Ihmisten yleinen rukouskäsitys muistuttaa usein heidän puhelimen käyttöään, jossa kaksi erillistä olentoa on yhteydessä jonkin välineen avulla. Jos puhetta pääsisi sivullinen kuulemaan, voisi usein luulla, että toisena osapuolena on Korvatunturin joulupukki.

Matteuksen evankeliumissa opastetaan rukoiltaessa sulkeutumaan kammioonsa, omaan sisäisyyteensä, missä Jumala kuulee ja tietää kaiken ilman, että ihminen tietämättömyyksissään laatii omia toiveluetteloitaan.

Evankeliumin kehotus on hyvin lähellä meditaatio-käsitettä tai dominikaanien mentaalista rukousta, mutta se voidaan kyllä ymmärtää vielä syvemminkin. Silloin rukouksen perimmäinen tarkoitus olisi välitön ja välineetön samaisuus henkisen ydinolemuksen kanssa.

Katolisessa kirkossa on puhuttu rukouksen kolmesta asteesta: konsentraatiosta, meditaatiosta ja kontemplaatiosta. Niistä vasta viimeistä voitaisiin syvimmässä mielessä pitää todellisena, muiden ollessa jonkinlaisia esiasteita. Konsentraatio tarkoittaa luonnollisesti mielen keskittämistä henkisiin asioihin, meditaatio niiden eriasteista mietiskelyä, ja kontemplaatio sulautumista kohteeseen, joka äärimmäisimmässä mielessä on ajaton ja rajaton henki - Jumala.

Sulautuminen eli samastuminen lienee juuri sitä, mitä Johanneksen evankeliumissa kuvataan yhtenä olemisena - erillisen (syntisen) olemassaolon vastakohtana. Se tarkoittaa inhimillisen, ehdollistuneen tajunnan muuttumista universaaliseksi tietoisuudeksi, jota täysin toteutuneena kutsutaan usein pyhäin yhteydeksi.

Se on mahdollista ainoastaan hengen tasolla, missä ei ole minkäänlaista eroavuutta. Siten ei ole mikään ihme, että tällaisen tilan edellytyksiin kuuluu evankeliumien mukaan erillisen itsensä hylkääminen ja kadottaminen. Tämä ei tietenkään tarkoita minkäänlaista itsetuhoista pyrkimystä, vaan sisäistä vapautumista kaikista erillisen olemassaolon luomista ehdollistumista, olivat ne sitten ihmisten mielestä hyviä tai pahoja.