Seitsemän sadan vuoden ajan suomalaisten oli oman etunsa takia parasta olla arvostelematta ruotsalaisia vallanpitäjiä – maallisia ja kirkollisia.

Sen kauden jälkeen täytyi satakunta vuotta suvaita venäläisiä vallanpitäjiä, jotka tosin alkuvaiheessa saattoivat olla siedettävämpiä kuin meitä halveksineet ja hyväksikäyttäneet ruotsalaiset.

Viime sotien jälkeen katsottiin parhaaksi olla arvostelematta mitään naapuriimme Neuvostoliittoon liittyvää – muuta kuin tietenkin positiivisesti.

Hyssyttelymentaliteetti näyttää yhä voivan hyvin – kohteena on nyt kriittinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ja heidän mukanaan mahdollisesti tuovaan monikulttuurisuuteen.

Suomalaisuuden kohottamiseksi naapurikulttuurien paineen alta aikaisemmin taistelleille on pystytetty patsaita ja säädetty yleisiä liputuspäiviä.

Nyt pyydetään tutkimaan onko tapahtunut rikos, kun yksi kansanedustaja rohkenee kirjoittaa hieman tavallista lennokkaammin ”aidon suomalaisen kansakunnan puolesta” (mitä se sitten lieneekin).

Mitään erityistä ”hyssyttelygeeniä” ei meistä suomalaisista ainakaan vielä ole kyetty eristämään, joten todennäköisesti meitä vaivaa lähinnä historian synnyttämä kollektiivinen neuroosi, joka panee näkemään mörköjä sielläkin, missä niitä ei todellisuudessa ole.

Suomalaisten toimittajien korkea koulutustaso näyttäytyy valitettavan usein siten, että he paremman tai pahemman puutteessa nostavat ison äläkän varsin pienestä asiasta, jonka jälkeen koko toimittajalauma käy siihen käsiksi kuin haaskalinnut (presidentti Koivisto kutsui ilmiötä sopulismiksi)

Jos haluamme todella edistää suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan – niin miksi emme suhtautuisi suvaitsevaisesti myös suomalaisuutta korostaviin?