corpus-hermeticum-pymander.jpg

Poimandres-sana vaikuttaa hyvin kreikkalaiselta. Sen on tulkittu tarkoittavan esim. ihmisten paimenta, koska se on Corpus Hermeticumina tunnetun, ihmisen sisäistä kehitystä koskevan kirjoituskokoelman ensimmäisenä osan nimike.

Nykyisin on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että nimen alkuperä on egyptiläinen ja että se merkitsee Ra’n viisautta – eli Jumalan kaltaista viisautta.

Hermeettinen kokoelma sisältää 18 tutkielmaa, jotka eivät keskity paljonkaan metafyysiseen filosofiaan, vaan kohdistuvat ennen muuta henkisen elämän käytännölliseen puoleen. Opetus annetaan yleensä dialogien muodossa, joissa Hermes Trismegistos johdattelee oppilaitaan salattuun viisauteen.

Nimenä Hermes Trismegistos muodostuu kreikkalaisen Hermeksen ja egyptiläisen Thot’in yhdistelmästä. Molempien jumalien toimenkuvaan kuuluivat maagiset asiat ja sielujen ohjaaminen tuonpuoleiseen. Yhdistelmä voisi periaatteessa kuvata ”kolmesti suurenmoista salaista tietoa tai olemusta” – tai kolmen merkittävän muutosvaiheen kautta saavutettavaa täydellisen puhdasta, henkistä tietoisuutta.

Alkuperäisten Hermetica-kirjoitusten on arvioitu syntyneen 300 eaa. ja 100 jaa. välisenä aikana, ja ne tunnettiin varsin hyvin ensimmäisinä vuosisatoina. Teoksen kirjoittajia ei tiedetä, mutta heitä on todennäköisesti ollut useita. He samastivat itsensä enemmän egyptiläisiin kuin kreikkalaiseen perinteeseen.

Teos nousi suosioon sen jälkeen, kun siitä v. 1471 ilmestyi Marsilio Ficinon latinalainen käännös. Kirjan ajatukset vaikuttivat suuresti renessanssiajan ajatteluun ja kulttuurin kehitykseen sekä herättivät kiinnostusta erityisesti alkemiaan ja magiaan.

Muiden muassa filosofi, teologian tohtori Giordano Bruno ja humanisti Pico della Mirandola ammensivat siitä vaikutteita.

 

Otteita Poimandreksesta:

”Vain totuus on ikuinen ja muuttumaton. Se on siunauksista ensimmäinen, mutta sitä ei ole maan päällä. Jumala saattaa tosin joskus lahjoittaa joillekin kyvyn ymmärtää taivaallisia asioita ja totuutta. Mikään maan päällä ei ole todellista, koska se on altista muutoksille, pilaantumiselle ja uusille yhdistelmille.

Ihminen sinänsä ei ole todellinen, koska vain se, mikä on saanut olemuksensa itsestään ja pysyy muuttumattomana itsenään on totta.

Maanpäälliset asiat ovat vain totuuden heijastumia ja kuvan kaltaisia jäljitelmiä – eivät todellisia.

Kuolema on joillekin ihmisille paha asia ja saa heidät kauhun valtaan, koska he ovat tietämättömiä siitä, että se merkitsee ainoastaan ruumiin tuhoutumista – olento sinänsä ei kuole. Henki kohoa (asteittaan ja ajan mittaan) taivaaseen tullakseen lopulta harmoniaksi.

Ensimmäisellä tasolla se jättää kyvyn kasvaa ja vähentyä, toisella laiskuuden ja voiman tehdä pahaa, kolmannella petollisuuden ja aistillisuuden, neljännellä pohjattoman kunnianhimon, viidennellä ylimielisyyden ja äkkipikaisuuden, kuudennella epärehellisen omistamisen kaipuun sekä seitsemännellä epäoikeudenmukaisuuden.”

***

Totuuden korostus näkyy myös Johanneksen evankeliumin 8. luvussa, jossa sen sanotaan vapauttuvan ihmisen kaikista elämän ja kuoleman luomista kahleista.

Ruumiin palaaminen maahan, jonka aineksista se on rakentunut, ja hengen palaaminen (ennemmin tai myöhemmin) takaisin jumalalliseen alkuperäänsä ei tietenkään ole mikään uusi ajatus. Se ilmenee myös Saarnaajan 12. luvussa:

”Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”

***

Hieroglyfien arvoituksen ratkaisija, egyptologi Jean-François Champollion esitti Corpus Hermeticuksesta, että maailmassa ei ollut yhtään ryhmää, joka olisi yltänyt maineessa, voimassa, oppimisessa ja mahdollisuuksissa samaan kuin hermeettisten kirjojen laatijat.

Hänen päätelmänsä ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä hermeettisten esittämät ideat löytyvät lähes identtisinä myös buddhistisista ja brahmalaisesta kirjallisuudesta, jota tosin Champollionin aikoihin ei osattu lukea. Maallisten asioiden epätodellisuus ja aistien harhanomaisuus ovat sekä Kapilan että Vyaasan filosofioiden ydinteemoja, jotka löytyvät myös Buddhan neljästä totuudesta.

Poimandreksen mukaan inhimillisestä tulee seitsemän vaiheen jälkeen (sisäisesti) jumalallinen. Itämaiset puhuisivat ihmisen saavuttavan eriasteisten vihkimysten kautta Nirvanan, joka ei todellakaan tarkoita tyhjiin raukeamista, vaan pikemminkin yhdistymistä täydellisyyteen – jossa Johanneksen evankeliumin mukaan ”Isä ja minä olemme yhtä.”