360px-Saint_Augustine_and_Saint_Monica.j

Augustinus ja äitinsä Monica

Kirkkoisä (Pyhä) Augustinus huokaili nuoruudessaan: ”Da mihi castitatem et continentia, sed noli modo” – ”Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä!”

***

Voimakkaat lihalliset himot vaivasivat Augustinusta itseään lähes koko hänen elämänsä ajan. Hän vietti etenkin nuorena varsin nautintohakuista elämää ja piti mm. jalkavaimoa yli viidentoista vuoden ajan. Äiti-(Pyhä)Monica kuitenkin järjesti hänelle hyvin nuoren ”virallisen vaimon”, jolloin hän irtautui jalkavaimostaan (jonka kanssa hänellä oli poika), mutta oli kuitenkin vaimon iän täyttymistä odotellessaan ”helpottavissa tekemisissä” jonkin toisen naisen kanssa.

***

Augustinus tulkitsi sukupuolisen himon kollektiiviseksi rangaistukseksi Aadamin lankeemuksesta. Ilman lankeemusta toimenpiteeseen ei hänen mukaansa olisi liitetty nautintoa (ihmisrotu olisi tosin kuollut sukupuuttoon). Lankeemuksen turmellus ”periytyi” kaikkiin myöhempiin ihmispolviin, joiden parista kukaan ei kirkkoisän mukaan koskaan kykene omin voimin karttamaan tätä(kään) syntiä.

Augustinus viritteli teologisia tulkintoja siihen suuntaan, että synnistä irtautumiseen tarvittiin välttämättä sekä Jumalan armoa että myös ihmisten suorittama kaste (ilman kastetta lapsetkin olisivat helvettiin tuomittuja) – ja näiden ehtojen lisäksi piti vielä kuulua ennalta valittujen (lottovoittajien) joukkoon!

Pelastuksen syitä ei voi kirkkoisän mukaan tietää – niistä määrää ”Jumalan motivoimaton voima.” Suuri osa ihmiskunnasta on tämän näkemyksen mukaan pantu kokemaan usein raskastakin elämää ilman toivon häivääkään – ikään kuin pilan vuoksi!

Kadotus on Augustinuksen mukaan osoitus Jumalan oikeamielisyydestä, pelastuminen Hänen armostaan – ja ne yhdessä kuvastavat Hänen hyvyyttään!

***

Augustinuksen näkemykset ovat valitettavasti kulkeutuneet aina näihin päiviin saakka – joskaan predestinaatiota (ennalta määräytymistä) ei juuri nostella tasa-arvoon tottuneiden nykyihmisten tarkasteltavaksi.

Psykologit saattavat nimittää kirkkoisän näkemykset johtuviksi mielen puolustusmekanismeista, defensseista – etenkin torjunnasta ja projektiosta. Augustinus projisoi omat heikkoutensa kauas itsensä ulkopuolelle: Aadamiin, Eevaan, käärmeeseen ja äkilliseen omenanhimoon, josta armollinen Jumala oli heti määrännyt iankaikkisen rangaistuksen etenkin naispuoliselle luomukselleen.

Himo ”väärän puun hedelmiä” kohtaan oli mitä ilmeisimmin piilevänä taipumuksena jo alkuperäisessä ihmisaihiossa, joten sitä voitaisiin pitää ”valuvirheenä, jonka valaja kostaa valokselleen.”

Raamatun luomiskertomus lienee kuitenkin todellisuudessa lähinnä karkean symbolinen kuvaus alkuperäisestä ykseydestä lähteneen alkuperäisen ”ihmisidean”, Adam Kadmonin, monivaiheisesta erillistymisestä sekä siitä johtuvasta samastumisesta ulkoiseen muotoonsa (nahkavaatteeseensa) ja ilmiöihin.

Kirkkoisä Origenes totesi, että vain idiootit uskovat Aadamiin ja Eevaan tavanomaisen ihmiskuvan perusteella – kertomus tuli tulkita allegoriana.

***

Tunnustuksissaan (VIII, 7.) Augustinus kuvaa omaa tilaansa, jota hän halusi kyllä jonkin verran parannella, mutta piti kuitenkin kiinni entisistä kujeistaan, jotka tuottivat hänelle nautintoa.

Totuuden haluaminen ja etsiminen olivat hänelle ”hyvä harrastus”, jota hän ei uskaltanut ottaa elämäntehtäväksi: koska hänessä ei sellaiseen ollut vielä riittävästi muutosvalmiutta – sisäistä kypsyyttä ja paloa.

***

Mikä sitten voisi aiheuttaa näin suuren muutoksen pelon?

Yhtenä syynä saattoi olla vääristynyt kuva pyhimyksistä, jotka tahtoperäisesti kieltäytyivät kaikesta hauskasta ja nautintoa tuottavasta. Augustinuksen aikana esiintyi ankaria askeetteja, jotka kuvittelivat pääsevänsä oikotietä taivaaseen kiduttamalla fyysistä ruumistaan äärimmilleen. Varhaisemmat kirkkoisät olivat hekin luoneet ajatusmuotoja, joiden mukaan taivaspaikka ”voitiin ostaa ruumiin tuskilla.”

***

Asketismi voi tietenkin vapauttaa joitakin psyyken voimia, mutta se ei vapauta ihmistä niistä (voimista) – hän siirtyy vain ”vankilasta toiseen.”

***

Matteus ja Markus toteavat:

”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.”

Lausumassa ”henki” tarkoittanee ihmisen mentaalisen olemuksen puhtainta puolta, kun taas ”liha” kuvaa alempaa mieltä, jossa nautintoon tähtäävät virikkeet saavat alkunsa ja leviävät sieltä hermokeskusten kautta rauhasiin. On väärin syyttää fyysistä kehoa siitä, että mieli käynnistää sen rauhastoiminnat niin, ettei inhimillinen mieli enää kykene hillitsemään toimiaan.

***

Augustinuksen ongelman yksi osio oli siinä, ettei hän nähnyt hengellisyydessä mitään varmaa päämäärää eli ”kannustimia ja palkkiota”. Mestari Eckhart sanoisi, että hän rakasti Jumalaansa vielä kuin lehmää: siltä odottamansa maidon takia – ei siis yli kaiken (vaan asettamalla omia ehtoja)!

Jumala lienee kuitenkin ehyt, jakamaton kokonaisuus, joka ei siedä mitään osittunutta, koska sellainen ei kuulu Hänen luontoonsa. Jumalan puoleen ei siten voi kääntyä puoleksi, kuten Augustinus halusi tehdä. Koko mielen maailman ehdollistama ajallinen sisältö täytyy kammeta syrjään, että jokin todellinen ja ajaton voisia astua sen sijaan.

***

Ihmisen mielestä on ”tuttu helvetti” usein turvallisempi kuin ”vieras taivas” – ja todellinen ajaton taivas (ei pelkkä mentaalinen, muotoperäinen tila) on taatusti jokaiselle vieras, ennen kuin se avautuu tyhjentyneen mielen takana sielun alkuperäisessä puhtaudessa.

P.S. Joku moderaattaoreista poisti tämän kirjoituksen etusivulta - käsittämätöntä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta (fundamentalismia).

Näyttivät sentään palauttaneen huomautuksen jälkeen!