augustinus1.jpg

Kirkkoisä Augustinus

Kristillisen määritelmän mukaan vanhurskauttamisopissa on kyse siitä, kuinka ihminen pääsee takaisin Jumalan yhteyteen, on sovinnossa Jumalan kanssa ja vapautuu elämää tuhoavista turmiovalloista.

Tämä lienee itsestään selvä asia: ihmisen tulee päästä ajallisen elämän luomista kahleista takaisin ajattomaan ja alkuperäiseen tilaan, jossa ei ole ”vaihteen varjoa”, muutosta (koska se on täydellinen olotila).

Vanhurskauttamisopin perustan sanotaan löytyvän erityisesti Paavalilta, joka korostaa kristityn ja Kristuksen läheistä yhteyttä. Paavalin mukaan todellisena kristittynä eläminen ja oleminen perustuvat siihen, että hän on yhtä Kristuksen kanssa ja ”elää Kristuksessa”.

Aivan niin, mutta Paavali edellyttää paljon enemmän kuin vain läheistä yhteyttä: hän edellyttää sisäistä samuutta, ”Kristuksen pukemista ylle” eli omaksi sisimmäksi olemukseksi, toimivaksi tietoisuudeksi. Vasta silloin ihminen voi olla ja toimia ”Kristuksen muotona”. Tällaista samuutta edellytti Johanneksen evankeliumin mukaan myös Jeesus itse, joka tahtoi ihmisten pääsevän aivan samaan ykseydelliseen, ajattomaan tilaan, missä hän oli sisäisesti Isänsä kanssa.

***

Paavali kyllä sanoo, että vanhurskautus tapahtuu uskon kautta ilman lain tekoja, mutta hän tuskin tarkoittaa uskolla pelkkää sanallisiin käsitteisiin ja kiintoajatuksiin uskomista, vaan todellista sisäistä tilaa ja olemusta.

Ulkonaisten säännösten (lakien) noudattamisella on lähinnä sosiaalinen merkitys. Aivan eri asia on Jaakobin mainitsema ”täydellinen laki”, jota kykenevät noudattamaan vain ne harvat, joille se on sisäisesti avautunut.

Vanhurskauttamisoppi ei kuitenkaan perustu suoraan Paavaliin, vaan ennen muuta kirkkoisä Augustinuksen omakohtaiseen tulkintaan, jossa hän kiisti pitkään vallalla olleen Pelagiuksen käsityksen ihmisen potentiaalisesta mahdollisuudesta saavuttaa vanhurskaus ja pelastus – tai ainakin luoda sille edellytykset.

Augustinus oli valitettavan heikkotahtoinen ja aistillinen persoona, joka ”transpunoi” Paavalin varsin selkeät näkemykset vastaamaan paremmin omia edellytyksiään. Ei ole mikään ihme, että nämä ”helpotukset” on otettu iloiten vastaan.

***

Jeesus itse yritti opettaa täydellistä lakia ihmisten muotoileman Mooseksen lain sijaan vaatimalla Vuorisaarnassa seuraajiltaan taivaallisen Isän täydellisyyttä – sisäistä kaltaisuutta.

***

Kristittyjen yhdessä muotoilema ekumeeninen vanhurskauttamiskäsitys kuuluu:

"Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.”

Julistus muistuttaa paljon lasten uskoa joulupukkiin ja on lisäksi sisäisesti ristiriitainen. Siinä väitetään, ettei teoilla ole mitään merkitystä, mutta uskotaan silti yhteen ulkoiseen, historialliseen sovitustekoon, jonka katsotaan muuttavan kaikki tekoon uskovat (ja ainoastaan heidät) taivaskelpoisiksi.

Luterilaisen ajattelun mukaan kristitty on ”samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”. Tämä lausuma on yhtä ristiriitainen kuin Lutherin käskyjen selitysten johdanto, jossa kehotetaan samanaikaisesti ”pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa”.  

Asia voi pitää paikkansa ainoastaan periaatteellisessa mielessä: kun lasketaan ihmisen kuuluviksi sekä persoonallinen (lihallinen) että henkinen olemuspuoli. Ongelma on vain siinä, ettei persoonallinen ihminen ole tietoinen henkisestä olemuksestaan, eikä henkinen voi mitenkään avautua sellaisen sielun ja mielen kautta, joka on suuntautunut ja ehdollistunut ajallisiin ilmiöihin.

***

Henki on jakamaton (yhtä olemusta) ja ikuinen eli ajaton, joka ei voi laatunsa takia sekaantua ajattomaan ja muodolliseen – tai tarkemmin ilmaisten – ettei ajalliseen ehdollistunut tajunta voi tiedostaa mitään todella ajatonta – jumalallista.

Paavalin mukaan ihmisen henki – kunhan siitä ensin on tullut tietoisuuden keskus – voi tutkia Jumalan syvyydetkin.

Liha, tai mikään muukaan katoava, ei Paavalin itsensä mukaan peri taivasten valtakuntaa – ellei katoava tavalla tai toisella sisäisesti irtaudu lihallisuudestaan eli kaikista vääristä (synnillisistä) samastuksistaan.

Tämän irtautumisen edistämiseksi kaikki uskonnot lienee alun perin tarkoitettu.

Elämä itse auttaa tässä kyllästyttämällä ihmisen aikojen saatossa kaikkiin mahdollisiin ulkoisen maailman mahdollistamiin virikkeisiin.

***

On aivan selvää, että kaikki toiminta ajassa tai tilassa – laadusta riippumatta – on suhteellista. Se ei kelpaa ihmisen todellisen tilan arvosteluperustaksi. Ulkoinen toiminta on tarkoitettu mielen ja sen kautta sielun muokkautumista varten: että ihmisessä kehittyisivät ne olemuspuolet, joilla on –ja tulee olemaan – merkitystä jossakin luomisen prosesseissa.

Psyykkis-mentaalisen olemuksen (persoonan) rakentuminen (rikkaaksi tulo) ja kehittyminen eivät sinänsä synnytä taivaskelpoista ihmistä – ei aina edes kovin viisasta – koska ihmisen on lisäksi kyettävä vapaaehtoisesti irtautumaan (pois oppimaan – palaamaan kotiin) kaikesta siitä häviävästä, johon hän on luonnostaan samastunut (on se sitten hyvää tai pahaa).

***

Todellista ”taivaskelpoista tilaa” kuvataan raamatussa kyvyllä kulkea neulansilmän tai ahtaan portin läpi: siitä mahtuu – Jumalan armosta – ainoastaan kaikesta erillisestä vapautunut ja puhdistunut ydinolemus.

***

Mestari Eckhart toteaa, että Jumala ei ole ihmisen kaltainen, joka voi mielivaltaisesti päättää, ketä suosii ja ketä ei. Häntä sitoo oma täydellinen laki, joten Hänen täytyy toimia heti, kun Hän huomaa ihmisen tyhjentyneen sisäisesti kaikesta maallisesta.

(ajallisen) Elämänsä kadottaminen ja todellisen (ajattoman) elämän löytäminen ovat yksi ja sama, täydelliseen lakiin perustuva asia.