sillä aina kun sielu etsii jotakin tartuntakohdetta, se löytää vain etsimänsä ja pysähtyy siihen, kunnes sielu havaitsee, että se on löydettävissä vain tyhjyydestä. Silloin sielu siirtyy kaikesta jostakin ei-mihinkään, mistä kaikki asiat ovat peräisin.

 

Siellä sielu lausuu: "Minulla ei ole mitään, koska olen täydellisesti irtautunut ja riisuutunut kaikesta. Minä en voi tehdä mitään, koska minulla ei ole taitoa tai voimaa, vaan olen kuin juokseva vesi. En ole mitään, koska olemukseni on enää vain kuva, ja ainoastaan Jumala on minulle MINÄ OLEN.

 

Ja istuessani omassa tyhjyydessäni ylistän ikuista olemusta enkä tahdo itselleni mitään. Silloin Jumala voi tahtoa minussa ollen minussa sekä Jumalani että kaikki asiat."

 

Tästä syystä kovin harvat löytävät sielustaan tämän kaikkein arvokkaimman aarteen, vaikka kaikki sen niin mielellään haluaisivat itselleen. Sen he myös saisivat, mikäli heissä kaikissa oleva jokin (ulkoisen kokemisen halu) vain sallisi sen.

 

O: Eikö sielu voisi ilman tyhjäksi tulemista löytää ja saada siitä otetta, jos rakkaus ilmentyisi sille?

 

M: Ei todellakaan. Ihmiset etsivät eivätkä löydä, koska he eivät etsi siitä alastomasta perustasta, jossa se on, vaan sieltä tai täältä, missä sitä ei ole eikä voi olla. He etsivät sitä oman tahtonsa avulla eivätkä löydä. He etsivät oman halunsa kautta eivätkä kohtaa sitä. He etsivät sitä mielikuvista, mielipiteistä, kiintymyksistä tai luonnollisista antaumuksen kohteista ja intohimoista. Näin he kadottavat asian ytimen ja juoksevat varjojen perässä. He etsivät sitä jonkin aistittavan tai kuviteltavan piiristä, jostakin, johon heillä itsellään on luonnollinen taipumus ja vetovoima. Näin he kadottavat etsimänsä halutessaan sukeltaa siihen yliluonnolliseen ja yliaistiseen perustaan, missä aarre on kätkettynä.

 

Mikäli rakkaus sitten armollisesti laskeutuisi, ilmaantuisi ja esittäytyisi näiden ihmisten henkisille silmille, ei se kuitenkaan löytäisi heissä sijaa, saati pysyisi heissä, eivätkä he kykenisi pidättelemään sitä itsessään.

 

O: Miksi ei, jos kerran rakkaus olisi halukas tarjoutumaan ja pysymään heidän luonaan?

 

M: Koska heidän omassa tahdossaan oleva kuvitteellisuus (mielikuvien jatkuva ilmaantuminen) on asettunut tielle. Tämä kuvitteellisuus haluaisi rakkauden itselleen, mutta rakkaus pakenee, koska sellainen olisi rakkauden kannalta vankila. Rakkaus voi tarjota itsensä, mutta se ei alistu sellaiseen, missä oma halu vetää puoleensa tai kuvittelee.

Sellainen tahto, joka ei viehäty mistään (ulkoisesta ja katoavasta), ja johon mikään ei kiinnity, on ainoa, joka voi ottaa sen vastaan, koska se asustaa vain tyhjyydessä. Tämän takia he eivät sitä löydä, kuten olen todennut.

 

O: Jos se asustaa tyhjyydessä, niin mikä on tämän tyhjyyden tarkoitus?

 

M: Rakkauden tarkoitus on tunkeutua sisäisesti johonkin. Kun se on tämän tehnyt ja löytänyt siinä hiljaisen ja liikkumattoman sijan, silloin sen tehtävänä on ottaa se haltuunsa.

Kun se on saanut tämän haltuunsa, se iloitsee siinä leimuavalla rakkaudellaan aivan kuten aurinko tekee näkyvässä maailmassa. Silloin sen tarkoituksena on sytyttää tulta lakkaamatta tässä jossakin, joka siten saattaa syttyä palamaan. Sen jälkeen nämä liekit leimahtavat yhä suuremmiksi ja nostavat suunnattomasti rakkauden tulta, jopa seitsemän astetta korkeammalle.

 

O: Rakas mestari, kuinka minä voisin ymmärtää tämän?

 

M: Poikani, jos tuli vain kerran syttyisi sinussa, tunnet kyllä varmasti, kuinka se kuluttaa kaiken, mitä se koskettaa. Sinä tunnet sen sisäisenä palona, joka nopeasti nielaisee kaiken itsekkyyden tai sen, jota kutsut minäksi - olemukseksi, joka on erillään juuresta ja jumaluudesta, sinun todellisen olemuksesi lähteestä.

 

Kun tämä syttyminen on tapahtunut sinussa, niin rakkaus iloitsee niin suunnattomasti sinun tulessasi, ettet mistään hinnasta haluaisi jäädä siitä paitsi - ennemmin haluaisit vaikka tulla surmatuksi kuin palata takaisin omaan johonkin.

 

Tämän tulen (Pyhän Hengen tulen) täytyy nyt kasvaa yhä kuumemmaksi, kunnes se on täyttänyt tehtävänsä sinun suhteesi. Sen liekki on niin suunnaton, ettei se koskaan jätä sinua, vaikka se maksaisi sinulle jopa oman maallisen elämäsi.

Joka tapauksessa se kulkee kanssasi suloisena rakkauden tulena kuolemaan saakka. Ja jos vaikka menisit helvettiin, se murtaisi sen palasiksi sinun takiasi. Mikään ei ole tätä varmempaa, sillä se on väkevämpi kuin kuolema ja helvetti.

 

O: Rakas mestari, riittää jo, en voi kestää sitä, että jokin asia erottaisi minut tuosta, Mutta miten voin löytää lyhimmän tien siihen?

 

M: Lyhin on ankarin, astu siihen ja ota se, minkä maailma heittää pois. Älä tee, mitä maailma tekee, vaan kulje kaikessa maailman vastaisesti (ei tarkoita ”vastarintaliikettä”). Tällä tavoin saavut lähimmälle tielle, jota sinä etsit.

 

O: Jos minun pitää kaikissa suhteissa kulkea maailman vastaisesti, niin minä olisin varmaan hyvin levottomassa ja surullisessa tilassa. Silloin maailma tietenkin pitäisi minua hulluna.

 

M: Poikani, pyydän ettet vahingoita ketään tuottamalla itsellesi tuskaa ja levottomuutta. Maailman vastaisella kulkemisella kaikessa en tarkoita mitään tuollaista. Mutta koska maailma maailmana rakastaa kaikkea vilpillistä ja turhamaista ja kulkee vääriä ja kavalia polkuja, niin kulje sinä poikkeuksetta ja varauksetta puhdasta, vastakkaista ja oikeata tietä, jota kutsutaan valon tieksi.

 

Maailman tie on oikeastaan pimeyden tietä. Sillä oikea tie, vieläpä valon polku, on vastakkainen kaikkien maailman teiden suhteen.

 

Mutta jos pelkäät aiheuttavasi itsellesi tällä tavoin harmia ja levottomuutta, on se totta lihallisessa mielessä. Maailmassa pitää olla ikävyyksiä, eikä lihallinen puolesi välty levottomuuksilta, mikä antaa sinulle tilaisuuden jatkuvaan katumukseen.

 

Joka tapauksessa juuri tästä maailman tai lihan aiheuttamasta sielun levottomuudesta rakkaus syttyy kuin itsestään, ja sen iloinen ja valloittava tuli on tarkoitettu valaisemaan yhä voimakkaammin pahuuden tuhoamisessa.

 

Kun vielä sanoit, että maailma tulee pitämään sinua hulluna, on se totta. Maailma kykenee tuomitsemaan sinut hulluksi, koska kuljet sen vastaisesti, eikä sinun tarvitse hämmästyä, jos lapset nauraen kutsuvat sinua typeräksi houkaksi. Sillä Jumalan rakkauden tie on maailmalle hullutusta, mutta Jumalan lapsille viisautta.

 

Joten aina kun maailma havaitsee tämän pyhän Jumalan rakkauden tulen Jumalan lapsissa, se päättelee välittömästi, että he ovat tulleet hulluiksi ja saavat sitten olla omissa oloissaan.

 

Mutta maailman halveksimille Jumalan lapsille tämä liekehtivä, kaiken valloittava Jumalan rakkaus on suurin aarre, niin suuri, ettei mikään elävä voi sitä ilmaista eikä kieli nimetä. Se on kirkkaampi kuin aurinko ja suloisempi kuin mikään suloiseksi kutsuttu. Se on väkevämpi kuin kaikki voimat ja ravitsevampi kuin mikään ruoka. Se tuo enemmän iloa sydämeen kuin viini ja on miellyttävämpi kuin kaikki maalliset ilot ja mukavuudet.

 

Jokainen joka saavuttaa sen on rikkaampi kuin yksikään maailman yksinvaltias. Jokainen joka pääsee siihen on jalompi kuin yksikään keisari ja voimakkaampi ja täydellisempi kuin kaikki voimat ja auktoriteetit.

 

(Kirjoittajan suomennoksesta)