wpid-3010483390_df8442c07a_z.jpg

Kuva yllä: Egyptin sulttaani Saladin saapuu Jerusalemiin

Nykyiset uutisotsikot useissa arabimaissa harjoitetusta silmittömästä väkivallasta saattavat antaa negatiivisen kuvan kyseisten maiden aikaisemmastakin sivistystasosta.

Kulttuuri on aina ja kaikkialla näyttänyt sisältävän voimakkaita heiluriliikkeitä.

Tiedetään, että keskiaikaan arabialainen kulttuuri oli monissa suhteissa (lähes tuhannen vuoden ajan) korkeammalla tasolla kuin rappeutunut roomalainen ja eurooppalainen. Jopa ritarillisuuden aate kulkeutui tänne ristiritarien mukana sulttaani Saladinin kaltaisilta arabijohtajilta, jotka myös sovelsivat sitä käytäntöön.

Arabit olivat lisäksi säilyttäneet paljon antiikin aikaisempaa kulttuuriperintöä, ja heiltä sitä voitiin palauttaa takaisin renessanssin aikaan.

***

Elämänkokemusten ja -näkemysten synnyttämä viisaus tulee tiivistettynä ilmi lyhyissä sananlaskuissa, jotka säilyttävät pitkään käyttökelpoisuutensa. Arabialaisissa sanonnoissa löytyy tietenkin yhtäläisyyksiä eurooppalaisiin vastineisiin.

Oksa kertoo, mistä rungosta se tulee.

Raamattu toteaa vastaavasti, että hedelmistään puu tunnetaan. Suomalainen kansanperinne väittää, ettei omena putoa kauas puusta.

Kuultu asia ei ole samanarvoinen kuin nähty.

Suomessa todetaan, ettei uskota ennen kuin nähdään. Näkeminen pitänee kuitenkin käsittää monipuolisemmin kuin pelkkänä näköaistimuksena. Sillä tarkoitettaneen, että asian tueksi löytyy muutakin kuin yksi sanallinen ilmaus – mahdollisesti myös sitä, että sanoman vastaanottaja on todella omakohtaisesti ymmärtänyt, mistä on kysymys.

Kuninkaat hallitsevat ihmisiä, oppineet miehet hallitsevat kuninkaita.

Brittiläinen tv-sarja ”Kyllä, herra ministeri” toi satiirin keinoin esiin edellisen sanonnan soveltuvuuden käytännön politiikassa. Mitä laajemmaksi julkisen vallan toiminnot ovat muodostuneet, sitä enemmän virkamiehistön asiantuntemusta tarvitaan. Ongelma ei olisi kovin vakava, mikäli oppineisuus kävisi myös todellisen viisauden ja vastuullisuuden takeeksi.

Paras käsiala on se, mikä on helpoimmin luettavissa.

Tätä sanontaa voitaisiin soveltaa myös virkakieleen – etenkin lakiteksteihin – joiden tulisi olla erittäin selkeitä ja yksiselitteisiä, mutta jotka käytännössä ovat jotakin aivan muuta (kirjanoppineiden tuotteita).

Käsiala liitetään usein ns. kaunokirjoitukseen, joka on entisessä muodossaan jäänyt pois koulujen opetuksesta. Tekstattu kirjoitus saattaa toki olla helpommin luettavaa kuin useiden (varsinkin paljon kirjoittavien) kaunokirjoitus, mutta nopeudessa vanha tapa on omaa luokkaansa.

Ylläolevan sanonnan ydinviesti lienee kuitenkin siinä, että asiat pitäisi ilmaista mahdollisimman selkeästi, ettei synny väärinkäsityksiä.

Älä sekoita toisiinsa mielipiteitä ja tosiseikkoja. Viisaiden ajatukset ovat luotettavampia kuin tyhmäin vakaumukset.

Poliittisen puolueet ja uskonnolliset piirit (jopa media) pyrkivät usein syöttämään valmiita ajatuksia ja asenteita eli mielipiteitä ikään kuin pikaruuaksi, jonka voi nauttia ja omaksua ilman omakohtaista pohdintaa.

Viisaiden ajatusten poiminnassa törmätään tietenkin ongelmaan viisaiden ja viisauden tunnistamisessa.

Vakaumusten oikeellisuuden takeeksi esitetään usein pitkää kestoaikaa, joka on kuitenkin monissa asioissa osoittautunut kestämättömäksi perusteeksi. Monet vakaumukset ovat muodostuneet kirjailija Aldous Huxleyn ilmaisemalla tavalla, missä ”kolmetuhatta kertausta on tehnyt yhden totuuden!”

Filosofi Nietzsche meni vielä pidemmälle väittäessään, että koko elämä on kiistelyä makuasioista, koska kaikki käsitteellinen nojaa vain aikaisempiin käsityksiin.

Älykkyys ilman kasvatusta on kuin urhoollinen mies ilman aseita.

Sanonta viittaa siihen, että älykkyys sinänsä on pelkkä väline, jonka asiallista käyttöä kasvatuksen tulee opettaa. Älykkyys ja urhoollisuus eivät hyödytä, ellei niitä osata soveltaa oikein.

Suomessa kasvatuksen vapautuminen on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä, eikä yli- tai alilyönneiltä ole voitu välttyä. Päiväkodit ja koululaitos tuskailevat lasten kanssa, joille ei ole koskaan asetettu minkäänlaisia rajoja. Vapaa kasvatus on tulkittu vapaaksi kasvattamattomuudeksi, missä kaikki tehdään ”lasten ehdoilla.”

Sveitsiläis-ranskalainen Rousseau kirjoitti romanttisten kuvitelmiensa pohjalta ehkä maailman tunnetuimman vapaan kasvatuksen oppaan, ”Emilen”, mutta itse hän antoi kaikki viisi lastaan heti syntymästä saakka orpokotiin – vieläpä vastoin äidin tahtoa.

On tapauksia, joissa ei hyvyys, vaan ankaruus on välttämätön.

Sanonta liittyy edellisen ajatukseen kasvatuksesta, jossa on tarpeen myös rajojen asettaminen. Mitä kauemmin asiaa laiminlyödään, sitä vaikeampaa rajojen vetämisestä tulee.

”vanha kansa” totesi, ”joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.”

Kun ajatus suurenee, puhe pienenee.

Ihmisen tiedon kasvaessa pitenevät helposti myös hänen puheensa. Kun lisäksi hänen ymmärryksensä kasvaa, hän saattaa huomata, ettei ajatusten piiristä enää löydykään entistä määrää todella puhumisen arvoisia asioita.

Jolla on omassa itsessään paha vika, luulee, että kaikki ihmiset ovat hänen kaltaisensa.

Ihminen mittaa useimmiten omalla mitallaan ja projisoi sitten itseään toisiin ihmisiin. Kaltaisuus luo turvallisuutta, minkä johdosta ”autuaita ovat keskinkertaiset.” Omasta kaltaisuudestaan suuntaan tai toiseen selkeästi poikkeavat saavat usein osakseen halveksuntaa (koulukiusausta) tai vihaa (kateutta).

Raamattu kehottaa poistamaan ensin hirren omasta silmästään, että näkisi paremmin ”hienosäätää lähimmäistään.”

Tietenkin löytyy myös neuroottisia yksilöitä, jotka katsovat, ettei kukaan ole niin huono kuin hän itse, tai ettei kenelläkään ole yhtä suuria vaikeuksia. Toisaalta löytyy ihmisiä, jotka katsovat olevansa lähes täydellisiä, kun taas muut ovat kovin puutteellisia ja tuottavat hänelle ansaitsemattomia vaikeuksia.

Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään. 

Tuomaan evankeliumi toteaa (n:o 6): ”Älkää valehdelko älkääkä tehkö sitä mitä vihaatte, sillä kaikki on paljastettua taivaan edessä.” Evankeliumi tähtää täydelliseen rehellisyyteen itsensä suhteen, joka kuuluu ”kaidan tien perusvaatimuksiin.”

Ihmisen tulisi ilmeisesti päästä eroon omista psykologisista puolustusmekanismeistaan, jotka vääristävät hänen havaintojaan sekä ulkoisista että omista sisäisistä ilmiöistä.